• Etusivu
  • Energia

Taloyhtiöiden energiatutkimus

Rakentajan toimitus
Päivitetty 25.04.2025
lämmitysremontti-taloyhtiössä-1920x1080

Omataloyhtiö.fi:n verkkolehdessä toteutettiin energiankäyttöä ja siihen liittyviä asenteita käsittelevä tutkimus. Tutkimus toteutettiin neljässä osassa: sähkö, vesi, lämmitysjärjestelmät sekä lämpöhäviöt, lisäksi esitimme kahden viimeisen osalta kysymyksiä energiatodistuksiin liittyen.

Osa-alueet sisälsivät kukin noin kymmenen kysymystä. Kysymysten lisäksi annoimme kutakin aihealuetta käsiteltäessä laskennallisia esimerkkejä parannuksista koituvien säästöjen havainnollistamiseksi.

Tutkimuksen kyselyihin vastasi keskimäärin 400 palvelun käyttäjää. Kyselyihin vastanneista noin 40 % oli asunto-osakeyhtiöiden hallituksen jäseniä, 40 % osakkaita ja loput isännöitsijöitä, kiinteistöhuollon työntekijöitä tai vuokralaisia. Ohessa esitetty tutkimustulokset aihealueittain.

Sähkö

Teettämämme kyselyn perusteella on selkeästi oletettavissa, että kyselyyn vastanneet kiinnittävät huomiota ostamiensa laitteiden energiankulutukseen. Motiivina ei ole välttämättä sähköenergian korkeaksi koettu hinta, vaan ylipäätään energiakulutuksen pienentäminen.

Halukkuutta panostaa taloyhtiökohtaisesti energiatehokkaisiin laitteisiin löytyy laajalti. Rajoittavana tekijänä hankinnoille pidetään informaation puutetta säästöjen suhteen. Tehokkaimmiksi sähkönsäästötoimenpiteiksi vastanneet totesivat käyttötottumuksiin sekä – aikoihin vaikuttamisen.

Vesi

Vedenkulutusta käsittelevän kyselyn tulosten perusteella lähes kaikki vastanneet kiinnittävänsä huomiota niin vedenkulutukseen kuin sen aiheuttamiin kustannuksiinkin. Yli puolet vastanneista sen sijaan uskoo käyttävänsä vähemmän vettä kuin keskiverto asukas taloyhtiössä.

Kuten sähkölaitteiden, myös vettä kuluttavien laitteiden osalta vastanneet ovat valmiita panostamaan vettä sekä energiaa säästäviin laitteistoihin. Parhaimmiksi keinoiksi vedenkulutuksen pienentämiseksi koetaan kulutustottumukset joihin voidaan vaikuttaa mm. vesimittareiden asentamisella.

Suurin osa kyselyyn osallistuneista on sitä mieltä, että he pystyisivät vähentämään veden kulutusta ilman, että se vaikuttaisi asumismukavuuteen. Huomattavaa on myös, että lähes kaikki tutkimukseemme vastanneita on valmiita puoltamaan yhtiössään vesimittareiden hankintaa.

Lämmitysjärjestelmät

Kyselyymme vastanneista lähes jokainen uskoo, että taloyhtiönsä lämmitysjärjestelmän tehokkuudessa on parannettavaa ja järjestelmän investoinneilla saavutettaisiin säästöjä lämmityskustannuksiin. 75 % vastaajista olisi puolestaan valmiita panostamaan uusiutuvien energialähteiden käyttöön osana lämmitysjärjestelmää. Valtaosa vastaajista arvelee, että yhtiön lämmityskustannukset pienenisivät, mikäli kulutus saataisiin kohdistettua paremmin käyttäjille. Lisäksi vastaajat kokevat huoneistokohtaisen lämpötilansäädön auttavan energianhallinnassa.

Lämpöhäviöt

Taloyhtiöiden energiantutkimuksen viimeinen osio käsitteli lämpöhäviöitä. Kyselyn tulosten perusteella 80 % vastaajista on sitä mieltä, että lämmöneristys heidän taloyhtiöissään on joko heikko tai kohtalainen. Parannuskohteista eristyksen osalta parhaiksi mielletään joko ikkunat tai ovet. Huomattavaa on, että 75 % vastanneista kokee lämpöhäviöiden aiheuttavan merkittäviä taloudellisia kuluja ja, että he olisivat myöskin valmiita teettämään energiansäästöpotentiaalia käsittelevän kartoituksen taloyhtiöön.

Energiatodistus

Lisäksi teimme kartoitusta energiatodistusten osalta. Noin puolet vastanneista totesi, että energiatodistus heidän yhtiöönsä on tehty, viidenneksen ollessa tietämättömiä siitä, että onko todistusta yhtiölle ylipäätään laadittu. Vastanneista 11 % ilmoitti laadittuun energiatodistukseen sisältyneen myös energiansäästölaskelmia ja -ehdotuksia. Niissä yhtiöissä, joissa säästöehdotuksia oli saatu, lähes kaikissa niitä oli myös pohdittu ja suurimmassa osassa myös toteutettu.

Yhteenvetoa tutkimuksesta

Taloyhtiön energiatehokkuuden parantaminen vaatii kaikkien osapuolien panostusta tavoitteiden eteen. Itse energiatehokkuuden parantaminen vaatii toki varoja, mutta perustana ovat kuitenkin kustannustehokkaat investoinnit ja kulutustottumuksien muuttuminen, joiden avulla kaikki ratkaisut pyritään tekemään niin, että saavutettavat säästöt kattavat muodostuneet kustannukset.

Toki on tilanteita, joissa kustannukset saattavat kasvaa, mutta merkittävää on myös taloyhtiön arvon nousu sekä yhteiskuntavastuun kantaminen. 83% vastaajistamme uskoo energiatehokkuutta parantavien korjausratkaisujen nostavan taloyhtiön arvoa normaaleja korjaustoimia enemmän.

Uusien rakennusten osalta energiatehokkuuteen ohjaa alati tiukentuvat rakennusmääräykset ja on vain ajan kysymys, koska kyseiset vaatimukset tulevat voimaan myös olemassa olevalle rakennuskannalle. Taloyhtiöiden osalta tämä tarkoittaa sitä, että korjaustarpeita kartoitettaessa on syytä kiinnittää huomiota aikaisempaa enemmän ratkaisuvaihtoehtoihin jo hanketta suunnitellessa.

Päätösprosessin ja kulutustottumuksien muuttamisen tueksi on syytä ottaa osakkaiden keskuudessa esille energiatehokkuuteen liittyviä asenteita ja valmiuksia sekä herättää keskustelua.

Energia
energiansäästö
taloyhtiön hallinnointi
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen omataloyhtio.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Keväinen kuva suomalaisesta kerrostalokohteesta
Uudista taloyhtiösi lämmitys nykyaikaan ilman investointeja
Energialaskun pienentäminen ja päästöjen vähentäminen on useimpien, ellei kaikkien, taloyhtiöiden tahtotila.Ongelmana on usein, että erilaisia remontti- ja uudistustarpeita on monia ja on tehtävä valintoja lukuisia. Valitsemalla taloyhtiölle energiakumppanin voi unohtaa yhden investointitarpeen ja samalla pienentää lämmityskuluja huolettomasti. Mistä siis on kyse?
Etäluettavan mittarin asentaja toimissa
Etäluettavat vesimittarit taloyhtiössä: hyödyt ja lain vaatimukset
Vedenkulutuksen mittaaminen on yhä ajankohtaisempaa korkeampien energian hintojen johdosta. Laki asettaa jo omat vaatimuksensa vedenmittaukselle vesimittareiden avulla, mutta mitä hyötyä taloyhtiössä on etäluettavasta vedenmittauksesta ja entä vedenmittauksesta ylipäätään? Kysymyksiin vastaa Koka Oy:n avainasiakas- ja markkinointipäällikkö Otto Moberg.
20227_78921.jpg
Turvallinen autotallinovi taloyhtiön autotalleihin
Se, mitä autotallinovelta kaipaa erityisesti, on kestävyys, energiatehokkuus sekä helppokäyttöisyys. Pohjoiset olosuhteet myös asettavat omat vaatimuskertoimensa sille, millainen ovi tulisi käyttöön valita.
tyylikäs skandinaavinen olohuone, jossa vaalean harmaa sohva ja taustalla kirjoituspöytä puisine tuoleineen
Älykäs ilmanvaihto: tehokas tapa vähentää taloyhtiön energiakuluja
Kun energian hinta nousee, on taloyhtiöiden aiempaa tärkeämpää löytää keinoja lämmityskulujen hallintaan. Merkittäviä säästöjä on mahdollista saavuttaa ilman, että se tarkoittaa suuria investointeja tai vastikkeiden kasvattamista huomattavasti.Mitä ratkaisuja ja kustannustehokkaita tapoja on vähentää taloyhtiön energiankulutusta?
punainen rivitalo
Miten saadaan urakoitsija vastaamaan virheestä?
Rivitalon peltikatto uusintamaalattiin vuonna 2013. Kahden vuoden takuuaikana uutta maalia irtosi halkaisijaltaan 5 - 30 cm levyinä monista kohdista. Urakoitsija on paikkakorjannut vauriokohdat takuuseen jo kaksi kertaa. Maalin irtoamista tapahtuu edelleen. Maalaus tapahtui elokuussa ja nyt epäilemme, että maalaus tapahtui osin yökosteuden vallitessa. Tapahtuiko työvirhe?Miten urakoitsija saadaan vastaamaan siitä, että katon maalaus saadaan siihen kuntoon kuin on odotettu?
mies osoittaa kynällä betonilattiaa ja kädessä hänellä on tarkastusraportti
Miksi korjausrakentamisen energiamääräykset on syytä tietää?
Korjausrakentamiselle asetetut energiatehokkuusvaatimukset ovat edelleen voimassa tilanteissa, joissa rakennusta korjataan tai sen käyttötarkoitusta muutetaan tavalla, joka vaatii rakentamis- tai toimenpideluvan. Tavoitteena on, että energiatehokkuuden parantaminen otetaan huomioon muun korjaamisen yhteydessä, teknisesti ja taloudellisesti järkevällä tavalla. Näin tuetaan myös Suomen virallista tavoitetta saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä.
20189_54852.jpg
Kartoita asbesti ennen remonttia
Asbestin hyödyntäminen oli suosittua 60- ja 70-luvuilla, koska se oli halpaa ja helppoa työstettävää. Esimerkiksi lämmönkesto-ominaisuuksiensa takia asbestia on käytetty laajasti eristemateriaalina. Asbestia on lisätty myös tuomaan kulutuksen kestoa, ja lisäksi sideaineena vedeneristyksiin sekä laasteihin.
katukuva kerrostaloista porista
Asuntoa ostamassa? Muista tarkistaa nämä asiat
Vuoden 2025 asuntomarkkinat näyttävät lupaavilta asunnon ostajille sekä sijoittajille. Joidenkin ennusteiden mukaan vanhojen asuntojen kauppa kasvaa Suomessa 8–10 prosenttia. Korkojen odotettu lasku lisää asuntojen kysyntää ja parantaa sijoitusasuntojen tuottavuutta. Erityisesti vanhat asunnot ovat herättäneet kiinnostusta ja käyvät paremmin kaupaksi kuin uudiskohteet.Kun suunnittelet asunnon ostoa asumis- tai sijoitusmielessä, on tärkeää muistaa, että pelkkä huoneiston kunto ei riitä. Taloyhtiön kunto on siitä tarkistaa huolellisesti, sillä se vaikuttaa merkittävästi asumiskuluihin ja asunnon arvoon pitkällä aikavälillä.
20133_34144.jpg
Osakeasuntojen hinnat laskivat hieman tammikuussa
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat laskivat tammikuussa koko maassa 0,6 prosenttia edelliseen kuukauteen verrattuna. Pääkaupunkiseudulla hinnat pysyivät ennallaan ja muualla Suomessa hinnat laskivat 1,1 prosenttia. Viime vuoden tammikuusta hinnat nousivat koko maassa 0,7 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla hinnat nousivat 2,1 prosenttia, kun taas muualla Suomessa hinnat laskivat 0,4 prosenttia.
20153_42803.jpg
Paranna kuorimuurin saumojen vedenpitävyyttä jopa 90 %
Weber ja Wienerberger ovat kehittäneet yhteistyössä muurauslaastin, joka on tiivistäkin tiiviimpi. Weber.vetonit ML5 Marine on nimensä mukaisesti suunniteltu erityisesti vaativien merellisten olosuhteiden muurauslaastiksi. Tiesitkö, että tämä laasti parantaa tiilijulkisivun laastisauman vedenpitävyyttä jopa 90 %?Marine-laasti vähentää julkisivumuurin saumojen läpi menevän kosteuden määrää jopa 90 % perinteiseen muurauslaastiin verrattuna. Samalla se alentaa myös ilmaraon kosteuspitoisuutta sadejaksojen aikana, mikä puolestaan tekee koko ulkoseinärakenteesta kosteusteknisesti turvallisemman tulevaisuuden yhä vaativammissa sääolosuhteissa.Optimaalisia käyttökohteita ovat rantarakentaminen, mutta sitä suositellaan myös kohteisiin, joissa rakennus sijaitsee korkealla mäellä tai se on räystäätön ja tavanomaista korkeampi. Marine-laastia suositellaan käytettäväksi myös kohteissa, joissa taustarakenteelle halutaan tavanomaista parempi suoja säärasitusta vastaan, kuten esimerkiksi kerrostalokohteissa, joissa tiiliverhouksen takana on puurunko.Uusi Marine laasti kattaa kaikki weber.vetonit ML5 muurauslaastisävyt.
kerrostaloja asuinalueella
Taloyhtiönetti – Mitä hallituksen kannattaa tietää yhteisverkosta?
Nopea ja luotettava nettiyhteys on tänä päivänä lähes yhtä välttämätön kuin sähkö tai vesi. Taloyhtiöissä yleistynyt yhteinen laajakaista, eli niin sanottu taloyhtiönetti, tarjoaa mahdollisuuden järjestää nettiyhteydet keskitetysti ja usein kustannustehokkaammin kuin asukkaiden yksittäiset sopimukset. Samalla se tuo taloyhtiölle uuden päätettävän asian: kannattaako yhteinen netti hankkia, ja millä ehdoilla?
20219_72463.jpg
Kiinteistöjen korjaus­velka kasvaa - suunnittelu säästäisi osakkaiden rahoja
Putket paukkuvat ja ulkovuoraus rapistuu. Toivottavasti tämä ei ole tilanne sinun taloyhtiössäsi. Rakennetun omaisuuden korjausvelka on Suomessa arviolta 30–50 miljardia euroa. Luku käy ilmi asiantuntijaraportista muutaman vuoden takaa. Rakennetun omaisuuden tila ROTI tehdään joka toinen vuosi. Tämän vuoden raportti keskittyy kaupungistumiseen.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton