• Etusivu
  • Osakas

Uusi avustus ARA-asuntojen korjaamiseen ikääntyville sopiviksi – asetusluonnos lausunnoille

Rakentajan toimitus
Päivitetty 08.09.2023
20197_59187.jpg

Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja asetusluonnoksesta, jolla otettaisiin käyttöön avustus valtion tuella rakennettujen ARA-asuntojen korjaamiseen ikääntyville sopiviksi väestöltään vähenevillä seuduilla. Avustusta voitaisiin myöntää vuosina 2020-2022 yhteensä 25 miljoonaa euroa, josta 5 miljoonaa vuonna 2020.

"Väestön ikääntyminen ja väheneminen kulkevat monilla seuduilla käsi kädessä, kun kasvukeskukset houkuttelevat nuorempaa väestöä. Uudella avustuksella haluamme tukea haastavan väestökehityksen ja asuntomarkkinatilanteen kanssa painivia kuntia ja vuokrataloyhtiöitä. Kun ARA-asuntoja korjataan esteettömiksi, ne sopivat paremmin ikääntyneille asukkaille ja vastaavat tarpeisiin nyt ja tulevaisuudessa", sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen.

Avustusta voitaisiin myöntää korjauksiin asunnoissa sekä vuokratalon yhteistiloissa ja piha-alueella. Avustuksen kattamia korjauksia olisivat esimerkiksi erilaisten varusteiden kuten tukikaiteiden asentaminen, oviaukkojen leventäminen ja wc- ja pesutilojen remontoiminen esteettömiksi.

Avustuksen enimmäismäärä olisi 50 prosenttia toteutuneista kustannuksista, kuitenkin enintään 10 000 euroa asuntoa kohden. Avustusta myönnettäisiin kohteisiin, joilla arvioidaan olevan käyttöä pitkällä aikavälillä.

Tukea voisivat hakea kuntien omistamat vuokrataloyhteisöt ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn nimeämät yleishyödylliset yhteisöt. Avustukset myöntäisi ARA.

Asetuksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2020 alussa.

Lausuntoja voi antaa 2.12.2019 asti lausuntopalvelu.fi -palvelun kautta.

Lisätietoja:

Hallitussihteeri Liisa Meritähti, p. 0295 250 376, liisa.meritähti@ym.fi

Lähde: Ympäristöministeriön tiedote 06.11.2019

Osakas
asuminen
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

asukas keskustelee remontin työnjohtajan kanssa ja he katselevat suunnitelma paperia remontoitavassa huoneessa
Taloyhtiön kunnossapito- ja muutostyöt
Kunnossapitovastuu yhtiön rakennuksesta ja muista tiloista jaetaan osakkeenomistajien ja yhtiön kesken asunto-osakeyhtiölain 4. luvun ja 2 §:n säännösten mukaisesti. Laista aiheutuva kunnossapitovastuu on sikäli tahdonvaltainen, että yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä laista poikkeavasti kunnossapitovastuun jaosta. Asunto-osakeyhtiölain velvoitteista kertoo porilainen asianajaja Markku Asmala Asianajotoimisto Asmala Härmäläinen Santavuo Oy:stä.
20224_77803.jpg
Kun lutikka eli lude valtaa kodin, miten pitää toimia?
Lude, lutikka tai seinälude on taloyhtiöissä yleistyvä riesa, joka salamatkustaa asuntoon yleensä lomatuliaisina matkatavaroissa tai käytetyn huonekalun kätköissä. Torjuntatöihin on syytä ryhtyä nopeasti, sillä pahimmillaan ongelma pitkittyy ja lutikat leviävät talon rakenteiden kautta toisiin huoneistoihin.
20228_79425.jpg
Pikkuvihreä: Käymälä- ja jätevesiratkaisuja niin omakotitaloon kuin vapaa-ajanasuntoon
Pikkuvihreä perustettiin vuonna 1993. Perheyritys on erikoistunut ekologisiin käymälöihin, jäteveden puhdistukseen sekä kompostointiin. Pikkuvihreä valmistaa suuren osan tuotteistaan, mutta myös maahantuo valikoituja toisten valmistajien malleja sekä jälleenmyy monia laatumerkkejä.
minitalo talo varjon julkisivukuva. Mustalla laudalla vuorattu merikontin kokoinen ja muotoinen minitalo. Julkisivussa on yksi pitkä ja matala ikkuna
Arkkitehti Matti Kuittinen esittelee minitalon: Kurkista sisään Talo Varjoon
Talo Varjo on pieni omakotitalo, joka on rakennettu kierrätetyistä ja uusiokäytetyistä materiaaleista. Se on osa Tiny Homes -tutkimusprojektia, jota johtaa arkkitehti ja professori Matti Kuittinen. Kuittinen haluaa tutkimuksella osoittaa muun muassa, miten omakotiasuminen voidaan tehdä mahdollisimman vähäpäästöiseksi ja resurssitehokkaaksi. Haastattelussa Kuittinen kertoo näkemyksiään minitalo-konseptista sekä kiertotalouden lisääntyvästä tärkeydestä rakennusalalla.
202211_79917.jpg
Voiko ilmanvaihdosta säästää turvallisesti? Näin vältät yleiset virheet
Energian hinnan noustessa taloyhtiöt etsivät keinoja vähentää kulutusta. Ilmanvaihto on merkittävä tekijä, mutta voiko siitä säästää ilman riskejä? Tämä artikkeli käy läpi, miten ilmanvaihdon energiankulutusta voidaan hallita turvallisesti ja tehokkaasti
Katu, jossa on taloja rivissä
Hometta - tehdäänkö remontti taloyhtiön kustannuksella?
Olemme taloyhtiössämme riidelleet erään asukkaan kanssa homeesta. Hallitus on sitä mieltä, että asukas on vain hankala ja hometta ei ole. Asiaa on pitkitetty ja joitakin pakollisia terveystarkastajan määräämiä remontteja tehty. Pintasivelytesteissä ei hometta löydetty. Viimeisin niitti oli, että terveystarkastaja hajun perusteella käski remontoida koko asunnon. Asunto remontoitiin ja lasku oli taloyhtiölle yli 30 000 €. Isännöitsijän mukaan pientä kasvustoa löytyy aina ja se on ihan normaalia.Miten tällainen on mahdollista, että asukas maksattaa remonttinsa tällä tavalla muilla asukkailla? Onko isännöitsijä ja hallitus toiminut oikein? Miten terveystarkastaja voi vain hajun perusteella määrätä näin suuren remontin? Kuuluuko tällaisen asian hoito isännöitsijän peruslaskutukseen?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton