Luteiden torjunnassa nopeus on valttia

Luteet käyttävät ravinnokseen ihmisen verta. Tavallisimmin ne viihtyvät makuuhuoneessa, piilossa sängyn rakenteissa ja listojen alla, mistä ne öisin ryömivät ruokailemaan.
Lude on taloyhtiöissä yleistyvä riesa, joka salamatkustaa asuntoon yleensä lomatuliaisina matkatavaroissa tai käytetyn huonekalun kätköissä. Torjuntatöihin on syytä ryhtyä nopeasti, sillä pahimmillaan ongelma pitkittyy ja lutikat leviävät talon rakenteiden kautta toisiin huoneistoihin.
Luteiden torjunnassa avainasemassa on huolellisuus matkatavaroiden ja käytettyjen huonekalujen kanssa. Jos tuholaiset kuitenkin pääsevät varotoimista huolimatta livahtamaan kotiin, asukkaan on heti ilmoitettava asiasta taloyhtiön isännöitsijälle tai hallitukselle. Taloyhtiön puolestaan on tärkeää ryhtyä välittömästi torjuntatoimiin.
– Luteiden torjunta muuttuu vaikeammaksi ja kalliimmaksi, mitä pitempään niille antaa aikaa levitä huoneistosta toiseen, Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen varoittaa.
Lue myös: Lutikka – tunnetuin asuntojen syöpäläinen
Asunto-osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistaja on lähtökohtaisesti vastuussa huoneistonsa sisäosien kunnossapidosta, kun taas taloyhtiön vastuulle kuuluvat rakenteiden, eristeiden ja perusjärjestelmien, kuten viemäri- ja ilmanvaihtojärjestelmien, kunnossapito. Näin ollen osakas on lähtökohtaisesti vastuussa luteiden hävittämisestä, jos luteet ovat kulkeutuneet huoneistoon esimerkiksi matkalaukussa ulkomaanreissun tuliaisina.
Kiinteistöliiton näkemyksen mukaan taloyhtiön kannattaa kuitenkin huolehtia asianmukaisen tuholaismyrkytyksen tilaamisesta viivytyksettä, kun tieto yksittäisen huoneiston ludeongelmasta on saatu. Ripeä puuttuminen voi estää luteiden leviämisen aiheuttamat laajat torjuntatoimet kuluineen.
Pynnösen mielestä lopullinen vastuu yksittäiseen huoneistoon rajautuvan ludeongelman torjumiskustannuksista on punnittava tapauskohtaisesti.
– Esimerkiksi tilanteissa, joissa asukas on laiminlyönyt luteiden torjuntaan liittyviä torjuntaohjeita tai estänyt torjuntatoimet, voidaan asukkaan vastuuta torjuntakustannuksista pitää selvänä, hän sanoo.
Viikon kysymys: Kuka vastaa luteiden hävityksestä vuokratussa asunnossa?
Luteiden hävittäminen kannattaa jättää torjunta-alan ammattilaisille
Luteet käyttävät ravinnokseen ihmisen verta. Tavallisimmin ne viihtyvät makuuhuoneessa, piilossa sängyn rakenteissa ja listojen alla, mistä ne öisin ryömivät ruokailemaan. Lutikan voi havaita sen ulostejäljistä eli pienistä mustista pisteistä patjassa tai sängyssä tai pienistä veritahroista vuodevaatteissa.
Sängystä luteet voivat löytää tiensä matkatavaroihin, sillä matkalaukussa on niille mieluisia suojaisia piilopaikkoja. Siksi matkatavarat kannattaa matkan jälkeen joko lämpökäsitellä saunassa tai pakastaa.
– On tärkeää, että käsittelylämpötila on riittävän korkea tai matala. Matkalaukun sisuksen lämpötilan tulisi nousta useaksi tunniksi 60 asteeseen. Vaatteet voi saunottaa tai pestä pesukoneessa 60 asteessa, kertoo Tukesin ylitarkastaja Oskari Hanninen.
Kuumuudelle herkät pienemmät esineet voi pakastaa suljetussa pussissa noin viikon ajaksi. Parvekkeelle vieminen ei todennäköisesti auta lutikoihin, sillä parvekkeen lämpötila ei ole riittävän kylmä.
Lue myös: Kodin tuholaiset kuriin
Luteet voivat levitä myös käytetyn huonekalun, tavallisimmin sängyn tai sohvan, mukana. Käytetty huonekalu kannattaa ennen kotiin kantamista käydä läpi ja tutkia, näkyykö siinä merkkejä lutikoista. Pienet käytetyt huonekalut sekä vaatteet kannattaa kylmä- tai lämpökäsitellä samalla tavoin kuin matkatavarat. Roskalavalle, jätetilaan tai rappukäytävään hylättyjä huonekaluja ei välttämättä kannata poimia mukaan.
– Huonekalut voivat olla peräisin asunnosta, jossa on ollut lutikoita. Vaikka tekisi huolellisen tarkistuksen, huonekaluissa voi silti olla sellaisia paikkoja, joihin ei näe. Lisäksi munien tai toukkien havaitseminen voi olla hyvinkin haastavaa. Kierrätys on hyvä asia, mutta huonekalut voivat olla päätyneet syystä roskalavalle, Hanninen muistuttaa.
Lutikoiden hävittäminen on viisainta jättää torjunta-alan ammattilaisille, sillä niiden torjunta kotikonstein on haastavaa. Tukes ylläpitää rekisteriä tuholaistorjujan tutkinnon suorittaneista henkilöistä sekä yrityksistä, jotka tekevät ammattimaista tuholaistorjuntaa.
Lähteet: Kiinteistöliitto ja Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)

Aiheeseen liittyvää

10 tärkeintä tarkastuskohtaa hissin määräaikaistarkastuksessa

Taloyhtiön lukitusjärjestelmän päivitys kustannustehokkaasti

Kuntoarvio auttaa selvittämään korjaustarpeet

Purkukartoitus – mikä se on ja milloin sitä tarvitaan?

Murtovarkaan vinkit kodin suojaamiseen
