• Etusivu
  • Remontti

Pihakorjauksen suunnittelu

As.oy Remontti-Mallinnus Osa 11.

Rakentajan toimitus
Päivitetty 13.10.2023
20199_59748.jpg

Korjaustyön aikana suunnittelija tekee yhteistyötä urakoitsijan kanssa, jotta saadaan aikaiseksi laadukas lopputulos.

Pihan korjaussuunnittelu voi saada kimmokkeen suuremmasta korjaustarpeesta. Monesti pihan korjaus tehdäänkin jonkun isomman remontin kuten putki- tai salaojaremontin yhteydessä. Toisaalta pienemmätkin muutokset kuten paikoitusalueiden tai jätejärjestelyjen uudelleen sijoittaminen antavat syyn piharemontille. Olkoon kimmoke uudistuksille mikä tahansa, muutamia asioita kannattaa huomioida pihakorjauksen suunnittelun alkaessa.

Kun taloyhtiö on päättänyt toteuttaa pihan korjauksen, alkaa pihan suunnittelu. Yhtenä suunnittelun lähtökohtana voi toimia osakkaille ja asukkaille teetetty asukaskysely. Usein pihaan kohdistuu erilaisia tunteita, muistoja, odotuksia ja tarpeita. Kun ne on kyselyllä kartoitettu, ja sen lisäksi tehty pihaan kuntokartoitus, on suunnittelulle määritelty lähtökohdat ja tavoite.

Asukkaat tuntevat pihan parhaiten, joten silmämääräinen ja kokemukseen perustuva kuntokartoitus voi olla yhtenä osana asukaskyselyä. Siinä voidaan tiedustella asukkailta esimerkiksi havaintoja pihan huonokuntoisista pinnoitteista, välineistä, kasvillisuudesta jne. Tämän lisäksi arboristin on hyvä tehdä puustosta kuntokartoitus. Siitä selviää, mistä puista on luovuttava ja mitkä säästetään. Tarvittaessa voidaan tutkia erilaisten piharakenteiden esimerkiksi tukimuurien, portaiden ja kansipiharakenteiden kuntoa ja saada näin vahvistusta mahdollisten rakenteiden uusimistarpeesta.

Pohjatiedot ovat suunnittelun perusta

Laadukkaan suunnitelman pohjatietona toimii tarkka ja ajantasainen mittausaineisto. Jos pihasta ei ole olemassa muuta mittausaineistoa kuin kaupungin kantakartta, useimmiten on tarve tehdä pihan tarkemittaus sekä vaaka- että pystysuunnassa. Hyvät korkotiedot auttavat hahmottamaan alueet, joilla tarvitaan esimerkiksi tukimuureja maantuentaan tai joilla esteettömyyttä tulee parantaa.

Piharakenteiden kunto kannattaa tutkia ennen pihasuunnittelun aloittamista. Tarvittaessa uusilla rakenteilla, kuten tukimuureilla ja aidoilla saadaan pihaan lisää tilaa ja järjestystä.
Piharakenteiden kunto kannattaa tutkia ennen pihasuunnittelun aloittamista. Tarvittaessa uusilla rakenteilla, kuten tukimuureilla ja aidoilla saadaan pihaan lisää tilaa ja järjestystä.

Pihasuunnitelman tulee pohjautua asemakaavaan, joka toimii pihan toimintoja määrittävänä tekijänä. Jo alkuvaiheessa pidetty ennakkoneuvottelu rakennusvalvonnan kanssa voi ratkoa asemakaavaan liittyvät kysymykset ja mahdolliset haasteet ja helpottaa suunnittelua. Rakennusvalvonta voi toimia suunnittelun ohjaajana myös kaupunkikuvallisissa asioissa.

Luvanvaraisuus riippuu siitä, mitä pihassa tehdään. Tästäkin voi tarvittaessa pyytää varmistusta rakennusvalvonnasta. Toimenpideluvan varaista on mm. rakennelmien lisääminen pihaan ja asemakaavan vastaisten toimenpiteiden tekeminen, kuten paikoituksen siirto alueelle, jossa ei asemakaavan mukaan ole merkitty paikoitusta. Puiden kaataminen on kunta- ja kaupunkikohtaista, joten puun kaadon ohjeet ja määräykset tarkistetaan kunnalta tai kaupungilta. Jos pihakorjaukselle haetaan toimenpidelupa, sen yhtenä asiana voi olla myös puiden kaato.

Kaupungit ja kunnat tiukentavat odotuksiaan ja vaatimustasoaan myös pihojen suhteen. Prosessin aikana voi tulla esille vaatimuksia, jotka on täytettävä, jotta pihan korjaukselle annetaan lupa. Tällaisia voivat olla hulevesiin ja viherkattoihin sekä viherkertoimiin liittyvät odotukset ja vaatimukset sekä kaupunkikuvalliset seikat, kuten jonkin pihan tai rakennuksen osan ennallistaminen alkuperäisiin muotoihin tai tyyliin. Näiden vaatimusten takana on suurempi koko kaupunkia tai kuntaa koskeva kokonaisuus. Tarkoituksena on taata meille monimuotoinen elinympäristö, vähentää luonnon kuormittumista ja ilmaston lämpenemistä sekä pitää kiinni historiallisesti merkittävästä kaupunkikuvasta tai kulttuurimaisemasta.

Tarve paloturvalliselle ja selkeästi jaotellulle jätteiden kierrätysjärjestelmälle voi toimia yhtenä kimmokkeena pihakorjaukselle.
Tarve paloturvalliselle ja selkeästi jaotellulle jätteiden kierrätysjärjestelmälle voi toimia yhtenä kimmokkeena pihakorjaukselle.

Suunnittelu on yhteistyötä

Suunnitteluvaihe on kehittyvä prosessi, ja hallituksella on tärkeä rooli sen etenemisessä. Suunnittelua viedään eteenpäin yhteisissä suunnittelukokouksissa ja tehdään päätöksiä, jotka ovat tärkeitä seuraavaan vaiheeseen siirryttäessä. Suunnittelija esittelee ratkaisuja ja niistä käydään keskustelua. Prosessi voi olla hyvin mielenkiintoinen ja hedelmällinen myös henkilöille, jotka eivät aiemmin ole päässeet suunnittelemaan pihaa. Pihasuunnittelija odottaa hallitukselta vuorovaikutusta ja myös nopeaa reagointia avoimiin asioihin. Toisaalta hallitus odottaa pihasuunnittelijalta hyvien ratkaisujen lisäksi luovia ideoita ja näkemystä sekä suunnitteluprosessin etenemisen ohjaamista. Parhaimmillaan yhdessä saadaan luotua toimiva ja kaikkien asukkaiden tarpeita huomioiva piha.

Osakkaiden ja asukkaiden osallistaminen ja tiedotus suunnitteluprosessin aikana helpottavat hallituksen työtä lopussa. Suunnitteluratkaisut on helpompi hyväksyä, kun ymmärtää miten niihin on päädytty. Myös toteutuksen kustannukset on perusteltava osakkaille. Hyvä kustannuslaskelma erittelee kustannukset ja niiden pohjalta voidaan laskea erilaisia toteutuskokonaisuuksia, jos on esimerkiksi tarvetta jakaa kustannuksia useammalle vuodelle. Mitä tarkemmin osakas tietää itselle lankeavan kustannuksen summan, maksuajan sekä perustelut suunnitteluratkaisulle ja pihan korjauksen hinnalle, sitä helpommin hallitus saa pihasuunnitelman ja korjauksen läpi osakaskokouksessa.

Kun pihan korjaus vihdoin alkaa, saattaa vielä tulla tarvetta toteutuksen aikaiselle suunnittelulle. Näin on usein, koska kaikkea kaivuun esiin tuomaa ei aina pysty etukäteen selvittämään tai ennakoimaan. Jotta suunnitelma toteutuu ja ratkaisut säilyvät toivottuina, suunnittelija kannattaa ottaa aktiivisesti mukaan myös työmaakokouksiin ja korjausprosessiin. Ja kun korjaus päättyy, vaatii uusi kaunis piha hyvää hoitoa ja huoltoa. Kunnossapidon ansiosta piha säilyy hyväkuntoisena vuosien ajan. Hyvin hoidettu piha pitää arvonsa ja antaa kasveille ja pinnoitteille rutkasti lisävuosia.

Kasvillisuuskartoituksen avulla voidaan päättää mitä kasveja säästetään ja mitkä on syytä uusia. Kuvassa juhannusruusu Rosa pimpinellafolia ’Plena’
Kasvillisuuskartoituksen avulla voidaan päättää mitä kasveja säästetään ja mitkä on syytä uusia. Kuvassa juhannusruusu Rosa pimpinellafolia ’Plena’
Kuvassa hurmehappomarja Berberis x ottawensis
Kuvassa hurmehappomarja Berberis x ottawensis
Info

Info

Konsultointi, remontin suunnittelu sekä valvonta:

Sitowise Oy, 020 747 6000, www.sitowise.fi

As.oy Remontti-Mallinnus artikkelisarja

Remontti
pihasuunnittelu
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20207_65890.jpg
Etanadynamiitilla eroon kivistä ja kallioista
Jos tarvitset helpon ja edullisen tavan päästä eroon pihallasi olevasta kivestä tai kalliosta, niin silloin tarvitset Ter-Mite-murtolaastia. Se toimii hitaasti, joten se mahdollistaa purkutyön turvallisesti ja yksinkertaisesti ilman perinteistä räjäyttämistä. Ter-Mite-murtolaastia käytettäessä, ei tarvitse pelätä räjähteen aiheuttavan lähellä oleville rakennuksille vaurioita, ja sitä voidaan käyttää jopa sisätiloissa.Ter-Mite-murtolaasti, tutummin etanadynamiitti, on markkinoiden ainoa, joka toimii vielä alle +10 asteen lämpötiloissa. Sitä voidaan käyttää jo aikaisin keväällä tai myöhään syksyllä, koska minimi lämpötila on -5 astetta.
20203_63387.jpg
Luo kestävät polut omaan upeaan unelmiesi puutarhaan
Vielä väriloistossaan kylpevä puutarha saa monet käynnistämään pihan ja puutarhan uudistustöiden suunnittelun. Mikä ilahduttaisi puutarhassa ensi kesänä? Keraamiset pihatiilet soveltuvat piha-alueiden moniin eri rakenteisiin ja käyttötarkoituksiin.
Muhevainen oma sato
Omaa satoa parvekepuutarhasta helposti ja vaivattomasti
Parvekkeilla ja patioilla kasvattaminen kiinnostaa, sillä niillä halutaan viettää aikaa ja kasvit tuovat sinne viihtyisyyttä. Ruokaa voi mainiosti tuottaa ruukuissa eikä erillistä kasvimaata tarvita. Parveke- tai patioviljelyssä ei tarvitse tinkiä istutusten kauneudesta, sillä monet satoa tuottavat lajit ovat jo itsessään kauniita. Asukkaat kaipaavat tietoa siitä, mitä voi kasvattaa ja miten se tapahtuu. Tässä vinkkejä jaettavaksi asukkaille vaikkapa asukastiedotteeseen tai yhtiökokoukseen.
20189_54840.jpg
Piha- ja salaojaremontti ajankohtaista?
Taloyhtiön piha- ja salaojaremontin tarvekartoitus sekä suunnittelu kannattaa ehdottomasti antaa luotettavan suunnittelutiimin hoidettavaksi. Suunnittelua johtaa kokenut pääsuunnittelija. Piha- ja rakennesuunnittelija kiinnitetään taloyhtiön palvelukseen heti alussa.Arkkitehti- ja insinööritoimisto Doventus Oy:n arkkitehti ja toimitusjohtaja Tero Seppänen, tiivistää: – Yhteistyö on voimaa ja asiakas voittaa aina, kun suunnittelijoiden yhteistyö toimii heti hankkeen alusta saakka. Tarjoamme rakennesuunnitteluun yhdistettynä pihasuunnitteluosaamisen ja lopputuloksena on salaojaremontin jälkeen teknisesti erinomaisesti toimiva ja viihtyisämpi hyvin suunniteltu pihaympäristö. Myös kiinteistön arvo nousee.
20205_64821.jpg
Istutusallas muurikivistä - suunnittele ja toteuta itse
Muurikiviä käytetään erityisesti rinnepihoilla, näyttävinä ja pihaa ryhdittävinä kokonaisuuksina. Muurikivillä voi vastaavasti saada tasaiseen pihaan elävyyttä rakentamalla vaikkapa istutusaltaita. Istutusaltaat voi upottaa osaksi terassirakennelmaa tai muuten vaan toteuttaa tyylikkäitä istutuskokonaisuuksia.
20236_82063.jpg
Kuka hoitaa tiedottamisen taloyhtiössä?
Olen ihmetellyt kun hallituksen nimissä tulee erilaisia tiedotteita ja kyselyitä, jotka on lähettänyt hallituksen ulkopuolinen tiedottajaksi itseään kutsuva henkilö, tässä tapauksessa hallituksen pitkäaikaisen puheenjohtajan aviopuoliso. Kysyin asiasta yhtiökokouksessa, mutta en saanut järkevää vastausta.Myöhemmin löytyi asukastietomapista ko. tiedottajan laatima tiedote, jossa luki suoraan lainattuna seuraavaa: "Em. kokouksessaan hallitus päätti yhtiötä koskevan tiedotuksen lisäämisestä. Tiedotuksen vastuuhenkilöksi valittiin XX. Pyrin laatimaan kirjeitä tarpeen mukaan."Voiko hallitus nimetä ulkopuolisen henkilön lähettämään tiedotteita ja kyselyitä hallituksen nimissä?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton