• Etusivu
  • Osakas

Viikon kysymys: Voiko eniten ääniä saanutta sivuuttaa jäsenten valinnassa?

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Jurinet Oy
Päivitetty 03.12.2024
20215_70527.jpg

Nykyisen hallituksen jäsenet A, B, C, ja D ovat käytettävissä varsinaisen hallituksen jäseniksi. Jäsen D oli hallituksen varajäsen. Ehdolla oli myös osakas E. Äänestyksessä suurin osa annetuista äänistä annettiin seuraaville: vanha hallitus, vanhat, nykyinen hallitus jatkaa, edellinen. Ehdokkaan nimellä annetuista äänistä D sai 585 ääntä ja osakas E 1429 ääntä. Hallituksen kokoonpanoksi isännöitsijä päätti seuraavat: A, B, C ja D. Oliko päätös oikea?

Vastaus:

Yhtiökokous valitsee hallituksen jäsenet. Osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaansa yhtiökokouksessa. Asunto-osakeyhtiölain mukaan yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä, että vähemmän kuin puolet hallituksen jäsenistä valitaan muussa järjestyksessä. Jos jäsentä ei kuitenkaan ole valittu muulla tavalla, yhtiökokous voi valita jäsenen, jollei yhtiöjärjestyksestä siis johdu muuta.

En tunne yhtiöjärjestystänne. Päätökset tehdään annettujen äänten enemmistöllä, jollei toisin ole säädetty tai sovittu. Asunto-osakeyhtiölain 6:26 §:n mukaan henkilövaalissa tulee valituksi eniten ääniä saanut.

Jos muuta ei ole sovittu tai säädetty, olisi E (1429 ääntä) tullut valita hallitukseen ennen D:tä (585 ääntä).

Kysymykseen vastasi:

MARKUS TALVIO
Toimitusjohtaja, OTM
Kiinteistölakimies
Jurinet Oy Lakiasiaintoimisto

Huomio

Huomio

"Tämä vastaus on annettu vain kysymyksestä ilmenevien seikkojen perusteella tuntematta asiaan liittyviä yksityiskohtia. Vastauksessa ei näin ollen ole voitu huomioida kaikkia asian ratkaisuun vaikuttavia seikkoja. Jos käytät tätä vastausta jossain muussa asiayhteydessä ei vastauksen laatija ole siitä vastuussa. Jos haluat lisätietoja, ota yhteyttä vastauksen laatineeseen juristiin, puhelin 029 009 2590."

Tarvitsetko lakimiehen apua?

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Jurinet Oy
Osakas
taloyhtiön hallinnointi
viikon kysymys
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20236_82063.jpg
Onko remonttiin pakko suostua?
Yhdeksän huoneiston rivitaloyhtiössämme suunnitellaan ikkunoiden vaihtoa energiaystävällisemmiksi. Yksi osakas ei halua osallistua lainkaan uusimiseen. Voiko hän millä perusteilla jättäytyä remontin ulkopuolelle?
20221_75484.jpg
Kuka vastaa luteiden hävityksestä vuokratussa asunnossa?
Kenelle kuuluvat luteiden hävittämisen kulut asunto-osakeyhtiössä? Vuokralainen ilmoitti isännöitsijälle luteista vuokraamassaan asunnossa asuttuaan siinä 5 kuukautta.Selvisi, että käytettynä ostetut kalusteet, olivat luteiden lähde. As Oy hoiti elämää nähneen sängyn ja sohvan pois ja tilasi ammattimyrkyttäjän. Asukas oli yhteistyöhaluttomana pois lähes koko myrkytysprosessin ajan ja muutti asunnosta.Esiintymän sanottiin olevan vain yhdessä asunnossa, joten As Oy laskutti osakkeenomistajaa vedoten vastuunjakotaulukkoon, joka ei erittele, asukasta tai osakasta varsinkin, kun osakas asuu muualla. Osakkaalla ei ole osuutta tähän esiintymään, eikä asunnossa ole aikaisemmin luteita ollut, joten oliko As Oy:n lähettämä laskutusosoite oikein?
20219_72282.jpg
Milloin taloyhtiön uusi yhtiöjärjestys astuu voimaan?
Taloyhtiössämme uudistettiin 30 vuotta vanha yhtiöjärjestys ja vastikeperusteet muutettiin. Onko uudistus pakko panna toimeen kesken tilikauden? Puoltavat ja kieltävät äänet menevät tasan.Yhtiöjärjestys tuli voimaan 11.5.2021 ja talousarvion kustannusten jako muuttuu totaalisesti maksuperusteen muutoksen takia. Hyötyjät haluavat taannehtivasti korjata vastikkeensa ja lisää maksavat eivät tätä tietenkään halua. Äänet menevät tasan ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Seuraavan vuoden talousarviossa asia korjaantuu itsestään.
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Remontin kustannusten jako ja oman työn osuus?
Rivitalossamme suunnitellaan salaojaremonttia. Kolme osakasta haluaisi tehdä osan töistä itse. Neljäs ei siihen pysty, vaan haluaa teettää kaiken urakoitsijalla. Voidaanko hankeosuussuoritukset jakaa siten, että osakkaat, jotka tekevät itse, saavat työpanosta vastaavan hyvityksen ja muut maksavat vastaavasti hieman enemmän? Vai onko lopulliset kustannukset jaettava tasan osakkaille riippumatta oman työn osuudesta? Yhtiön osakkuudet ovat keskenään samansuuruiset. Kyseiset työvaiheet hinnoiteltaisiin kokonaisurakasta erilleen.
20222_76719.jpg
Onko yhtiökokouskutsu aina pakko toimittaa?
Toimin pienen, kolme asuntoa käsittävän taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana. Olemme ymmärtäneet, että koska yhtiökokouksissa on aina olleet paikalla kaikki osakkaat, emme ole laittaneet virallista kokouskutsua osakkaille vaan olemme suullisesti sopineet asiasta ja kaikki on toiminut erinomaisesti.Onko tämä nyt kuitenkaan laillista? Eli onko nuo mielestämme turhat kokouskutsut lähetettävä näinkin pienessä yhtiössä?
20222_76958.jpg
Omalla pihalla - vai taloyhtiön?
Asunnon yhteydessä oleva, kenties aidattukin alue, mielletään helposti omaksi pihaksi. Usein nämä piha-alueet ovat kuitenkin asunto-osakeyhtiön hallinnassa, eikä sinne saa tehdä muutoksia ilman taloyhtiön lupaa. Kerrostalon pihan suhteen ei ongelmia juurikaan esiinny, mutta rivitalojen pihoilla voidaan käydä melkoisia "turpakäräjiä" etenkin pensaiden ja puiden istuttamisen ja terassirakennelmien tiimoilta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton