• Etusivu
  • Remontti

Tehokkaalla Kooltherm -lämmöneristyksellä säästöjä

Mariana RavoniusKaupallinen yhteistyöKingspan Insulation Oy logoKingspan Insulation Oy
Päivitetty 30.05.2025
Kerrostalon julkisivu keltaisella rappauksella

Kooltherm-lämmöneristeellä vanhaa seinäpaksuutta ei välttämättä tarvitse kasvattaa sen hyvän lämmöneristyskyvyn vuoksi. Näin ollen räystäs- ja sokkelilinjat voitaneen pitää alkuperäistasossa.

Vanhojen lämmöneristeiden uusiminen kannattaa silloin, kun alkuperäinen eristevahvuus on pieni, eristekerros on vaurioitunut tai se on jäänyt asennettaessa vajaaksi. Uuden lämmöneristyksen myötä vanha rakenne saadaan nykyaikaiseksi ja energiatehokkaaksi, jolloin säästyy energiaa ja saadaan säästöjä lämmityskustannuksissa.

Vanhan lämmöneristyksen paksuus saattaa olla huomattavasti ohuempi kuin nykyään rakennettavissa uusissa asuinrakennuksissa. Lisäksi nykyeristeet ovat kehittyneet vuosikymmenten aikana ja niiden eristävyys on parantunut selkeästi vanhoihin verrattuna. Ajan kuluessa myös mahdollinen rakenteeseen päässyt kosteus on saattanut vaurioittaa eristeitä ja pahimmassa tapauksessa jopa aiheuttaa mikrobivaurioita. Tällöin lämmöneristys ja koko julkisivurakenne saattaa olla aiheellista uusia kokonaan.

Säästöjä vuosikustannuksiin

Tehokkaalla lämmöneristyksellä rakennuksen lämmityskustannukset pysyvät maltillisina. Tehokkailla lämmöneristeillä eristettäessä ulkoseinän lämmöneristävyys jopa kaksinkertaistuu seinärakenteen paksuuden pysyessä alkuperäisenä. Tämä tarkoittaa säästöjä lämmityskuluissa. Tehokkailla Kooltherm lämmöneristeillä vanhankin asuintalon energiatehokkuus voidaan parantaa matalaenergia- tai jopa passiivitasolle asti. Rakennuksen energiankulutukseen vaikuttaa myös monet muut rakennusosat ja talotekniikka.

Energiatehokas ja lämmityskuluissa säästöjä tuova seinärakenne voidaan toteuttaa helposti ja kosteusteknisesti turvallisesti Kingspanin Kooltherm K15 Julkisivueristeillä. Uudet Kooltherm eristeet ovat jopa polyuretaania paremmin lämpöä eristäviä (λd= 0,020 W/mK).

Katso lisää Kooltherm Julkisivueristeestä

<p data-block-key="2ursu">Kingspanin eristeet on helppo asentaa.</p>
Kingspanin eristeet on helppo asentaa.

Pitkäikäinen investointi

Hyvin eristetyn rakennuksen lämmityskulut ovat pienemmät verrattuna heikommin eristettyyn rakennukseen. Samalla julkisivu päivittyy teknisesti nykyaikaiseksi. Eristeiden uusiminen on pitkälle kantava investointi, jolloin rakennuksen ulkoseinärakenne on mahdollista saattaa jopa nykysuositusten mukaiseksi.

Joustavuutta julkisivumateriaalin valintaan

Kingspan Kooltherm K15 -eristys voidaan tehdä kerrostaloon sen julkisivumateriaalista riippumatta. Julkisivuksi voidaan valita vaikkapa paikallamuurattu tiilijulkisivu, puuverhous tai tuulettuva järjestelmä, jossa pinta voi olla esim. rapattu tai tiililaattapintainen. Mahdollisuuksia on monia ja Kingspanilla on ratkaisut monien eri julkisivurakenteiden toteuttamiseen.

<p data-block-key="8a1z6">Kooltherm-lämmöneristys tuo joustavuutta julkisivumateriaalin valintaan.</p>
Kooltherm-lämmöneristys tuo joustavuutta julkisivumateriaalin valintaan.

As Oy Helsingin Henrikintie 5:ssä tehtiin kuuden talon julkisivusaneeraus. Remontti piti sisällään julkisivuelementin ulkokuoren purun, vanhojen eristeiden vaihdon uusiin, energiatehokkaisiin lämmöneristeisiin sekä julkisivuverhouksen uusimisen. Kohteessa lämmöneristys uusittiin ja eristeeksi valittiin tehokas, alhaisen lämmönjohtavuusarvon (λd) omaava Kooltherm K15.

Taloyhtiö sijaitsee Pitäjänmäen Reimarlassa ja siinä on 170 asuinhuoneistoa. Talot ovat valmistuneet 1978 ja peruskorjattu 2003. Lämmöneristeen uusimisella parannetaan huomattavasti vanhan ulkoseinärakenteen energiatehokkuutta.

Julkisivuremontti suunnitteilla? Jätä yhteydenottopyyntö

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Kingspan Insulation Oy
Remontti
julkisivu
eristys
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen omataloyhtio.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

202211_80174.jpg
Kiinteistön energialaskua on mahdollista pienentää julkisivusaneerauksen avulla
Täysimittaisissa julkisivusaneerauksissa vaihdetaan myös lämmöneristeet. Joissain kohteissa rakenteellista energiatehokkuutta parannetaan kasvattamalla eristepaksuutta. Tämä luo lähes poikkeuksetta tarpeen kasvattaa rakennuksen ulkomittoja. Sokkeleiden kasvattaminen ja räystäslinjojen muuttaminen on myös hyvin kallista, joten kiristyneisiin vaatimuksiin pitäisi pystyä vastaamaan muuttamatta alkuperäisiä rakennepaksuuksia.
20197_58914.jpg
Säästöjä lämmityskustannuksiin tehokkaalla eristyksellä
Julkisivuremontin yhteydessä vanhojen lämmöneristeiden uusimisella voidaan parantaa rakennuksen energiatehokkuutta huomattavasti ja tämän myötä saada selkeitä säästöjä taloyhtiön lämmityskuluihin. Tehokkailla Kooltherm-lämmöneristeillä vanhakin rakennus voidaan päivittää energiatehokkuus- tai jopa passiivitasoon asti.
Jääpuikkoja tiilisen rakennuksen räystäällä taustalla sininen taivas
Mikä saa aikaan jääpuikkoja räystäälle?
Nuo kauniit ja kimaltavat luontoäidin luomukset, jääpuikot, voivat kertoa terävällä kielellään yläpohjan eristeongelmasta. Jääpuikot voivat olla merkki eristeiden riittämättömyydestä tai jostain rakennusfysikaalisesta ongelmasta. Olemattomat tuuletusraot eivät päästä kattoa tuulettumaan kunnolla, jolloin kosteus voi tiivistyä katon alapintaan. Yläpohjan vuosikymmenet palvelleet eristeet eivät enää vastaa nykynormeja, jolloin lämpö karkaa harakoille. Oikein suunniteltu rakenne pitää lämmön sisällä ja kosteuden pois rakenteista. Antaa harakoiden hytistä katonharjalla.
201911_61276.jpg
Kustannustehokas salaojaremontti
Monessa 60- ja 70-luvulla rakennetuissa kerrostaloissa mahdolliset salaojat ovat tulleet jo tiensä päähän, eikä hulevesien käsittelystä ole huolehdittu sen ajan rakentamisessa. Maaperään kerääntynyt kosteus on voinut jo vaikuttaa rakenteisiin ja kellareihin on mahdollisesti päässyt kosteutta. Tämä huomattiin myös helsinkiläisessä taloyhtiössä, jossa parkkipaikkaremontin yhteydessä päätettiin uusia vanhat salaojat.
20208_66127.jpg
Taloyhtiön perustuksien kosteus ja lämpö kerralla kuntoon
Lämmin kesäkuinen torstaiaamu koittaa rakennustyömaalla Pohjois-Helsingissä. Nelisen kuukautta kestävässä urakassa uusitaan laajalla tontilla sijaitsevien kuuden rakennuksen perustusten kosteuden- ja lämmöneristeet sekä parannetaan salaojien toimintaa.Taloissa oli havaittu jo pidemmän aikaa kosteus- ja lämpövuotoja. Asukkaat olivat valitelleet muun muassa kylmistä lattioista.
20163_45700.jpg
Rintamamiestalon ulkopuolisen remontin hinta
Omakotitalon omistaminen on ikuista remontointia. Tämä lienee fraasi, joka on tuttu vähintäänkin valtaosalle omakotitalon omistajista. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että katto uusittaisiin vuosittain tai lämmitysmuodon vaihtamista pitäisi harkita vähintään viiden vuoden välein. Pikemminkin kyse on siitä, että kiinteistösi omistajana saat päättää siitä, miltä kotisi näyttää ja miten se toimii. Välttämättömiä korjauksia kuitenkin tulee ja niihin kannattaa varautua ajoissa – niin henkisesti kuin taloudellisestikin.Koska nykypäivän trendinä on uudisrakentamisen volyymin hiljentyminen, keskittyvät suomalaiset nyt kotiensa kunnostamiseen. Mutta, mitä tämä maksaa ja missä järjestyksessä remontit tulisi suorittaa? Entä mitkä ovat yleisimpiä virheitä, joita korjauksissa yleensä tehdään?
Kooltherm-K21-N-Julkisivueriste-3 puuvuoraus Kingspan
Energiatehokasta rakentamista Kooltherm K21 N-eristeen avulla
Paitsi korjausrakentamisessa, mutta myös uudisrakentamisessa on keskiöön noussut rakennusten energiatehokkuuden parantaminen. Uudet julkisivuihin tarkoitetut eristeet Kingspan Kooltherm K21 N sekä AlphaCore, tarjoavat ratkaisuja, jotka yhdistävät huipputason lämmöneristyksen, tilatehokkuuden sekä paloturvallisuuden yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi.Tässä artikkelissa keskitymme pääasiassa Kooltherm K21 N -eristeeseen ja sen ominaisuuksiin.
timpuri mikko merelä asentaa valesokkelin korjausta
Timpuri Mikko Merelä testasi Termotuote-valesokkelin korjausjärjestelmän
Valesokkeli-ratkaisujen takia home- ja lahovaurioituneiden seinärakenteiden korjaaminen on ollut perinteisesti aikaa vievää ja kallista. Ongelmaan on kehitetty kotimainen ja patentoitu ratkaisu Termo-tuotteella.Timpurille Talo -rakennusbloggarinakin tunnettu ja Timpurilta Talo -rakennusyrityksen perustaja Mikko Merelä testasi, miten Termotuote toimii ja miten helppo se on asentaa.
Lämmöneristeen asennus
Lämmöneristyksellä alkuun: Tehokas energiaremontti nostaa rakennuksen arvoa
Rakennuksissa käytetään lähes 40 prosenttia kaikesta Suomessa kulutettavasta energiasta ja ne aiheuttavat yli 30 prosenttia hiilidioksidipäästöistä. Ulkovaipan hyvä lämmöneristys on tehokkain tapa vähentää rakennusten energiankulutusta. Hyvä lämmöneristys parantaa myös sisäilmaa, vähentää hiilidioksidipäästöjä, nostaa rakennuksen arvoa ja lisää rakennuksen käyttöikää. Lisäeristys on erittäin hyvä investointi.
Valkoisella kypärällä varustettu työmies kiinnittää Kingspan-eristelevyä julkisivuun.
Älykäs energiaremontti: tutustu lisäeristämisen toteutusratkaisuihin
Rakennuksissa käytetään lähes 40 prosenttia kaikesta Suomessa kulutettavasta energiasta ja ne aiheuttavat yli 30 prosenttia hiilidioksidipäästöistä. Ulkovaipan hyvä lämmöneristys on tehokkain tapa vähentää rakennusten energiankulutusta. Hyvä lämmöneristys parantaa myös sisäilmaa, vähentää hiilidioksidipäästöjä, nostaa rakennuksen arvoa ja lisää rakennuksen käyttöikää. Lisäeristys on erittäin hyvä investointi.
luminen auto autotallin edustalla
Autotallinovia on mahdollista vaihtaa mihin vuodenaikaan tahansa, talvellakin
Monella autotalli toimii eräänlaisena varastotilana. Hyllyiltä löytyy jos jonkinlaista purkkia ja purnukkaa, jotka eivät saa altistua kylmälle. Joillain saattaa myös olla autotallissaan vesipiste – ja se mitä viimeiseksi talliinsa haluaa on vettä joka suuntaan ruiskiva haljennut vesiputki.Mitä tulisi tehdä siinä tapauksessa, jos autotallinovi kaipaa kipeästi vaihtoa ja talvipakkanen paukkuu nurkissa – tuleeko vain odottaa kevääseen?Vastaus esitettyyn kysymykseen on ei, ja tässä tulevat syyt miksi.
20199_60172.jpg
Älykäs höyrynsulkujärjestelmä - mitä eroa perinteiseen höyrynsulkukalvoon?
Rakenteissa oleva kosteus voi aiheuttaa vakavia vaurioita kaikentyyppisissä rakennuksissa. Usein kattorakenteissa käytetään kosteaa puuta, mikäli katon ulkopinnalle on asennettu höyrytiivis kalvo ja myös sisäpuolelle sijoitetaan höyrynsulkukalvo, tulee rakenteisiin jäämään kosteutta, joka ei pääse poistumaan. Tällaisesta kosteuden kertymisestä syntyy suurella todennäköisyydellä vakavia vahinkoja rakenteisiin, puuosien lahoaminen sekä hankalat homevauriot ovat yleinen näky. Tällaisia ongelmia kuitenkin voidaan välttää ISOVER Vario ® höyrynsulkujärjestelmän avulla.Kun rakennat ja tiivistät, kiinnitä erityistä huomiota oikeanlaiseen kosteuden torjumiseen. ISOVER Vario ®-järjestelmän kanssa tämä on helppoa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton