• Etusivu
  • Remontti

Pääsuunnittelija takaa onnistuneen hankkeen

Haastateltavana projektijohtamisen asiantuntija arkkitehti Tero Seppänen

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyöDoventus Oy logoDoventus Oy
Päivitetty 20.08.2024
tero seppänen doventus-1920x1080

Doventus Oy:n toimitusjohtaja Tero Seppänen korostaa suunnittelutiimin työn onnistumista pääsuunnittelijan johtaessa suunnittelutyötä kokonaisvaltaisella ja motivoivalla otteella.

Rakentamisen laadun ja onnistuneen hankkeen yhtenä tärkeimpänä kulmakivenä on suunnittelun laatu. Laadun vartijoihin ja vastuuhenkilöihin viitataan myös laissa. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan (MRL 120§) rakentamista koskevat suunnitelmat on laadittava siten, että ne täyttävät rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä hyvän rakentamistavan vaatimukset.

Rakentamisen suunnittelussa on oltava suunnittelun kokonaisuudesta ja laadusta vastaava pääsuunnittelija. Pääsuunnittelijan on rakennushankkeen ajan huolehdittava myös siitä, että rakennushankkeeseen ryhtyvä saa tiedon huolehtimisvelvollisuutensa kannalta merkityksellisistä suunnittelua koskevista seikoista.

Espoolaisen arkkitehti- ja insinööritoimisto Doventus Oy:n toimitusjohtaja Tero Seppänen, arkkitehti SAFA, on toiminut myös pääsuunnittelijakouluttajana ja tuntee hyvin lain vaatimukset pääsuunnittelijan vaativaan tehtävään. Arkkitehti Seppäsen mukaan hankkeen pääsuunnittelija on rakennuttajan tärkein luottohenkilö, joka antaa laaja-alaisen osaamisensa rakennuttajan päätöksenteon tueksi jo hankkeen alkumetreillä.

– Näkisin, että rakennuttajan ja pääsuunnittelijan olisi hyvä aloittaa yhteistyö määrittelemällä selkeät tavoitteet hankkeeseen. Yhteisen tavoitetilan löytäminen on tärkeää sekä uudis- että korjausrakentamisessa. Pääsuunnittelijan tulee selvittää jo hankkeen alussa, hankesuunnitteluvaiheessa, suunnittelun ja rakentamisen laadun reunaehdot, kuten suunnittelun lähtötietojen kattavuus ja ajantasaisuus sekä suunnitteluajan riittävyys koko hankkeen aikatauluun suhteutettuna. Pääsuunnittelijan tulee hallita koko rakentamisen horisontti.

Tutustu Doventuksen palvelutarjontaan

Pääsuunnittelija johtaa ja koordinoi

Yleensä pääsuunnittelija on kohteen arkkitehti eli rakennussuunnittelija, koska hän ratkaisee jo tärkeässä luonnosvaiheessa rakennuttajan tilan käyttöön liittyvät toiveet yhdistämällä arkkitehtoniseen perusratkaisuun rakenne- ja talotekniikan vaatimukset. Arkkitehdin koulutus antaa laaja-alaisimman perspektiivin ratkaista keskeisimmät asiat rakennuttajan tilaohjelman ja rakennuspaikan ehdoilla.

Luonnollisesti pääsuunnittelija palvelee asiakasta kuuntelemalla ja ottamalla huomioon yksilölliset toiveet sekä uudis- että korjausrakentamisen kohteessa. Korjaus- ja muutostyössä tulee ottaa huomioon rakennuksen ominaisuudet ja erityispiirteet sekä rakennuksen soveltuvuus aiottuun käyttöön.

Pääsuunnittelija ohjaa ja valvoo suunnitteluryhmän työn edistymistä. Hän koordinoi ja hankkii arkkitehti- ja erityissuunnittelua varten riittävät lähtötiedot. Pääsuunnittelija vastaa suunnitelmien yhteensopivuudesta ja ristiriidattomuudesta jokaisen erityissuunnittelijan vastatessa kuitenkin omasta suunnittelutyöstään ja erityissuunnitelmiensa teknisestä oikeellisuudesta, tarkentaa Seppänen vastuita.

– Toki pääsuunnittelija vastaa siitä, että projektissa on rakentamisen laatuun korreloivat riittävät suunnitelmat tehtynä ja ristiin tarkistettuina. Suunnitteluryhmän laadun tuottokyky kulminoituu projektin suunnittelijavalinnoissa. "Viisas rakennuttaja" investoi hyvään suunnittelulaatuun ja antaa koordinointivastuuta pääsuunnittelijalleen, "oikealle kädelleen". Sopivimmalla pääsuunnittelijalla on laaja kokemus vastaavista hankkeista ja oikeat yhteistyötahot ja -menettelyt jo hankittuna.

Info

Info

Pääsuunnittelijan keskeisiä tehtäviä:

Pääsuunnittelija voi myös kilpailuttaa rakennuttajan tiettyjä hankintoja, esimerkiksi ääniteknisen konsultin tai akustikon lausunnon rakennuslupaliitteeksi. Suunnittelun johtaminen linkittyy projektin johtamiseen ja rakennuttamiseen.


• vastaa rakennuslupaprosessista rakennuttajan tukena
• johtaa suunnitteluryhmää ennakoivalla tavalla
• järjestää suunnitelmien realistisen aikataulutuksen
• vastaa erityissuunnitelmien yhteensopivuudesta
• toimii yhteistyössä kohteen vastaavan työnjohtajan kanssa
• osallistuu työmaakokouksiin ja urakoiden vastaanottoihin
• koordinoi muutossuunnittelua kustannustehokkaasti
• toimii aina luovalla ja vastuullisella tavalla

Laatuasiakirjat virastoon ja työmaalle

Pääsuunnittelija pitää yhteyttä viranomaisiin, kuten rakennusvalvontavirastoon, selvittäen muun muassa kaavamääräysten ja paikallisen rakennusjärjestyksen toteutumisen laadituissa suunnitelmissa. Pääsuunnittelija esittelee luonnokset kunnan lupavalmistelijalle tai lupa-arkkitehdille yleensä ns. ennakkopalaverissa.

Rakennusvalvonnasta saadun "vihreän valon" jälkeen laaditaan pääpiirustukset eli lupakuvat ja työstetään lupaliitteet. Lupahakemus voidaan jättää myös sähköisesti useissa kunnissa.

Kun rakennuslupa myönnetään, on pääsuunnittelijan osallistuttava viraston koollekutsumaan aloituskokoukseen yhdessä rakennushankkeeseen ryhtyvän ja vastaavan työnjohtajan kanssa. Varsinkin pääkaupunkiseudulla, viranomaiset edellyttävät, että pääsuunnittelija hoitaa luonnosesittelyn henkilökohtaisesti alueen lupavalmistelijalle ja tarvittaessa kaupunkikuvatoimikunnalle, kertoo arkkitehti Seppänen kokemuksenaan.

Lain mukaan rakennuksen tulee soveltua ympäristöön ja maisemaan sekä täyttää kauneuden ja sopusuhtaisuuden vaatimukset. Arkkitehti on saanut tähän visuaalisen laadun varmistamiseen koulutuksen.

Rakenteiden ja Talotekniikan Suunnittelun Koordinointi

Rakennejärjestelmän ja talotekniikan perusratkaisujen ja vaatimusten selvittäminen suunnitteluprosessin aikana on pääsuunnittelijan keskeinen koordinointitehtävä. Tyypillisesti erityissuunnittelualueita ovat rakenne-, LVI- ja sähkösuunnittelu arkkitehtisuunnittelun lisäksi. Vaativimmissa kohteissa kokonaisuuteen sovitetaan yhteen myös esim. piha- ja akustinen suunnittelu.

Varsinaisen suunnittelutehtävän suorittaa pätevyysvaatimukset täyttävä erityissuunnittelija, jonka laatima erityissuunnitelma täyttää määräykset ja hyvän rakentamistavan vaatimukset. Lisäksi erityissuunnittelijan on tehtävä suunnitelmaansa rakennusaikaiset muutokset sekä laadittava 117 i § mukainen rakennuksen käyttö- ja huolto-ohje.

Tilaajan hanke- ja luonnossuunnittelun alkuaiheessa asettamat tavoitteet ja laatumääritelmät konkretisoituvat toteutusasiakirjoissa. Työmaa-aikaisten ongelmien eliminointiin liittyy mahdollisten suunnitelmamuutosten hyväksyttäminen tilaajalla ja suunnittelijoilla. Ennen kaikkea, osaava ja valpas pääsuunnittelija ennakoi tulevia vaiheita ja johtaa aidosti suunnittelua. Erityissuunnitelmat ja toteutusasiakirjat laaditaan sovituissa aikatauluissa. Näin varsinainen rakentaminen alkaa hallitusti ja kiireettömästi, kuvaa arkkitehti Tero Seppänen toimivan tiimin yhteistyötä.

Lopputuloksena on asiakkaalle mieluinen sekä terveellinen, turvallinen ja viihtyisä rakennuskohde. Pääsuunnittelija on osaltaan ollut toteuttamassa hyvän elämän edellytyksiä kestävän rakentamisen ytimessä.

Viestikapula vastaavalle työnjohtajalle

Viraston aloituskokouksen jälkeen alkaa rakentamisvaihe ja vastaava työnjohtaja/valvoja ottaa vastuun työmaan eteenpäin viemisestä, hankkeen urakkamuoto huomioituna. Vastaava ja pääsuunnittelija hoitavat lakisääteiset tehtävänsä koko hankkeen ajan. On suositeltavaa kutsua pääsuunnittelija mukaan työmaakokouksiin, joihin on kutsuttu mukaan myös hankkeet urakoitsijat vastuuhenkilöineen.

Onnistuneessa hankkeessa keskustellaan tiiviisti työmaavaiheessa ja kehitetään ratkaisuja hyvässä yhteishengessä. Kun rakennushanke on valmistumassa, pääsuunnittelija huolehtii "huoltokirjan" eli rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjeen kokoamisen koordinoinnista aloituskokouksessa määrätyn mukaan sekä rakennusaikaisten muutosten viemisestä viraston ns. RAM-kuviin sekä loppudokumentoinnin valmistumisesta ja arkistoinnista. Hän varmistaa rakennuskohteen määräysten ja suunnitelmien mukaisuuden yhdessä vastaavan työnjohtajan kanssa. Pääsuunnittelijan olisi suositeltavaa osallistua myös rakennusvalvonnan lopputarkastukseen myös pientalohankkeissa, joissa rautaista suunnittelun johtamista tarvitaan eniten, kuvaa toimitusjohtaja Tero Seppänen hankkeen valmistumishetkiä.

Pääsuunnittelija on rakentamisen ja suunnittelun ammattilainen ja rakennuttajan luottamushenkilö. Hyvän koulutuksen ja laajan kokemuksen rinnalle nousee antaumuksellinen palveluasenne, kun ryhdytään viemään arkkitehtina ja pääsuunnittelijana asiakkaan, rakennushanketta kohti laadukasta lopputulosta. Hyvin suunniteltuna ja johdettuna rakennushankkeella on erinomaiset mahdollisuudet onnistua.

Jätä yhteydenottopyyntö

Vastuullista suunnittelua ja projektinjohtoa – Doventus toteuttaa ideasi.

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Doventus Oy
Remontti
suunnittelu
projektinjohto
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen omataloyhtio.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

mies ja nainen istuvat lattialla ikkunan edessä ja suunnittelevat taloa
Rakennus- tai remonttihankkeen valmistelu
Pientalohankkeissa rakennushankkeeseen ryhtyvä on yleensä rakentajaperhe, jolla toiveet ovat korkealla. Realistiset tavoitteet ja kustannustilastot eivät kuitenkaan aina vastaa rakennuttajan kaikkia haaveita. Koko hankkeen onnistumisen kulmakivenä on rakennusalan realiteetit ymmärtävä rakennuttaja. Rakennuttaja tekee hankkeen valmisteluvaiheessa keskeiset päätökset, jotka suuntaavat projektin halutulle reitille.Kaikilla rakennuttajilla, varsinkin kun lähdetään ensimmäiseen pientalohankkeeseen, ei ole kovinkaan laajaa kokemusta johtaa hallitulla tavalla rakennushanketta alan normien mukaan. Urakassa piilee myös lisätyövaaroja, jotka pitää ottaa huomioon heti alussa.Useimmiten tarvitaan kokeneita asiantuntijoita rakennuttajan luottohenkilöiksi, jotta säästytään turhilta yllätyksiltä ja budjetin pettämiseltä.Tilaajan (=rakennuttajan) oikeaksi kädeksi tyypillisesti valittu rakennuttajakonsultti valmistelee hankkeen keskeisimmät päätökset ja laatii realistisen hankeaikataulun heti alussa tilaajan käyttöön. Rakennuttajakonsultti vahvistaa rakennuttajan ja suunnittelijoiden yhteistyön onnistumisen edellytyksiä tuomalla suunnittelu- ja työmaavaiheeseen oikea-aikaista tietoa tilaajan päätösten pohjaksi.
20187_53826.jpg
Mihin tarvitaan rakenne- tai pihasuunnittelijaa?
- Onnistunut korjaushanke syntyy asiakkaiden toiveista yhdistettynä asiantuntijoiden ammattitaitoon ja kokonaisuuksien hallintaan. Kiinteistöjen ylläpito ja kunnostus edellyttävät monipuolista osaamista. Kerrostalojen rakennuskannastamme merkittävällä osuudella on salaojaremontin tarve lähivuosina ja ammattilaisia tarvitaan lähivuosina suunnittelemaan ja urakoimaan laadukkaat salaoja- ja pihakunnostusremontit.Salaojavesien rakennetekniseen hallintaan liittyy keskeisesti myös hulevesien optimoidut ratkaisut, kertoo toimitusjohtaja Tero Seppänen (arkkitehti SAFA) arkkitehti- ja insinööritoimisto Doventus Oy:stä.
202210_50087.jpg
Rakennuttajakonsultti pitää rakennushankkeen hanskassa
Rakentaminen sekä remontointi nykyisellä vaatimustasolla ja hinnoilla on kallista. Aikataulupaineet uhkaavat hyvän rakennustavan toteutumista. Hosuen ei hyvää tule. Taloyhtiön hallituksella on varmasti vaikeuksia pärjätä projektin vetämisessä kunnialla maaliin. Rakennuttajakonsultti on tilaajalle kullan arvoinen ja kokenut asiantuntija, joka luo edellytykset onnistuneelle hankkeelle.
201911_61256.jpg
Uudet oppaat rakennusten kestävään purkamiseen
Ympäristöministeriön kolme uutta opasta kestävästä purkamisesta vauhdittavat alan kiertotaloutta ja ilmastotyötä. Oppailla halutaan parantaa purkuhankkeiden laatua sekä lisätä rakennus- ja purkumateriaalien hyödyntämistä.
201910_60281.jpg
Ilmastoystävällinen rakentaminen vaatii nopeita toimia
Rakennukset ja rakentaminen kuluttavat puolet maapallon luonnonvaroista ja noin 40 prosenttia energiasta. Ne aiheuttavat noin kolmanneksen maailman kasvihuonekaasupäästöistä väestönkasvun, kaupungistumisen ja merenpinnan nousun kasvattaessa rakentamisen tarpeita entisestään. Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen vetosi New Yorkissa YK:n kestävän kehityksen kokouksen yhteydessä rakennusalaan vähähiilisen rakentamisen vauhdittamiseksi.
20165_46368.jpg
Miten viedä rakennusprojekti onnistuneesti läpi?
Rakennus- tai remontointiaika ei ole niin synkkää ja raskasta kuin mitä kauhutarinoita usein projektin läpikäyneiltä kuulee. Avainsanoja toimivalle projektille on huolellinen suunnittelu, kohtuullinen aikataulu sekä taitavien ammattilaisten käyttö.Kun projektin kanssa lähdetään ajoissa liikkeelle, jää hyvin aikaa tutustua eri vaihtoehtoihin, tehdä päätöksiä ajoissa ja rauhassa sekä ehkä yksi tärkeimmistä –mahdollisuus nauttia projektista. Esimerkiksi Rakentaja.fi-palveluihin uudisrakentaja liittyy jäseneksi jo hyvissä ajoin ennen rakentamisen aloittamista. Palvelussa pääsee helposti tutustumaan uusimpiin tuotteisiin sekä tutustumaan erilaisiin rakentajille sekä remontoijille suunnattuihin työohjeisiin ja palveluihin.
talosuunnitelma kuvituskuva
Pääsuunnittelija johtaa ja koordinoi
Espoolaisen arkkitehti- ja insinööritoimisto Doventus Oy:n toimitusjohtaja Tero Seppänen, arkkitehti SAFA, on toiminut myös pääsuunnittelijakouluttajana ja tuntee hyvin lain vaatimukset pääsuunnittelijan vaativaan tehtävään. Seppäsen mukaan pientalohankkeen pääsuunnittelija on rakennuttajan luottohenkilö, joka antaa laaja-alaisen osaamisensa pientalorakennuttajan päätöksenteon tueksi jo hankkeen alkumetreillä.
kuin villapaitaan puettu muurattu tiilijulkisivu
Tiilijulkisivu, joka muistuttaa kudottua villapaitaa
Julkisivu voi olla jotain persoonallista, mielenkiintoa herättävää sekä kestävää. Näin ajateltiin myös Helsingin Maununnevalle valmistuvan, neljä kerrostaloa käsittävän kokonaisuuden kohdalla. Hankkeen tilaajana toimi Helsingin asuntotuotantotoimisto ja arkkitehtisuunnittelusta vastasivat ARK-housen arkkitehdit, pääsuunnittelija Hannu Huttunen sekä rakennussuunnittelija Tina Ullrich.
smartvatten vedenmittaus
Mielenrauhaa vesivahingoilta – havaitse vuodot vedenkulutusta mittaamalla
Vesivuoto ei aina ole valtoimenaan pauhaava vesisuihku, vaan monesti myös varsin huomaamaton ja salakavala ongelma. Reaaliaikainen tieto vedenkäytöstä auttaa huomaamaan vuodon ennen mittavaa korjauslaskua.
202112_74278.jpg
Miltä oman kodin rakentaminen tuntuu? Kuuntele podcast lapsi­perheen taloprojektista
Janina Hannukainen perheineen päätti toteuttaa haaveensa omakotitalosta. Projekti on pitänyt sisällään paljon vaiheita, oppeja ja yllätyksiä.Taloprojekti on kestänyt vähintäänkin melkein vuoden ajan nuorenparin ajatuksissa. Joulun lähestyessä ollaan jo hyvässä vauhdissa ja omakotitalon runko saatiin pystyyn ennen vuoden vaihtumista.Uusimmassa podcast-jaksossa kuulemme, miltä oman kodin rakentamisen prosessi näyttää tulevan asukkaan näkökulmasta.Kuuntele jakso alta tai yleisimmissä podcast-sovelluksissa, kuten Spotify, Apple podcastit, Google podcastit ja StitcherPodcast on tallennettu 2021 vko 50.
Katu, jossa on taloja rivissä
Viikon kysymys: Remontin lainoitus?
Onko minulla osakkaana mahdollisuutta vaikuttaa vesikattoremontin kustannuksien maksujärjestelyihin? Olemme ehdottaneet yhtiölainaa ja sitä kautta rahoitusvastiketta. Muut kolme osakasta tuntuvat olevan henkilökohtaisen lainanoton kannalla. Mitkä ovat as oy:n velvoitteet ko. tilanteessa ja mitkä minun velvollisuuteni?
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Viikon kysymys: Valvojan vastuu taloyhtiön korjaushankkeessa?
Huoneistossamme löydettiin putkiremontin yhteydessä kylpyhuoneesta kosteutta sekä keittiön vastaiselta seinältä että lattiasta. Kosteus kuivattiin ja kylpyhuone rakennettiin. Urakka valmistui kuukauden etuajassa. Kun muutimme kotiin, tunsimme homeen hajua sekä keittiön puolella että kylppärissä. Jouduimme muuttamaan kotoa saman tien uudelleen evakkoon.Sanoin lopputarkastuksen yhteydessä valvojalle, että asia täytyy tutkia. Valvojan kommentti oli, että vanhoissa taloissa on kaikenlaisia hajuja ja hän suositteli tiivistämään viemäriputkien läpimenoaukot silikonilla, jotta haju ei tunnu. Vasta tiukasti vaatimalla keittiöstä otettiin alakaapit poistetaan ja kosteudet mitattiin. Valvontafirma kävi ensin itse mittaamassa kosteudet, mutta heidän mittarinsa olivat viallisia. Hankimme itse pätevän mittausfirman, joka totesi, että keittiön lattia ei ole kostea vaan litimärkä, suhteellinen kosteus oli luokkaa 96 prosenttia.Jouduimme asumaan ylimääräiset 4 kk pois kotoa. Keittiöstä, eteisestä ja osasta olohuonetta jouduttiin purkamaan lattiat pois betonilaattaan asti. Kuivaus kesti 4 viikkoa.Vaadimme valvontafirmalta ylimääräisiä asumiskuluja korvaukseksi huonosti tehdyn valvontatyön aiheuttamasta haitasta. Firman edustaja vastasi, että heidän toiminnassaan ei ole moitteen sijaa ja he eivät tulleet millään lailla asiassa vastaan.Vastauksessaan firman edustaja kirjoitti mm. mustaa valkoisella, että huoneistomme kylppärin kosteusmittauksista ei ole mitään mustaa valkoisella, koska mittauspöytäkirjoja ei kiireen vuoksi ehdi pitämään. Hän myös piti osoituksena työnsä laadusta, että hän on valvonut satoja kylpyhuoneremontteja eikä ole koskaan löytänyt yhtään kosteusvauriota.Meidän näkökulmastamme valvonta on ollut joko työmoraalitonta tai ammattitaidotonta, yhtä kaikki sillä tuloksella että jouduimme itse omasta selkänahastamme maksamaan sen, että asuntomme kosteusvaurion laajuutta ja vakavuutta ei asianmukaisesti tutkittu kun se löydettiin, vaan valvonta laiminlöi tehtävänsä räikeästi.Miten täytyy toimia, että saamme valvontafirmalta asiaankuuluvan korvauksen?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton