• Etusivu
  • Energia

Hirvittääkö kaukolämmön hinnannousu? Tutustu säästöä tuoviin vaihtoehtoihin

Rakentajan toimitus
Kaupallinen yhteistyö
NIBE Energy Systems Oy logoNIBE Energy Systems OyLue lisää
Päivitetty 12.10.2023
20219_72700.jpg

Monissa kohteissa maalämpöpumppua käytetään hukkalämmön keräämiseen. Hyvänä esimerkkinä on asuinkerrostalojen poistoilman lämmön talteenotto.

Yle uutisoi syyskuussa, että esimerkiksi Helsingissä kaukolämmön hinta on noussut viime aikoina roimasti. Kaukolämmön vaihtaminen maalämpöön tai kaukolämmön rinnalle asennettavat hybridiratkaisut auttavat kasvavien lämmityskulujen kurimuksessa.

Yhä useampi kaukolämpöä käyttävä taloyhtiö on toteuttanut tai toteuttamassa lämmitysremontin siksi, että kaukolämmön hinta on noussut muita energiamuotoja nopeammin.

Esimerkiksi Tampereella sijaitseva Asunto Oy Koulukatu 12 vaihtoi kaukolämmön maalämpöön jo syksyllä 2016, sillä laskelmat olivat kiistattomat: lämmityskulut pienenisivät remontin myötä puoleen. Säästötavoitteet ovat myös täyttyneet, sillä lämmityskulut ovat laskeneet vuodesta riippuen 52–56 prosenttia.

Maalämpöön siirtymisen kallein yksittäinen menoerä on porattavat energiakaivot, jotka oikein mitoitettuna palvelevat koko kiinteistön elinkaaren ajan. Maalämmön alhaiset käyttökulut kattavat järjestelmän hankinta- ja korkokulut ilman, että yhtiövastikkeita tarvitsisi korottaa.

Lue myös: Vaihtaisimmeko maalämpöön? Nämä asiat taloyhtiön on hyvä huomioida

NIBE airHEAT on kaukolämmön rinnalle asennettava hybridiratkaisu, jossa säästöä tuovat ilma-vesilämpöpumput. Myös maalämmön voi hankkia kaukolämmön rinnalle alentamaan lämmityskustannuksia.
NIBE airHEAT on kaukolämmön rinnalle asennettava hybridiratkaisu, jossa säästöä tuovat ilma-vesilämpöpumput. Myös maalämmön voi hankkia kaukolämmön rinnalle alentamaan lämmityskustannuksia.

Hybridijärjestelmä kaukolämmön rinnalle

Mikäli taloyhtiö ei halua luopua kaukolämmöstä kokonaan, merkittävää säästöä voidaan saavuttaa myös kaukolämmön rinnalle asennettavalla hybridijärjestelmällä. Säästöjen suuruuteen vaikuttavat muun muassa rakennuksen koko, kaukolämmön hinnoittelu ja muut parannustoimenpiteet, kuten eristyksen lisääminen sekä lämmitysjärjestelmän tasapainotus ja puhdistus.

Järjestelmän automatiikkaan on mahdollista liittää myös aurinkosähköpaneelit, jolloin omalla sähköntuotannolla saadaan lämmityskustannuksia entistäkin pienemmiksi.

Lue myös:Ekologista energiansäästöä kaukolämpötaloon – tutustu hybridiratkaisuihin

Muista! Taloyhtiöt voivat saada ARAn myöntämää energia-avustusta asuinrakennusten energiatehokkuutta parantaviin korjaushankkeisiin vuosina 2020−2022. Hakemukseen tarvitaan pätevän suunnittelijan laatima energiatodistus. Tarvittaessa NIBE auttaa taloyhtiötä löytämään lähellä olevan energialaskijan, joka selvittää edellytykset energia-avustuksen saamiseen.

Kiinnostuitko? Jätä NIBElle yhteydenottopyyntö!

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

NIBE Energy Systems Oy
Energia
lämmitys
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20152_42294.jpg
Kiinteistön koko määrää säästön
Lämpöpumpuilla saadaan aikaan todella suuria säästöjä. Lämpöpumput ovat hyvä ratkaisu suuriin kiinteistöihin, joissa on suuri energiankulutus - säästöt ovat sitä suurempia mitä kulutus on. NIBEn lämpöpumppujen tilantarve on pieni ja niiden kanssa voidaan käyttää erilaisia lisä-/varalämmönlähteitä, kuten sähkö-, öljy- ja kaasukattilat tai kaukolämpö.Jätä yhteydenottopyyntö NIBE kiinteistömaalämpöpumpusta
Ulos puhallettava ilma nibe nibe f1345
Poistoilma talteen kerrostalon ilmanvaihdosta
Kiinteistöissä, joissa on käytössä pelkkä koneellinen poistoilmanvaihto, lämmin huoneilma puhalletaan suoraan ulos "harakoille". Tästä hukkalämmöstä on saatavissa talteen suuri määrä energiaa, joka voidaan hyödyntää lämmitykseen sekä lämpimän käyttöveden tuotantoon. Poistoilmasta saatava teho on riippumaton ulkoilman lämpötilasta.Lämpöpumpun avulla taloyhtiön hukkalämpö voidaan siirtää lämpöenergiana olemassa olevaan lämmitysjärjestelmään. Vanha huippuimuri vaihdetaan uuteen, lämmön talteenottopatterilla varustettuun malliin. Näin saadaan siirrettyä poistoilmasta talteen otettu energia maalämpöpumpun käyttöön. Tästä energiasta lämpöpumppu tuottaa lämpöä lämmitysjärjestelmään tai käyttöveteen. Lämpöpumpun automatiikka säätää lämpötilat sopiviksi.
20158_44181.jpg
Lämmöntalteenotto ja maalämpö yhdessä tuovat säästöä
Turun alueella toimiva Eneom Oy esitteli taloyhtiön hallitukselle ehdotuksen uudeksi lämmitysratkaisuksi. Tarjouspyynnössä pyydetyn maalämmön lisäksi yritys tarjosi älykästä lämmön talteenottojärjestelmää, jossa poistoilmasta kerätty lämpö kierrätetään modernin maalämpöpumpun avulla takaisin hyötykäyttöön. Lämpöä ei enää ohjata "harakoille", vaan maalämpökaivoista otettu energia kerätään talteen. Tämä oli laskelmien mukaan ylivoimaisesti energiatehokkain kokonaisratkaisu. NIBE maalämpöpumput ohjaavat lämmitystä, ilmanvaihtoa ja käyttövettä.Maalämpö ja lämmöntalteenotto toivat taloyhtiölle 70 % säästöt – aikaisemmin öljyä kului 50 000 litraa vuodessa, ja nyt 31 asunnon kerrostalon lämmitykseen menee vain n. tuhat euroa kuussa. Investoinnin takaisinmaksuajaksi on laskettu 6-7 vuotta. Säästö on suuri euroissa, mutta mieltä lämmittää myös iso säästö luonnolle.
201712_51104.jpg
Tutustu edistykselliseen patteritermostaattiin
Tiesitkö että vaihtamalla perinteisen termostaatin älykkääseen termostaattiin voit säästää vuodessa melkoisesti? Vaihtamalla esimerkiksi yli 15 vuotta vanhan termostaatin omavoimaiseen malliin, voi energian säästösi olla 8 %, mutta jos vaihdat termostaatin Danfoss Eco™ termostaattiin, voi energiansäästösi nousta jopa 30 %:iin.
20208_66210.jpg
Kahdeksan kuukautta vuodessa ilman ostettua energiaa
Vuonna 2008 raitiovaunuonnettomuudessa loukkaantunut Mikael Turtiainen toteuttaa isänsä ja yhteistyökumppaneiden kanssa uutta omakotitaloa Tuusulan asuntomessuille. Lähes valmiin talon erikoisuutena on tavoite selvitä kahdeksan kuukautta vuodessa ilman ostettua energiaa.
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Viikon kysymys: Voiko vesivahinkotilanteessa noudattaa kohtuullistamispykälää?
Kyseessä on viiden perheen rivitalo, rakennusvuosi 1980. Boilerin (joka asunnossa oma) ylivuotoputki oli tukkeutunut ilmeisesti 2 - 3 vuotta sitten ja tihkunut hiljalleen yli. Vuoto tapahtui asunnossa, jonka osakas toimi myös isännöitsijänä: Vuoto tapahtui siksi, että boileri olisi pitänyt vaihtaa jo vuonna 2008, mutta tehtiin vasta 2011 kun vuoto havaittiin.Tästä aiheutui myös homevaurioita. Tapauksesta aiheutui iso remontti piikkauksineen ja monen viikon kuivauksineen. Remontin aikana jouduttiin asunnossa uusimaan saunan ja pesuhuoneen seinä, kaakeloimaan pesuhuoneen seinä ja molempien lattiat, sekä vaatehuoneen ja makuuhuoneen lattiapinnoitteet. Boileri sijaitsi vaatehuoneessa. Isännöitsijä irtisanoi itsensä 9.9.2011. Remontin kustannukset ovat noin 20 000 euroa, josta vakuutusyhtiö korvasi taloyhtiölle 70 %. Miten voidaan noudattaa kohtuullistamispykälää? Remontin jälkeen asunto on aivan kuin uusi, joten miten voidaan laskea asunnon arvonnousu?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton