Taloyhtiön konkurssi vei Hanna Karhusen perheeltä kodin

Taloyhtiössä ei ollut tehty siihen mennessä mitään korjauksia, ehkä jotain maalauksia. Talon rakentamisesta oli kuitenkin silloin jo nelisenkymmentä vuotta. Remontteja ei ollut tehty, koska talon alkuperäiset osakkeenomistajat olivat sitä mieltä, että remonteille ei ole mitään tarvetta. Vastaanhankaajat olivat hallituksessa vaikuttaneet siihen, että asiantuntijoiden suosittelemiin korjauksiin ei ollut ryhdytty.

Lämmitys oli antanut ennakkomerkkejä huonosta kunnosta, mutta lopullisesti se hajosi talvella 2021. Kaukolämpöverkosta katosivat paineet lopullisesti puolessa tunnissa. Jo edellisenä talvena olin käynyt kerran viikossa nostamassa paineet. Seuraavana talvena piti jo käydä monta kertaa päivässä, ja yölläkin.

Putkisto vuosi varmaankin kauttaaltaan. Sitä ei voinut edes korjata, vaan koko putkisto olisi pitänyt uusia.

Hallitus oli siinä vaiheessa samoilla linjoilla ja ryhdyimme selvittämään korjausmahdollisuuksia. Saimme jopa alustavan lainatarjouksen. Ajattelimme, että lämmityksen korjaamisella saisimme vähän lisää aikaa asumiseen talossa. Vaikka saattohoitoahan se taloyhtiölle jo oli. Asuimme sitä loppuun, mutta ajattelimme, että lämmitys kuitenkin kannattaisi laittaa kuntoon.

Kun paineet hävisivät lopullisesti, oli suuri yllätys, että pankki ei antanutkaan lainaa.

Sitten aloimme selvittää, miten voimme panna pillit pussiin ilman, että tarvitsee purkaa rakennuksia. Purkaminen olisi ollut kallista. Eihän meillä siihenkään rahaa olisi ollut. Silloin kävi selväksi, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin konkurssi.

Päätöksen konkurssiin hakeutumisesta teki ylimääräinen yhtiökokous. Hallituskin olisi päätöksen voinut tehdä. Hallituksen puheenjohtajana halusin kuitenkin, että kaikki ovat mukana päättämässä asiasta. Yhtiökokoukseen osallistui enemmän väkeä kuin koskaan aiemmin. Vain yksi osakas taisi olla pois.

Olihan siinä sykkeet korkealla, kun yhtiökokous alkoi. Se sujui yllättävän rauhallisesti. Konkurssin mahdollisuudesta oli ehditty keskustella jo aiemmin, joten se ei tullut yllätyksenä. Kokouksessa oli hautajaistunnelma.

Hallitus lähetti konkurssihakemuksen käräjäoikeuteen. Olimme juuri saaneet pesänselvittäjältä suostumuksen, kun päätös käräjäoikeudesta tuli. Hakemuksesta taisi mennä viikko, niin taloyhtiö oli konkurssipesän hallinnassa.

Siinä hetkessä päättyivät hallituksen vastuut. Osakkailta loppui vastikkeiden maksuvelvoite, eikä isännöitsijälläkään enää ollut asemaa. Kaikki sopimukset raukesivat, esimerkiksi jätehuolto, vesi ja niin edelleen. Osa asukkaista oli jo muuttanut pois. Meille talossa vielä asuville kerrottiin, että pitäisi muuttaa kahden viikon kuluessa. Saimme kuitenkin sovittua, että saamme asua vähän pidempään, jotta löydämme sopivan asunnon. Konkurssipesä piti veden vielä toiminnassa, lämmitystähän ei voinut pitää päällä, kun sitä ei ollut.

Konkurssipesä yritti myydä kiinteistöä huutokaupalla. Yksi tarjouskin taisi tulla, mutta ei kaupasta lopulta tullut mitään. Taloyhtiöllä oli vähän lainaa. Pankin oli tarkoitus kai yrittää myös löytää ostajaa rakennuksille, mutta ei sitten ilmeisesti edes yrittänyt. Talot ovat kunnan vuokratontilla, joten myytävänä oli vain asuntoja, ei tonttia.

Lopulta konkurssi raukesi varojen puutteessa. Siellä ne talot nyt seisovat tyhjillään.

Suurimmalla osalla osakkaista taisi olla sellainen tilanne, ettei heillä ollut enää asuntolainaa. Meille jäi vielä lainaa maksettavaksi. Onneksi löysimme uuden kodin sukulaisen avulla aika läheltä vanhaa kotia. Asuntojahan täällä seudulla on, mutta lainan ja kalliin vuokran maksaminen samaan aikaan olisi ollut mahdoton yhtälö. Nyt onneksi voimme asua kohtuullisilla kustannuksilla – kiitos sukulaisen. Saamme sen lopun lainakin hoidettua joskus.

Yksi stressi elämästä katosi, kun taloasia tuli päätökseen. Olimme eläneet jo jonkin aikaa epätietoisuudessa siitä, kuinka pitkään asunnossa voi asua. Toivoin, että olisimme voineet itse asua niin kauan, että lapset ovat omillaan.

En tiedä mitä taloille tapahtuu seuraavaksi. Tontti on kaupungin vuokratontti. Periaatteessa hallinta on palautunut osakkaille, mutta eihän taloyhtiötä enää ole edes olemassa. Ehkä se päätyy kaupungin vastuulle.

Eihän se päätös helppo ollut, mutta se oli ainut mahdollinen. Kyllä sitä ihminen selviää mistä vaan, kun on pakko.

Sen olen päättänyt, että en enää ikinä omista asunto-osaketta. Omakotitalon voisin omistaa, koska siellä voin päättää ihan itse asioista.

Lue myös: Yhä useampi taloyhtiö on konkurssivaarassa

Teksti: Marja Aaltio / Omataloyhtiö-lehti syksy 2023.