• Etusivu
  • Remontti

Ohjeita taloyhtiön päättäjille

Näin löydät luotettavan toimijan putkiremonttiin

Rakentajan toimitus
Päivitetty 19.06.2023
202211_80285.jpg

Ajallaan tehty putkiremontti säästää monilta ylimääräisiltä kustannuksilta ja huolilta.

Putkiremontti on taloyhtiölle suuri ponnistus niin toiminnallisuuden kuin myös kustannusten suhteen. Mitä isompi projekti, sen enemmän siinä on huomioitavaa. On kuitenkin mahdollista toteuttaa remontti siten, että siihen on varauduttu oikealla tavalla, sekä ajallisesti että taloudellisesti ja ennen kaikkea löytämällä hyvän yrityksen huolehtimaan projekti läpi. Huomioikaa siis nämä, jotta projekti onnistuu odotetulla tavalla:

Viivyttely aiheuttaa usein lisävahinkoja

Aina putkiston ikä ei kerro yksistään, onko putkiremontin aika nyt, vai vasta parin vuoden kuluttua. Vesi kuluttaa putkia vähitellen, vuosikymmenien aikana niiden läpi virtaa miljoonia litroja vettä. Myös mahdollisten vuotovahinkojen ilmaantuessa yhä useammin samaan kiinteistöön voi vuototahti nopeasti kieliä sen, että putkiremontilla alkaa olla kiire käyttövuosista riippumatta.

Tiesitkö, että jo 30 vuotta vanhat putket alkavat kuulua iältään riskiryhmään – suurin putkirikon vaara koskettaa tällä hetkellä ennen vuotta 1985 rakennettuja kiinteistöjä. Linjasaneerausta ei kannata viivyttää turhaan, sillä mahdollisia rikkoutumisesta syntyneitä lisävahinkoja on vaikeampi – ja kalliimpi korjata.

Vanhan putken kunto voi yllättää.
Vanhan putken kunto voi yllättää.

Valmistautuminen tarjousten pyytämiseen

Taloyhtiön päättäjien tulisi perehtyä taloyhtiön tärkeisiin asiakirjoihin sekä keskustella niistä huoltoyhtiön kanssa. Kiinteistön piirustukset sekä mahdolliset asiakirjat huolloista sekä laitteistosta kannattaa selvittää. On hyvä olla perillä siitä, mikä on todellinen lähtötilanne pelkän iän lisäksi. Samalla saadaan selville mitkä kaikki osa-alueet kuuluisivat saman remontin yhteyteen tehtäväksi. Halutaanko samalla parantaa myös taloyhtiön energiatehokkuutta, jos niin mitkä ovat taloyhtiön vaihtoehdot? Myös sähköautojen hankinta yleistyy – pitäisikö taloyhtiön varautua myös niiden lisääntymiseen latauspisteiden muodossa?

Kun pohjatiedot on hankittu sekä selvitetty, kannattaa ottaa huomioon se, mitä tehtävällä remontilla halutaan saavuttaa ja kuinka laajalle se halutaan ulottaa. Halutaanko tarjota asukkaille samalla mahdollisuutta teettää lisätöitä linjasaneerauksen yhteydessä, esimerkiksi keittiöremontti?

Mitä halutaan – erittele tarjouspyynnössä halutut työt

Mitä koko korjausprosessiin halutaan sisällyttää? Huolehditaanko kuntoon ainoastaan vesiputket sekä viemäröinnit, vai huolehditaanko kunnostustyön aikana myös kuntoon muita LVIS-töitä? Mitä tarkemmin tavoitteita sekä haluttua lopputulosta pystyy erittelemään, sitä suuremmalla todennäköisyydellä saa vastaanottaa tarjouksia, joita pystyy keskenään vertailemaan.

Tarjoustenvälisiin hintaeroihin ei kannata ainoastaan tuijottaa, vaan kannattaa tutustua mitä lukujen taakse kätkeytyy. Kalleimpaan tarjoukseen on voitu sisällyttää paljon sellaista, mikä halvemmassa jätetään lisälaskutuksen varaan. Tarkkuus tarjouspyyntöjen esittämisessä sekä niiden tarkastelussa kannattaa. Kiinnittäkää huomiota hinta-laatusuhteeseen, pyytäkää referenssikohteita.

Tutustu ehdokkaisiin, käy prosessi läpi

Hyvä prosessi alkaa mieluiten henkilökohtaisella tutustumisella, jossa tilaaja sekä palvelun tarjoaja käyvät yhdessä yksityiskohtaisesti läpi taloyhtiön korjaustarpeen sekä samalla yhdessä arvioidaan työmäärä. Taloyhtiön päättäjän kannattaa kiinnittää huomiota palveluntarjoajan tarjoaman remontin kokonaistaloudellisuuteen sekä arvoketjuun.
Samassa tapaamisessa keskustellaan yhdessä sekä sovitaan suunnitelmaa siitä, mitä työtehtäviä toteutetaan. Voidaanko esimerkiksi energiahankkeita viedä linjasaneerauksen yhteydessä läpi – yhden remontin taktiikalla.

Laadukkaat suunnitelmat kertovat selkeästi tarvittavan ajan aikatauluineen sekä koko työlle tulevat kustannukset. Näiden suunnitelmien joukosta hallitus hyväksyy yrityksen, joka työn suorittaa.

Hyvä kumppani projektissa on sellainen, jonka kanssa yhteistyö sujuu mutkattomasti ja asioita viedään läpi yhdessä – kumpikin osapuoli toinen toistaan eri vaiheista ja muutoksista infoten. Rakentaminen, ja etenkin remontointi ovat käsityötä, siinä näkee nopeasti mitenkä laadukkaat materiaalit sekä laadukas työ johtavat hyvään lopputulokseen. Laatu sekä kustannus yleensä kulkevat käsi kädessä, mutta silloin kun työ tehdään laadukkaasti, kerralla ja oikein, ei synny kustannuksia jälkikäteen tapahtuvista korjauksista.
Hyvä kumppani on myös vakavarainen, jolloin ei ole vaarana, että käynnissä oleva remontti jäisi puolitiehen mahdollisten maksuongelmien vuoksi.

Oikean tekijän löydyttyä, on hyvä yhdessä järjestää taloyhtiön asukkaille tilaisuus, jossa he pääsevät käymään läpi tulevaa prosessia yhdessä päätoteuttajan kanssa. Näin sekä asukkaat että tekijät tulevat toisilleen tutuiksi ja keskinäinen kanssakäyminen helpottuu. Hyvä kumppani rakennus- ja remontointiprojekteissa on yritys, jolle tärkeitä arvoja ovat luottaminen sekä välittäminen, tästä hyvänä esimerkkinä on LVI-Trio, joka välittää ihmisistä sekä heidän kodeistaan.

Prosessi käydään yhdessä läpi, mitä kaikkea siihen halutaan sisällyttää.
Prosessi käydään yhdessä läpi, mitä kaikkea siihen halutaan sisällyttää.
Huomio

Huomio

Mitä LVI-Trio tarjoaa:

  • Taloyhtiön edustaja tapaa LVI-trion edustajan, jonka kanssa hän pääsee keskustelemaan taloyhtiön tarpeista sekä toivotusta aikataulusta. Samassa tapaamisessa arvioidaan myös tuleva työmäärä sekä annetaan keskustelun sekä asiakirjojen perusteella aikataulusta arvio sekä kustannuksista hinta.
  • LVI-Trion kautta onnistuvat niin linjasaneeraus, ilmanvaihtotyöt, sähköauton latausmahdollisuudet, taloyhtiön energiatehokkuuden parantaminen: lämpöpumput, aurinkokeräimet.
  • Onko tiedossa energiahankkeita? LVI-Trion kautta energiaremontit onnistuvat helposti linjasaneerauksen yhteydessä. Toteutettaviin energiaremontteihin on myös saatavilla avustuksia, esimerkiksi Ara-avustukset.
  • Putkiremontin ajaksi taloyhtiö saa oman yhteyshenkilön – Triolaisen, jonka saa tarvittaessa kiinni, vaikka kellon ympäri.
  • Kodin voi huoletta jättää Trion haltuun remontin ajaksi. Projektin lopussa kalusteet asennetaan ja pinnat viimeistellään asianmukaisesti.
  • Viemärien korjaukset on mahdollista toteuttaa myös sukitusmenetelmää käyttäen, jolloin viemärien saneeraus onnistuu sujuvasti sekä kustannustehokkaasti rikkomatta lattiapintaa sekä rakenteita. Lopputulos varmistetaan aina erikseen kuvaamalla.
  • Kaikki märkätila-asentajat ovat VTT:n henkilösertifioimia.
  • Täyden palvelun talona Trio tarjoaa koko projektin alusta loppuun asti hoidettuna. Trio sekä ulkopuolinen valvoja huolehtivat remontin onnistuneesta lopputuloksesta yhdessä.
  • Kokemusta alalta jo 30 vuotta, joka takaa varman projektijohdon ja osaavat ammattilaiset hoitamaan taloyhtiön putkiremontin alusta loppuun.

Valmis remontti takaa helpon ja tyytyväisen arjen.

Jätä tarjouspyyntö LVI-Triolle linjasaneerauksesta ja varaa maksuton asiantuntijakäynti.

Remontti
putkiremontti
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

202110_73087.jpg
Toimiva vedenhallinta on keskeinen osa kiinteistöjen kunnossapitoa
Toimiva vesitekniikka, johon kuuluu muun muassa sade- ja jätevesiviemäröinti, on olennainen osa kiinteistöjen ylläpitoa. Asiantuntevan kumppanin tuella vesitekniikka toteutuu edullisesti palvelun laadusta tinkimättä. Haussa onkin henkilökohtainen palvelu ja pitävät aikataulut – yritys, jossa myös työnjohto tekee töitä.
20149_40959.jpg
Uusi kotisi vesiputket hyvissä ajoin
Asiayhteydestä riippuen putkiremontti tarkoittaa joko pelkkien käyttövesiputkistojen vaihtamista rakenteita avaamatta, koko talotekniikan uusimista tai jotain siltä väliltä. Onnistunut putkiremontti vaatii suunnitelmallisuutta sekä riittävän aikaisen varautumisen: remontin aloittamisessa kannattaa olla mieluummin etuajassa kuin myöhässä. Täysi varmuus tulevan remontin laajuudesta saadaan vasta, kun rakenteet päästään avaamaan ja tarkistamaan tilanne.
punainen rivitalo
Aidan rakentaminen ja kustannusten jako?
Naapurimme rakennutti aikoinaan aidan rajallemme ja nyt se oli jo osin kallistunut pahoin ja siten mm. turvallisuusriski. Naapurimme haluaisi meidän nyt myös osallistuvan osuudeltamme aidan uudelleenrakentamiskustannuksiin. Meidän taloyhtiöllämme oli kuitenkin kantana, että koska aidan on aikoinaan naapuri (meille ilmoittamatta) laittanut ja kustantanut, miksi ihmeessä me nytkään osallistuisimme kustannuksiin. Eli antaisimme kyllä naapurille nyt luvan rakentaa aidan, mutta omalla kustannuksellaan. He vetoavat nyt yhteiseen aitaan, joten kustannuksia pitäisi heidän mielestään jakaa. Me olemme taas sitä mieltä, että voimme jopa olla antamatta lupaa edes rakentaa ko. aitaa.Saako naapuri millään verukkeella kustannuksiaan myös meidän korvattaviksemme?
20236_82003.jpg
Autopaikkojen ja autotallien käyttö?
Taloyhtiössämme on sekä autotalleja ostettuna osakkeena, että pihapaikkoja sähkötolppineen. Autopaikkoja on vähemmän kuin osakehuoneistoja. Voiko osakas pitää hallussaan näitä molempia paikkoja, vaikka asukkaita on jonossa autopaikkalistalla? Voiko joku jonotuslistalla oleva vaatia kyseiseltä henkilöltä pihapaikkaa itselleen yhdenvertaisuusperiaatteita noudattaen? Yhtiöjärjestyksessä ei ole erikoismainintoja parkkipaikoista tai niiden jaoista.
202112_73895.jpg
Mikä avuksi, kun osakas kieltäytyy päästämästä taloyhtiön edustajaa huoneistoon?
Mikä avuksi, kun osakkeenomistaja kieltäytyy päästämästä taloyhtiön edustajaa huoneistoonsa? Taloyhtiössä suunnitellaan putkiremonttia ja tulossa on kartoituskäyntejä LVI-suunnittelijan ja putkiurakoitsijoiden kanssa. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja toimii taloyhtiön edustajana näissä kartoituskäynneissä, suunnittelijan hän päästäisi huoneistoonsa. Ilmoitus katselmuksesta tehty / tehdään vähintään viikkoa ennen tulevaa katselmusta.
202110_72880.jpg
Sähköautojen lataus taloyhtiöissä - tankkaus siirtyy kotipihalle
Latausprojekti voi tuoda mukanaan haasteita taloyhtiöiden etulinjassa toimiville. Markkinoilla on juuri nyt toinen toistaan hienompia paketteja. Silti suurin osa kohteista voidaan yleensä toteuttaa perustekniikalla, jonka keskeisinä komponentteina ovat uusi latauskeskus sekä tarvittava määrä latauspisteitä. Latausprojektissa ei ole mystiikkaa, sähköautojen lataus on yksi sähkönkäyttömuoto muiden joukossa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton