Fortumin kaukolämpö pitää pintansa – ei hinnankorotuksia kolmeen vuoteen
Kaukolämmön hinta pysynyt samana jo 1000 päivää

Fortumin kaukolämpö tuotetaan yhä suuremmalta osin sähköpohjaisesti, mikä on mahdollistanut hintatason säilymisen vakaana jo lähes kolmen vuoden ajan. (Kuva: Fortum Oy)
Fortumin kaukolämmön hinta on pysynyt muuttumattomana jo lähes tuhat päivää – poikkeuksellinen saavutus alalla, jossa energian hinnat ovat vaihdelleet rajusti viime vuosina. Yhtiö ei tee hinnantarkistuksia tänäkään lämmityskaudella, vaan jatkaa vakaalla linjalla, joka perustuu sähköpohjaiseen ja joustavaan lämmöntuotantoon.
Viimeisin muutos tapahtui keväällä 2023, jolloin hinta itse asiassa laski valtaosalla asiakkaista. Pidemmällä aikavälillä, vuosina 2020–25, kaukolämmön vuosittainen hinta Espoossa, Kirkkonummella ja Kauniaisissa on kasvanut vain 1,6 prosenttia, kun kasvu koko Suomen tasolla on ollut moninkertaisesti enemmän*.
– Hintakehityksemme kulkee vastavirtaan koko Suomen yleiseen kehitykseen verrattuna, sillä olemme olleet tuotannon sähköistämisen edelläkävijä jo pitkään. Meille on tärkeintä tarjota asiakkaillemme kilpailukykyistä energiaa, joten tulemme myös jatkossa kehittämään innovatiivisia ja asiakaskeskeisiä tuotteita ja palveluita, kertoo lämmitys- ja jäähdytysliiketoiminnan asiakkuusjohtaja Ulla Leppä.
Sähköpohjainen tuotanto pitää kaukolämmön hinnan vakaana
Tapaninpäivänä tulee kuluneeksi 1000 päivää edellisestä kaukolämmön hinnoittelun muutoksesta. Hintoja tarkistetaan neljä kertaa vuodessa.
Hintavakaus Espoon, Kirkkonummen ja Kauniaisten kaukolämpöverkossa pohjautuu vuonna 2014 aloitettuun siirtymään kohti sähköpohjaista, hajautettua ja joustavaa tuotantoa. Viime vuonna lähes puolet kaukolämmön tuotannosta perustui sähköön, ja tänä vuonna sen osuus kasvaa jälleen.
Lämpöpumput ja sähkökattilat käynnistyvät asteittain kolmessa uudessa tuotantolaitoksessa Kirkkonummen Kolabackenissa sekä Espoon Hepokorvessa ja Nuijalassa. Sähkökattiloiden ohella lisää joustoa energiajärjestelmään tuo laitosten kaksi uutta lämpöakkua. Microsoftin kahden datakeskuksen hukkalämmön talteenotto käynnistyy niiden valmistuttua.
– Olemme havainneet monipuolisen ja joustavan sähköpohjaisen tuotannon hyödyt niin selkeästi omassa toiminnassamme, että tarjoamme hyväksi toteamiamme ratkaisuja palveluna myös muualla Suomessa. Meillä on vastaus sekä kaukolämpöyhtiöiden että teollisuuden lämmön-, jäähdytyksen- ja höyryntuotantoon sekä hukkalämmön kierrätykseen, jatkaa Leppä.
Info
Vakautta ja ennustettavuutta kaukolämmöllä taloyhtiöille
Fortumin kaukolämpö tarjoaa taloyhtiöille poikkeuksellisen hintavakaan ja ennustettavan lämmitysratkaisun aikana, jolloin energiamarkkinoiden vaihtelu on suurta. Lämpö tuotetaan yhä enemmän sähköpohjaisesti ja hukkalämpöä hyödyntäen, mikä pienentää polttoaine- ja päästöoikeuskustannuksia sekä vähentää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista.
Taloyhtiöiden kannalta hintavakaus näkyy arjessa yksinkertaisesti siinä, että lämmityskulut eivät enää heilahtele kuten aiemmin. Budjetointi helpottuu, eikä hallituksen tarvitse varautua äkillisiin hinnankorotuksiin kesken kauden. Samalla Fortum vie tuotantoaan kohti hiilineutraaliutta tämän vuosikymmenen aikana – tavoite, joka tukee myös monen taloyhtiön omaa pyrkimystä pienentää päästöjä ja parantaa energiatehokkuutta.












