• Etusivu
  • Osakas

Taloyhtiön hallituksen kunnossapitovastuu korostuu talvella!

Rakentajan toimitus
Julkaistu 10.12.2012
201212_33141.jpg

Talven tullessa on jälleen syytä kiinnittää huomio taloyhtiön ylläpitoon liittyviin vastuualueisiin ja voimassa oleviin vastuuvakuutuksiin. Uuden asunto-osakeyhtiölain 7-luvun 2 §:n mukaan taloyhtiön hallituksen yleistehtävänä on huolehtia yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Tähän sisältyy lainkohdan mukaan myös velvollisuus huolehtia kiinteistön ja rakennusten ylläpidosta vuodenaika huomioiden. Tällä hetkellä vääjäämättä korostuu kattolumista sekä portaikkojen ja piha-alueiden liukkaudenestosta huolehtiminen.

Miten vastuu konkreettisesti jakautuu lain mukaan?

Rakennuksen kunnossapito pääsääntöisesti kuuluu taloyhtiölle. Yhtiöllä on velvollisuus pitää kunnossa rakennuksen lämmitys-, sähkö-, tiedonsiirto-, kaasu-, vesi-, viemäri-, ilmanvaihto- ja muut näiden kaltaiset perusjärjestelmät. Taloyhtiön kunnossapitovastuu koskee sellaisia rakenteita, eristeitä ja perusjärjestelmiä, jotka yhtiö on hyväksynyt omalle vastuulleen tai jotka yhtiö itse on rakennuttanut/toteuttanut. Siis taloyhtiö huolehtii rakenteista, asunnon ulkopuolesta, pihasta ja osakkaat huolehtivat asunnon sisäpuolesta.

Taloyhtiö vastaa lisäksi sellaisesta osakkaan teettämästä työstä, joka voidaan rinnastaa yhtiön toteuttamaan tai vastuulleen ottamaan toimenpiteeseen edellyttäen, että yhtiö on käytännössä voinut valvoa em. menettelyä.

Yhtiön on pidettävä kunnossa myös rakennuksen ulkopinta sellaisenkin parvekkeen kohdalta, joka on osakkeenomistajan hallinnassa.

Vastuujaon pääperiaatteet tarkoittavat myös, ettei osakkeenomistajalla ole oikeutta ilman taloyhtiön suostumusta suorittaa yhtiölle kuuluvia huoneistokohtaisia korjauksia. Koska taloyhtiö tällöin on työn teettäjänä, sille kuuluu myös oikeus määrätä korjaustyön/kunnostustyön suorittamistapa ja laajuus sekä valita sen suorittaja.

Edellä mainituista periaatteista ja korjaus- ja kunnostustyön ulottuvuudesta lainmääräyksestä poikkeavasti voidaan sopia yhtiöjärjestyksessä. Myös yhtiöjärjestyksen muuttaminen on mahdollista. Muuttamista on yhtiökokouksessa kannatettava vähintään 2/3 verran annetuista äänistä ja kokouksessa edustettuina olevista osakkeista, ellei yhtiöjärjestyksessä toisin määrätä.

Yksittäistapauksissa korjaus- ja kunnostustyötä koskeva vastuu on siirrettävissä myös osakkeenomistajan ja yhtiön välisellä keskinäisellä sopimuksella pääsäännöstä poikkeavasti.

Lue lisää taloyhtiön vastuunjaosta...

Talvi, lumi ja liukkaus

Talvi tuo kiinteistönomistajan murheeksi jälleen piha-alueiden liukkauden ehkäisemisen ja lumenpudotukset katoilta. Myös tontin edustalla olevan jalkakäytävän hiekoituksesta on huolehdittava, ellei kunta ole ottanut sen kunnossapitoa vastuulleen.

Vaikka kyseiset kiinteistönomistajan turvallisuusvelvoitteet voidaan siirtää sopimuksella esimerkiksi kiinteistöpalveluyritykselle, ensisijainen vastuu kiinteistön alueella liikkuvien ihmisten turvallisuudesta sekä mahdollisesti tapahtuvista vahingoista on aina kiinteistönomistajalla.

Taloyhtiön ja osakkeenomistajan kunnossapitovastuuseen ei vaikuta se, millaisia vakuutuksia yhtiöllä tai osakkeenomistajalla on. Kysymys voi olla vain siitä, kumman vakuutuksesta mahdollinen vahinkotapahtuma voi tulla korvattavaksi.

Kiinteistöomaisuuden hallinta on ennen kaikkea järjestelmällistä ja suunnitelmallista ylläpito- sekä korjaustoimenpiteiden suorittamista. Kaikki kiinteistöt ovat yksilöitä, mutta tiettyjä säännönmukaisuuksia esiintyy ja niihin on hyvä varautua.

Osakas
määräykset
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Osakeluettelo
Yhtiön hallituksen velvollisuutena on uuden asunto-osakeyhtiölain 2-luvun 12 §:n nojalla huolehtia siitä, että taloyhtiössä on asianmukaisesti laadittu ja ylläpidetty osakeluettelo. Osakeluetteloon merkitään kaikki yhtiön osakkeet osakeryhmittäin numerojärjestyksessä, huoneisto, jonka hallintaan osakeryhmä tuottaa oikeuden, osakekirjojen antamispäivä, osakekirjan omistajan nimi ja postiosoite sekä luonnollisen henkilön ollessa omistajana syntymäaika ja oikeushenkilön rekisterinumero.Osakkeen aiempaa omistajaa koskevat osakeluettelotiedot on säilytettävä kymmenen vuotta alkaen siitä, kun osakkeen uusi omistaja on merkitty osakeluetteloon.Osakeluettelo on julkinen asiakirja, joten jokaisella osakasasemasta riippumatta on oikeus tutustua osakeluetteloon ja saada siitä jäljennös. Jäljennöksen toimittamisesta voidaan periä yhtiölle hallituksen hyväksymä kohtuullinen maksu.
20208_66125.jpg
YM: osallistu kyselyyn ja anna kommenttisi rakentamisen vastuista pykäläluonnoksiin
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen työ on edennyt vaiheeseen, jossa ympäristöministeriö pyytää kommentteja rakentamisen vastuita koskevista alustavista pykäläluonnoksista ja niiden perusteluista.
Huoltoteam kartoittamassa tilannetta.jpg
Onhan pumppaamo kunnossa?
Jätevesi-, sadevesi- ja perusvesipumppaamojen katkeamaton toiminta on strategisen tärkeätä kiinteistöissä, joissa ne vaaditaan. Tärkeä osa pumppaamojen ylläpitoa ovat vuosihuoltosopimukset. Säännöllisillä tarkastuksilla ja huolloilla varmistetaan pumppaamojen häiriötön toiminta ja pidennetään pumppaamon elinkaarta.
20192_56171.jpg
Hyvä ilmanvaihto on hiljainen ja pienessä paketissa
Puhdas ja raikas sisäilma tuo elämiseen huomaamatonta laatua. Asukkaiden mielestä hyvä ilmanvaihto on parhaimmillaan, kun sitä ei huomaa ja sen toimintaan voi luottaa. Huoneistokohtaisella ilmanvaihdolla tarjotaan taloyhtiön asukkaille mahdollisuus vaikuttaa oman kotinsa ilmanvaihtoon tarpeenmukaisesti ja saavutetaan energiatehokkaampaa asumista. Ilmanvaihtokoneuutuus on entistä pienikokoisempi ja voidaan sijoittaa kätevästi kylpyhuoneeseen pesutornin päälle.Tilaa veloitukseton Huoneistokohtainen asuntoilmanvaihto -esite Esitepalvelusta
opiskelija istuu muuttolaatikoiden keskellä tietokoneen kanssa
Muistilistaa opiskelija-asuntoon muuttavalle
Opiskelijaelämän alku tuo mukanaan monia muutoksia ja uusia kokemuksia, joista yksi merkittävimmistä on omaan vuokra-asuntoon muuttaminen. Tämä vaihe on täynnä jännitystä ja odotuksia, mutta myös haasteita ja vastuuta. Miten löytää sopiva asunto ja mitä ottaa huomioon muuttaessa? Nyt käymme läpi tärkeimmät vinkit ja neuvot, jotka auttavat sinua tekemään sujuvan siirtymän uuteen kotiisi.
201710_50422.jpg
Polkupyörä kippioven taakse suojaan
Habitare-messuilla lanseerattiin Velodoor-pyöräovi polkupyörien säilyttämistä varten. Velodoor-polkupyörien pysäköintijärjestelmä on pyöräkohtainen säilytysyksikkö kippiovella, jossa kullakin pyörällä on oma, lukolla varustettu kippiovi.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton