• Etusivu
  • Isännöitsijä

Viikon kysymys: Menetelläänkö putkiremontissamme oikein?

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Jurinet Oy
Julkaistu 26.08.2019
Kerrostalo

Taloyhtiömme on pieni kerrostalo,11 asuntoa ja 10 osakasta. Nyt taloyhtiöllä on tarkoitus tehdä taloon putkiremontti ns. sukitus. Remontin aikana asukkaat saisivat asua asunnoissa, mutta vesipisteitä ei voisi käyttää. Voiko taloyhtiö tehdä näin? Talossa asuu myös pieniä lapsia, jopa alle 2-vuotiaita. Urakoitsija on luvannut hankkia kuivakäymälän remontin ajaksi. Yhtiöön tehtiin n. 7 v. sitten ikkuna+maalämpöremontti, josta n. puolella on vielä taloyhtiölainaa jäljellä, kuinka paljon taloyhtiö voi vaatia osakasta maksamaan rahoitusvastiketta? Yhtiöstä on yli 70 % sijoittajien omistamia asuntoja. Remonttia ei ole edes kilpailutettu. Taloyhtiön hallitus on valittu isännöitsijän mielen mukaan, eikä hallitus uskalla sanoa mitään. Isännöitsijä määrää. Yhtiökokouksissa ei käy muita kuin hallitus pitkän matkan takia.

<h1 style=

Vastaus:

Asunto-osakeyhtiön tulee huolehtia hallinnassaan olevien kiinteistöjen ja rakennusten pidosta siten kuin laissa säädetään ja yhtiöjärjestyksessä määrätään. Yhtiökokous, hallitus tai isännöitsijä ei saa tehdä päätöstä tai ryhtyä muuhun toimenpiteeseen, joka on omiaan tuottamaan osakkeenomistajalle tai muulle epäoikeutettua etua yhtiön tai toisen osakkeenomistajan kustannuksella.

Laissa ei erikseen säädetty, kuinka paljon asunto-osakeyhtiö voi vaatia osakasta maksamaan rahoitusvastiketta. Osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaansa yhtiökokouksessa ja päättävät siten myös remonttien hyväksymisestä ja hallituksen valinnasta. Osakas voi osallistua yhtiökokoukseen myös valtuutetun välityksellä sekä käyttää avustajaa kokouksessa.

"Tämä vastaus on annettu vain kysymyksestä ilmenevien seikkojen perusteella tuntematta asiaan liittyviä yksityiskohtia. Vastauksessa ei näin ollen ole voitu huomioida kaikkia asian ratkaisuun vaikuttavia seikkoja. Jos käytät tätä vastausta jossain muussa asiayhteydessä ei vastauksen laatija ole siitä vastuussa. Jos haluat lisätietoja, ota yhteyttä vastauksen laatineeseen juristiin, puhelin 029 009 2590."

201510_44492.jpg

Anni Santanen
Lakimies
JuriNet

Kysy niin vastaamme -palvelu

Palstalla voit esittää taloyhtiöön liittyviä lakikysymyksiä, joihin JuriNetin lakimiehet vastaavat. Voit myös lukea jo esitettyjä kysymyksiä ja vastauksia. Kysymyksiin vastataan pääsääntöisesti viikon kuluessa.

Siirry Kysy niin vastaamme -palveluun

Henkilökohtaisia neuvoja lakiasioissa saat jättämällä yhteydenottopyynnön.

Jätä yhteydenottopyyntö lakimiehelle!

tai

Tilaa maksuton esite: "Suhteet solmussa taloyhtiössä".

Lakikysymyksiin vastaavat JuriNet-toimistojen ammattilaiset.

Lakikysymyksiin vastaavat JuriNet-toimistojen ammattilaiset.

Info

Info

Aiemmin esitetyt viikon kysymykset:

Aiemmin esitetyt ja vastatut viikon kysymykset löytyvät alla olevasta linkistä!

Viikon kysymykset!

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Jurinet Oy
Isännöitsijä
viikon kysymys
taloyhtiön hallinnointi
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Mitä taloyhtiön pihalle saa tehdä?
Yhden asunnon uusi vuokralainen on aidannut piha-alueensa kokonaan koiransa käyttöön. Mielestäni kaikista piharakenteista päättää taloyhtiön hallitus. Aita estää muiden asukkaiden läpikulun ja piha-alueiden nurmikon hoidon. Miten menetellään?
Helsinki ylhäältä päin kuvattuna
Saako vesimittaria asentaa vain yhteen huoneistoon?
Voiko asennuttaa vain yhteen rivitalon vuorattuun huoneistoon vesimittaria? Muut 3 huoneistoa ovat omistuskäytössä. Uudet vuokralaiset käyttävät vettä mielestämme kohtuuttoman paljon.
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Mitä tehdä, kun yöhäirinnälle ei tule loppua?
Kun säätiö osti naapuriosakkeen, niin rappumme muuttui kuin päihdeasuntolaksi. Yöllä ei voinut nukkua. Isännöitsijä ei halunnut puuttua asiaan, vaikka rappuammekin hajotettiin ja talo yritettiin sytyttää palamaan. Lopulta säätiö itse toimitti häädön otettuani suoraan yhteyttä sinne, mutta tilalle järjestettiin vielä vaikeampi häirikkö. Olen menettänyt terveyteni tässä rumbassa. Säätiö ei enää vastaa, eikä isännöitsijää tai taloyhtiötä kiinnosta. Kaksi naapuria on jo muuttanut pois. Itse en voi muuttaa, en voi kantaa raskaita tai pakata. Lähes 10 vuotta tätä menoa on aivan liikaa. Nyt "valituskaverinikin" muuttaa pois ja jään yksin. Onko säätiöllä ylivalta? Mitä tehdä?
20218_71846.jpg
Kuuluvatko kaikki remontti­kustannukset osakkaan vastuulle?
Remonttikohteena on rivitaloyhtiö, jossa perusremontit on toteutettu tähän saakka osakkaiden kustannuksella talonyhtiön korvatessa vain vesieristyksen. Meillä on todella kylmä sauna (talvella vain +5) ja mittauksilla todettu lämpövuotoja. Taloyhtiön vastaus vastuunjakoon: Lisäeristys ei kuulu taloyhtiölle, koska tila on rakennettu rakennusaikaiset rakennusmääräykset huomioiden.Muissakin osakkeissa on kylmyyttä ja niille ei ole taloyhtiön toimesta tehty mitään, joten kaikki kustannukset kuuluvat osakkaan vastuulle. Jos sattuu, että asbestia löytyy, niin asbestipurkutyöt kuuluvat myös osakkaalle. Lisäksi remontin valvonta ja lupamaksut kuuluvat osakkaan maksettavasti.Vasta kun osakkaan toimesta purkutyöt on tehty, niin nähdään, onko taloyhtiölle kuuluvia korjaustarpeita. Meneekö oikein?
20216_71201.jpg
Voiko hallituksen pj yksin torpata aloitteen yhtiökokouksessa?
Taloyhtiössä oli kahden vuokralaisen aiheuttamaa järjestyshäiriötä jopa 20 vuotta. Häiriöt tapahtuvat julkisissa tiloissa ja häiriöilmoituksia ei otettu vakavasti. Asukkaat tekivät aloitteen järjestyssääntöjen päivityksestä koskemaan myös yhteisiä tiloja.Yhtiökokouksessa kysyttiin hautautuneen aloitteen perään. Hallituksen puheenjohtaja vaimensi keskustelun mielipiteellään, että ei tarvitse päivittää. Kolme asian kannattajaa eivät saaneet suun vuoroa, kun hallituksen puheenjohtaja puhui päälle koko ajan. Hän yksin oli vastustajana äänessä. Ei äänestetty. Miten nyt asian kanssa toimitaan, koska kokemusten perusteella halutaan kulkurauha kotiin ja kotoa pois. Sama tilannehan voi tulla eteen uudelleen.
20228_79181.jpg
Kuka päättää asioista talo­yhtiöiden yhteisen pysäköinti­hallin yhtiö­kokouksessa?
Taloyhtiömme omistaa yhdessä saman korttelin muiden taloyhtiöiden kanssa asukaspysäköintiin tarkoitetun pysäköintihallin. Pysäköintihallia hallitsee osakeyhtiö. Pysäköintiyhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan pysäköintiyhtiön hallituksen muodostavat ilman äänestystä taloyhtiöiden hallitusten puheenjohtajat.Ketä pitää kutsua pysäköintiyhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, jotta yhtiökokous olisi laillinen? Riittääkö jos yhtiökokoukseen kutsutaan vain pysäköintiyhtiön hallitus, ja voiko hallitus yksinään päättää yhtiökokouksessa esim. omista palkkioistaan ja vastuuvapaudesta? Eikö as.oy:den hallitusten jäseniä tai osakkaita tarvitse kutsua? Kenellä on äänioikeus pysäköintiyhtiön yhtiökokouksessa? Miten äänet jaetaan, kun osakkeet eivät mene tasan taloyhtiöiden välillä?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton