• Etusivu
  • Remontti

Rakennuttajakonsultti pitää rakennushankkeen hanskassa

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Doventus Oy
Päivitetty 20.08.2024
202210_50087.jpg

Doventus Oy:n rakennuttamispalveluihin liittyy useimmiten yhtiön oma arkkitehti-sisustus- ja rakennesuunnittelupalvelu. © Doventus Oy

Rakentaminen sekä remontointi nykyisellä vaatimustasolla ja hinnoilla on kallista. Aikataulupaineet uhkaavat hyvän rakennustavan toteutumista. Hosuen ei hyvää tule. Taloyhtiön hallituksella on varmasti vaikeuksia pärjätä projektin vetämisessä kunnialla maaliin. Rakennuttajakonsultti on tilaajalle kullan arvoinen ja kokenut asiantuntija, joka luo edellytykset onnistuneelle hankkeelle.

Rakennuttajakonsultti eli hankkeen projektinjohtaja

Rakennuttajakonsultti eli hankkeen projektinjohtaja tuntee ja hallitsee kokonaisuudet suunnitteluvaiheesta kohteen urakoiden luovutusmenettelyihin saakka. Hän aikatauluttaa hankkeen realistiselle pohjalle ja huolehtii osaltaan siitä, että kustannusraamit pitävät.

Doventus Oy:n toimitusjohtaja, arkkitehti SAFA Tero Seppänen kertoo rakennuttajakonsultin keskeisestä roolista rakennuttajan edustajana ja lakisääteisen pääsuunnittelijan yhteistyön voimasta.

– Toimintatapamme vahvuus on siinä, että pääsuunnittelija ja rakennuttajakonsultti muodostavat jo aikaisessa vaiheessa työparin, ja hankkeen tieto kulkee tehokkaasti, Tero Seppänen toteaa.

Rakennuttajakonsultti johtaa projektia tilaajan kanssa sovittujen ydintavoitteiden pohjalta. Hankkeeseen luodaan onnistumisen edellytykset ja rakentamisen laadun seurantaan otetaan pitävä ote jo alussa.

– Tärkeässä suunnitteluvaiheessa pääsuunnittelija on tilaajan kannalta keskeisin henkilö, sillä hän sovittaa yhteen erityissuunnitelmat, varmistaa niiden ristiriidattomuuden ja koordinoi koko suunnittelutiimin työtä. Kun projektin urakoita aletaan kilpailuttaa, pääsuunnittelija antaa viestikapulan rakennuttajakonsultille, projektinjohtajalle.

Rakennuttajakonsultti tilaajan tukena

Rakennuttajakonsultti toimii tilaajan päätöksenteon tukena läpi hankkeen. Sekä tilaajan että kiinteistön loppukäyttäjän etu on, että kustannukset pitävät kutinsa, aikataulut toimivat sovitusti ja tekninen laatu on kunnossa.

– Rakennuttajakonsultti toimii ikään kuin orkesterinjohtajana, joka johtaa koko projektia. Pääsuunnittelija puolestaan johtaa suunnittelutiimiä. Laadukkaasti johdettu hanke korreloi suoraan myös sen jälleenmyyntiarvoon, erityisesti asuinrakennuskohteissa.

– Tyypillisesti tilaaja asettaa hankkeessa kolme tavoitetta: laadullisen tavoitteen, aikataulun ja taloudellisen tavoitteen. Tätä kolmiota Doventus Oy hallinnoi ja raportoi tilaajalle mahdollisista muutoksista. Urakkasopimuksissa teknisten asiakirjojen on oltava kunnossa, sillä jos niihin tulee muutoksia työmaavaiheessa, syntyy harmillista urakoitsijoiden lisälaskutusta. Muutosten ennakointiin tulee varautua etenkin saneeraushankkeissa.

Hintapaineet ovat Tero Seppäsen mukaan olleet kovat asuinrakennusten työmailla etenkin pääkaupunkiseudulla. Viime vuoden aikana urakkahinnoissa tilastoitiin jopa 5–7 prosentin hinnannousu (Rakennuslehti 02/2017).

– Asuinrakentamisen suhdanne on ollut hyvä. Töitä on ollut niin suunnittelun kuin rakentamisen alalla ja kustannukset ovat kohonneet etenkin työpanosten hinnannousun vuoksi.

Arkkitehti- ja insinööritoimisto Doventus Oy tarjoaa monipuolisesti rakentamisen suunnittelu-, projektinjohto- ja valvontapalveluja. Ota yhteyttä!

<p data-block-key="xam42">Toimitusjohtaja Tero Seppänen ja tekninen johtaja Jari Leppänen Doventus Oy:stä painottavat rakennuttajakonsultin aikaista valintaa hankkeeseen tilaajan luottohenkilöksi. © Doventus Oy</p>
http://www.doventus.fi/
Toimitusjohtaja Tero Seppänen ja tekninen johtaja Jari Leppänen Doventus Oy:stä painottavat rakennuttajakonsultin aikaista valintaa hankkeeseen tilaajan luottohenkilöksi. © Doventus Oy

Korjausrakentamisessa opitaan eniten

Doventus Oy on luova ja monialainen arkkitehti- ja insinööritoimisto. Kymmenen hengen asiantuntijatiimistä löytyy osaajat arkkitehti-sisustus- ja rakennesuunnitteluun sekä projektinjohtoon ja valvontaan. Lisäksi käytössä on kattava alikonsulttiverkosto LVISA- ja pihasuunnittelussa.

Liikevaihdosta yli puolet tulee saneerauskohteista, sillä ikääntyviin kiinteistöihin tarvitaan korjaussuunnittelua taloyhtiöiden salaojajärjestelmistä vaativiin ullakkohankkeisiin. Tero Seppänen patistaa taloyhtiöitä tekemään pitkän tähtäimen suunnitelmat valmiiksi ja budjetoimaan korjaus- ja saneerausvaroja ennakkoon, jottei kiinteistöihin synny korjausvelkaa.

– Kohteeseen kannattaa teettää ajoissa kuntoarviot ja aikatauluttaa kiireellisimmät hankkeet, ettei osakkeenomistajille tule yllätyksiä.

Tero Seppänen pitää tärkeänä, että projektin lopussa rakennuttaja-tilaaja antaa palautteen rakennuttajakonsultille. Tilaajan ja käyttäjän kokemuksista halutaan oppia, jotta rakennuttamisen palvelua ja laatua voidaan kehittää asiakkaiden eduksi.

Asiakaspalaute Dovenus Oy:n pääsuunnittelijalle ja rakennuttajakonsultille koetaan erityisen tärkeänä. Hankkeen johtotehtävissä työskentelevä työpari valmennetaan hoitamaan tehtävänsä erityiselle huolellisuudella ja korkealla asiakaspalvelun laadulla.

Laatuun kannattaa panostaa jo ensimmäisistä suunnittelijavalinnoista alkaen. Suunnittelun laatu korreloi suoraviivaisesti lopputuotteen eli käyttöön otettavan rakennuskohteen laatuun. Rakennuttajakonsultti pitää "hankkeen hanskassa", kun johdettavana on pätevä ja motivoitunut tiimi suunnittelijoista urakoitsijoihin. Laatu tehdään aina yhdessä.

Avoin ja aktiivinen toimintatapa

Toimitusjohtaja Tero Seppänen painottaa toimintatavan selkeyttä asiakkaan suuntaan. Rakennuttajakonsultteina työskentelemme aloitteellisesti tilaajan päätöksenteon tukena. Laadimme realistisen projektisuunnitelman, hoidamme urakoiden kilpailutukset ja sopimuksen sekä ohjaamme rakennushanketta. Tuotamme jatkuvasti oikea-aikaista tietoa hankkeen etenemisestä. Projektinjohtajan työhön voimme tarvittaessa yhdistää myös valvonta- ja pääsuunnittelupalvelut.

Projektinjohtajan ja tilaajan keskinäinen luottamus on avainasemassa rakennusurakan onnistumisen kannalta. Kartoitamme huolellisesti hankkeen ominaispiirteet – oli kyse sitten taloyhtiön peruskorjauksesta tai liikehuoneiston jalostamisesta uuteen käyttötarkoitukseen. Näin pystymme takaamaan palvelun, jossa sovituista asioista pidetään kiinni, esteet ylitetään ja tavoitteet saavutetaan.

Haluatko lisätietoa tai keskustella omasta hankkeestasi? Jätä Doventus Oy:lle yhteydenottopyyntö!

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Doventus Oy
Remontti
suunnittelu
projektinjohto
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

mies ja nainen istuvat lattialla ikkunan edessä ja suunnittelevat taloa
Rakennus- tai remonttihankkeen valmistelu
Pientalohankkeissa rakennushankkeeseen ryhtyvä on yleensä rakentajaperhe, jolla toiveet ovat korkealla. Realistiset tavoitteet ja kustannustilastot eivät kuitenkaan aina vastaa rakennuttajan kaikkia haaveita. Koko hankkeen onnistumisen kulmakivenä on rakennusalan realiteetit ymmärtävä rakennuttaja. Rakennuttaja tekee hankkeen valmisteluvaiheessa keskeiset päätökset, jotka suuntaavat projektin halutulle reitille.Kaikilla rakennuttajilla, varsinkin kun lähdetään ensimmäiseen pientalohankkeeseen, ei ole kovinkaan laajaa kokemusta johtaa hallitulla tavalla rakennushanketta alan normien mukaan. Urakassa piilee myös lisätyövaaroja, jotka pitää ottaa huomioon heti alussa.Useimmiten tarvitaan kokeneita asiantuntijoita rakennuttajan luottohenkilöiksi, jotta säästytään turhilta yllätyksiltä ja budjetin pettämiseltä.Tilaajan (=rakennuttajan) oikeaksi kädeksi tyypillisesti valittu rakennuttajakonsultti valmistelee hankkeen keskeisimmät päätökset ja laatii realistisen hankeaikataulun heti alussa tilaajan käyttöön. Rakennuttajakonsultti vahvistaa rakennuttajan ja suunnittelijoiden yhteistyön onnistumisen edellytyksiä tuomalla suunnittelu- ja työmaavaiheeseen oikea-aikaista tietoa tilaajan päätösten pohjaksi.
20187_53826.jpg
Mihin tarvitaan rakenne- tai pihasuunnittelijaa?
- Onnistunut korjaushanke syntyy asiakkaiden toiveista yhdistettynä asiantuntijoiden ammattitaitoon ja kokonaisuuksien hallintaan. Kiinteistöjen ylläpito ja kunnostus edellyttävät monipuolista osaamista. Kerrostalojen rakennuskannastamme merkittävällä osuudella on salaojaremontin tarve lähivuosina ja ammattilaisia tarvitaan lähivuosina suunnittelemaan ja urakoimaan laadukkaat salaoja- ja pihakunnostusremontit.Salaojavesien rakennetekniseen hallintaan liittyy keskeisesti myös hulevesien optimoidut ratkaisut, kertoo toimitusjohtaja Tero Seppänen (arkkitehti SAFA) arkkitehti- ja insinööritoimisto Doventus Oy:stä.
arrkkitehti tero seppänen sinisessä kauluspaidassa ja tummansinisessä pikkutakissa istuu pöydän ääressä
Pääsuunnittelija sovittaa yhteen koko hankkeen
Rakentamisen laadun ja onnistuneen hankkeen yhtenä tärkeimpänä kulmakivenä on suunnittelun laatu. Laadun vartijoihin ja vastuuhenkilöihin viitataan myös laissa. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan (MRL 120§) rakentamista koskevat suunnitelmat on laadittava siten, että ne täyttävät rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä hyvän rakentamistavan vaatimukset.Rakentamisen suunnittelussa on oltava suunnittelun kokonaisuudesta ja laadusta vastaava pääsuunnittelija. Pääsuunnittelijan on rakennushankkeen ajan huolehdittava myös siitä, että rakennushankkeeseen ryhtyvä saa tiedon huolehtimisvelvollisuutensa kannalta merkityksellisistä suunnittelua koskevista seikoista.
20163_45767.jpg
Ilmainen tietopaketti taloyhtiön päättäjille
Olipa taloyhtiössäsi sitten uusi tai vanha hallitus, tieto ei missään nimessä lisää tuskaa. Tarjoamme nyt tietopaketin sinulle ja taloyhtiösi hallitukselle täysin veloituksetta!Tilaa taloyhtiösi päättäjille tietopaketti tästä!
20202_62485.jpg
Avustusta puurakentamisen kiertotalouden hankkeisiin
Ympäristöministeriöltä avustusta puurakentamisen kiertotalouden hankkeisiin – myös puupohjaisista purkujätteistä kerätty uutta tietoa
Loviisan asuntomessualueelle rakentuu myös Wienerbergerin kohde, Queen´s Stone -pientalo.
Queen´s Stone -kennoharkkotalo Loviisan Asuntomessuille
Vuoden 2023 Asuntomessut järjestetään Loviisan merellisissä maisemissa. Tänne asuntomessualueelle rakentuu myös Wienerbergerin kohde, Queen´s Stone -pientalo. Kennoharkoista rakentuva koti sai nimensä rantaviivassa sijaitsevalta siirtolohkareelta. Samainen lohkare myös inspiroi talon suunnitellutta arkkitehtia.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton