• Etusivu
  • LVI

Kostean alapohjan hajuhaitat voivat tuntua asunnossa asti

Rakentajan toimitus
Kaupallinen yhteistyö
Velco Oy logoVelco Oy
Päivitetty 16.05.2025
20153_42513.jpg

Tekninen isännöitsijä Antti Toivonen Helsingin kaupungin Heka-Siilitie Oy

Taloyhtiöiden alapohjien kaksi tyypillisintä ongelmaa ovat kosteus sekä radon. Näihin molempiin oli törmätty myös Helsingin kaupungin vuokrataloyhtiöissä.
Herttoniemen Siilitiellä sijaitsevan kerrostalon kosteus- ja radonongelma saatiin ratkaistua, vaikka 1950–60-luvulla rakennettu kerrostalo on osaksi kallion päällä valitettavasti vieläpä niin, että pintavesien valuminen kohti perustuksia on väistämätöntä.

Ei mitenkään uusi tai tuntematon vaiva

Taloyhtiössä peruskorjauksia on tehty jo muutamaan otteeseen. Viimeinen näistä tehtiin noin kymmenen vuotta sitten. Tässä korjauksessa alapohjasta poistettiin kaikki ylimääräinen, mutta kosteus jäi.
– Edellisten remonttien yhteydessä alapohjan tiloja on siivottu, mutta varsinaista ratkaisua ongelmaan ei ole ollut aiemmin saatavilla. Salaojiakin on pohdittu, mutta todellisuus on se, että niiden kaivaminen kiinteistön ympärille olisi ollut suhteettoman kallis urakka ja tähän ei yksinkertaisesti varaa, toteaa 20 vuotta alueen kiinteistöistä vastannut tekninen isännöitsijä Antti Toivonen Helsingin kaupungin Heka-Siilitie Oy:stä.

Ratkaisuksi parempi ilmanvaihto

Alapohjaan pääsevän kosteuden ehkäiseminen on saneerauskohteissa usein haastavaa. Kosteuden poistamiseksi on syytä pohtia toimivaa ratkaisua. Ilmanvaihto tiloissa oli huono, joten ilman kiertoa oli loogista lähteä parantamaan. Ratkaisuksi alapohjan ongelmaan asennettiin VELCO APT-laitteistoja kevättalvella 2014.

<p data-block-key="syfxv">Velco APT -laitteisto</p>
Velco APT -laitteisto

Alapohja kuivui nopeasti

- Kosteuden mukanaan tuoma tunkkaisuus ajautui huoneistoihin koneellisesta poistoilmajärjestelmästä johtuen. Nyt, kun kosteus on poissa, myös tästä aiheutuvat hajuhaitat on ehkäisty. Tämä on luonnollisesti kantautunut meille positiivisena palautteena. Kaiken kaikkiaan kiinteistössä ollaan erittäin tyytyväisiä suoritettuun hankkeeseen, toteaa tekninen isännöitsijä Toivonen.

Info

Info

Alapohjan kuivatukseen Velco APT-laitteisto

VELCO APT -laitteiston käyttöä ohjaa moottorisäädin, josta poistopuhaltimen tehoa säädetään. Samanaikaisesti tilaan johdetaan tilalle uutta korvausilmaa ulkoseinässä olevan erillisen ulkoyksikön kautta. Tämän ansiosta alapohjan ilma pysyy raikkaana. Yksikön sisäpuolella ilmantuloa säätää ulkolämpötilan mukaan automaattisesti säätyvä VELCO korvausilmaventtiili.
Laitteiston pieni sähkönkulutus (max 140 W/h) ei aiheuta merkittävää kasvua sähkölaskussa laitteistosta saatuun suureen hyötyyn verrattuna. Tärkeä huomioitava seikka on, ettei laitteisto käy koko ajan täydellä teholla. Velco APT sopii niin omakotitalon, rivitalon kuin kerrostalon alapohjan kuivana pitoon.

Faktoja kohteesta:
• 1950–60-lukujen taitteessa rakennettu kerrostaloyhtiö
• Ongelmana pintavesien ohjautuminen/kapilaarinen kosteus alapohjassa
• Salaojaurakka olisi ollut liian kallis eikä välttämättä olisi poistanut ongelmaa
• Kustannukset laitteistosta asennettuna 3000–3500 €/laite

<p data-block-key="0m86e">Velco APT -laitteiston ulkoyksikkö on huomaamaton.</p>
Velco APT -laitteiston ulkoyksikkö on huomaamaton.

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Velco Oy
LVI
alapohja
kuivatus
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20179_50248.jpg
Märkä alapohja tuottaa ongelmia
Alapohjien kosteusongelmat ovat maassamme varsin yleisiä. Ongelmat korostuvat siinä vaiheessa, kun alapohjan ilmanvaihto on riittämätön ja sieltä virtaa ilmaa asuintiloihin. Monesti myös kiinteistön asuintilojen ilmanvaihto on puutteellinen eikä korvausilmansaanti ole riittävää.
20164_46104.jpg
Mistä voisi johtua alakäytävän tunkkainen haju?
Monelle asukkaalle ja kiinteistön omistajalle tulee yllätyksenä, missä kunnossa rakennuksen alapohja on. Ongelma havaitaan usein vasta siinä vaiheessa, kun asuin- tai oleskelutiloissa huomataan epämiellyttää hajua. Hajut ja muut ilman epäpuhtaudet kulkeutuvat rakennevuotoina asuintiloihin asuntojen ollessa hieman alipaineisia alapohjaan nähden. Useissa tapauksissa myös kiinteistön ilmanvaihto on muutenkin puutteellista eikä korvausilman saanti ole riittävää.
201012_23908.jpg
Suomen Terveysilma mukaan Omataloyhtiö.Fi:hin
Eräs asumisviihtyisyyden tärkeimmistä elementeistä on hyvä sisäilma. Huono sisäilman laatu aiheuttaa merkittäviä haittoja niin rakennusten kuntoon kuin ihmisten terveyteen. Huolehtimalla korvausilman saannista voidaan näihin asioihin vaikuttaa paljonkin.
kaaviokuva talosta joka on rakennettu rinnetontille
Aina salaojaremontti ei ole ratkaisu – näin korjaat rinnetonttien mahdottomat kosteusongelmat
Kosteusongelmat ovat yleisiä vanhemmissa taloyhtiöissä ja omakotitaloissa. Märkä kellari voi olla merkki kosteudesta perustuksissa. Salaojien asennus ei aina auta, koska ongelma voi johtua rakennustavasta tai kapillaarikatkon puutteesta. Tällöin kosteus nousee perustuksista seinille. Tämä ongelma on tavallista erityisesti rinnetonteilla, joissa salaojaremontti ei ole aina mahdollista tai ei ratkaise kosteuden nousua.Jos salaojaremontti ei tuo ratkaisua rinnetontin kosteusongelmiin, on aika tutustua SafeDrying-järjestelmään – ratkaisu, joka todella toimii. SafeDrying ei vain poista kosteutta, vaan parantaa myös sisäilman laatua, nostaa rakennuksen arvoa ja vähentää energiankulutusta. Kuivat rakenteet pitävät lämmön sisällä, mikä säästää energiaa ja rahaa. Kiinteistön ylläpidon ja asukkaiden hyvinvoinnin kannalta tämä on investointi, joka maksaa itsensä nopeasti takaisin.Kiinnostuitko? Lue lisää ja selvitä, miten SafeDrying voi tuoda konkreettisia parannuksia taloyhtiöönne.
Euran terveyskeskus
Kunnan terveyskeskuksessa kosteusongelmat varmasti kuntoon uudenlaisella ratkaisulla – yllättävät hyödyt kuivumistehokkuuden lisäksi
Rakennuksien kosteusongelmat ovat monessa kunnassa liiankin tuttuja. Ongelmat voivat silti olla ratkaistavissa ilman massiivisia korjaustoimenpiteitä. Euran kunnan terveyskeskuksessa havaittiin keväällä 2020 sisäilmahaittoja. Kosteusongelman lähde saatiin rajattua rakennuksen keskellä olevan pohjalaatan kosteuteen. Ratkaisuna ongelmaan oli innovatiivinen rakenteiden kuivausratkaisu, jonka avulla rakenteet saatiin kuivaksi. Menetelmällä oli muitakin suuria hyötyjä, kuten väistötilojen tarpeettomuus korjauksien ajaksi.
20229_79484.jpg
Rakennusten täydellinen kosteussuoja ja lämmöneriste
Terve, hengittävä ja energiatehokas kellarin seinä on mahdollista toteuttaa rakennusfysiikan peruslakeja hyödyntävällä ratkaisulla. Maanalaisen seinän lämpimänä ja kuivana pysymisen edellytys on kunnollinen kosteussuoja, joka koostuu salaojituksesta, kapillaarisesta katkaisusta ja lämmöneristyksestä. Katso video, miten helppo remontti ISODRÄN-rakenteella on tehdä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton