• Etusivu
  • Osakas

Taloyhtiön vuosikello tikittää: Elokuu

Rakentajan toimitus
Julkaistu 29.07.2022Päivitetty 01.08.2023
taloyhtiön vuosikello elokuu

Elokuu on monen mielessä kesän viimeinen kuukausi. Elokuu on myös merkinnyt satokautta, jolloin on puitu tuleentunut vilja sekä poimittu kesän satoa hedelmien ja marjojen muodossa. Elokuun koittaessa suuri osa palaa jo totuttuun vanhaan rytmiin ja arkiseen aherrukseen – aikuiset töihin ja lapset kouluun. Myös taloyhtiössä tämä tarkoittaa paluuta arkeen.

Jos kuulut taloyhtiön hallitukseen

Taloyhtiön päättäjän / hallituksen jäsenen muistilista

Elokuu on hyvä hetki tarkistaa miten taloyhtiöllä menee taloudellisesti. Toisin sanoen on tullut aika käsitellä mahdollinen välitilinpäätös. Yleensä välitilinpäätös tehdään vain tarvittaessa, kuten esimerkiksi isännöitsijän vaihtuessa, hallinnon vaihtuessa tai jonkun asukkaista sellaista vaatiessa. Se, miltä välitilinpäätös näyttää, auttaa arvioimaan sitä tarvitseeko taloyhtiön taloudenpidossa tehdä toimenpiteitä suuntaan tai toiseen. Samalla kannattaa myös suunnitella jo seuraavan tilikauden aikana mahdollisesti alkavia korjaushankkeita.

Mikä on välitilinpäätös?
Taloyhtiön talousarviosta

nainen puhuu taloyhtiön kokouksessa

Kiinteistön työt elokuussa

Ulkotiloissa jatkuu edellisten kuukausien tapaan piha-alueiden kunnossapito. Nurmikoiden leikkuut sekä pensaiden ja muiden istutusten siistinä pitäminen takaavat viihtyisyyden jokaiselle asukkaalle.

Onko kesän aikana käynyt ilmi mahdollisia korjaustarpeita tai tullut mieleen muutosehdotuksia, jolla saataisiin nostettua yhteisten alueiden kuntoa ja käyttöastetta? Muistakaa tuoda havaintonne esille taloyhtiön päättäjille. Mikäli jokin asia vaatii ehdottomasti huomiota jo yleisen turvallisuuden takia, on otettava yhteyttä isännöitsijään. Miltä siis näyttävät pihan oleskelualueet tai mahdollisesti yhteiskäytössä oleva grillipaikka?

Iltojen jälleen alkaessa pimetä, on syytä kiinnittää huomiota myös taloyhtiön piha-alueen, katosten sekä rappukäytävän ja muiden sisätilojen valaistukseen. Onhan se riittävää, tarvitaanko jossain huoltotoimia? Tiedottakaa, mikäli havaitsette puutteita tai rikkoutumisia.

Palveleeko nykyinen valaistus asumista?

Asukkaalle muistettavaa

Taloyhtiön hallituksen syksyn kokouksen jälkeen on hyvä tiedottaa asukkaille muiden muassa taloyhtiön taloudellisesta tilanteesta. Lisäksi yhtiökokouksessa päätettyjen asioiden etenemisestä sekä muista ajankohtaisista asioista kannattaa informoida.

Mitä yhtiökokous pitää sisällään?

pariskunta tutkii ilmoitustaulua

Ajankohtaista jokaiselle

Vielä on aikaa nauttia kesästä ja kerätä viimeisetkin energiat lämpimästi paistavasta auringosta talteen. Mitäpä jos järjestäisitte yhteistuumin jonkin tapahtuman taloyhtiön pihalle, yleinen turvallisuus huomioiden. Pieni piknik-hetki voisi olla jälleen hauska tapa vaihtaa kuulumisia naapureiden kanssa. Samalla voidaan myös yhdessä pohtia mahdollisia tarpeita talkoilulle.

Syksyn koittaessa saattaa taloyhtiöön myös muuttaa uutta väkeä opiskelupaikan perässä. Muistakaa ohjata ja opastaa tulokkaita asianmukaisesti ja huolehtia, että yhteiset pelisäännöt on helposti saatavilla ja löydettävissä. Myös tieto pelastautumisreiteistä ja muista turvallisuusasioista tulee tiedottaa asianmukaisesti. Jos itse olet muuttamassa uuteen taloyhtiöön, kysele rohkeasti edellä mainittuja asioita muilta asukkailta, hallituksen jäseneltä tai isännöitsijältä.

Taloyhtiön talkoot yhdistävät ja erottavat
Viestintä taloyhtiössä

Liputuksen sekä muun kesäisen juhlan ja ilottelun aiheita tässä kuussa ovat:

  • Muumifaneille oiva juhlimisen aihe koittaa 9.8. jolloin vietetään Tove Janssonin päivää.
  • Mukavaa ajankulua ja viihdykettä ulkoilun merkeissä voi taas keksiä 27.8. Suomen luonnon päivänä. Miten olisi esimerkiksi koko perheen luontopäiväkirjan aloitus tai vaikka hauska luontobingo.
ihmisiä nurmikolla picnicillä

Lue myös muut Vuosikellon osat

Lähde: Kiinteistöliitto.fi

Rakentaja.fi
Osakas
taloyhtiön hallinnointi
suunnittelu
huolto
projektinjohto
koti
isännöinti
huoneisto
asuminen
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

Lähikuva oven avaamisesta avaimella
Kuka saa käyttää taloyhtiön yleisavainta ja missä tilanteessa?
Taloyhtiön yleisavaimen käyttöön liittyy tarkkoja sääntöjä - sitä voi käyttää ainoastaan pätevästä syystä. Yleisavainta ei voida luovuttaa kenelle tahansa. Avainten sallittua määrää ei ole määritelty, joten yleisavaimia voi olla yksi tai useampia. Suositeltavaa on, että taloyhtiöiden asuntojen ovet, yleiset tilat ja tekniset tilat olisi sarjoitettu eri avainsarjoihin.
Kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Asunto-osakeyhtiölaki ja lain uudistushanke
Asunto-osakeyhtiöihin sovelletaan uutta asunto-osakeyhtiölakia 1.7. 2010 alkaen.Uuden asunto-osakeyhtiölain voimaanpanosta on annettu erillinen laki. Sen 1 §:n mukaan pääsääntönä on, että uutta lakia sovelletaan myös ennen voimaantuloa 1.7.2010 perustettuun asunto-osakeyhtiöön. Samalla on kumottu 17.5.1991 annettu asunto-osakeyhtiölaki (809/1991) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.Asunto-osakeyhtiön osakepääoman tulee olla vähintään 2.500 €, joka on jaettava osakkeisiin. Osakkeella ei tarvitse olla nimellisarvoa, mutta se voidaan kuitenkin määrätä yhtiöjärjestyksessä.Tietyn huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet kuuluvat samaan osakeryhmään. Ellei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin, ovat osakkeet vapaasti ja ilman rajoituksia luovutettavissa edelleen.Osakkaat eivät ole henkilökohtaisesti vastuussa asunto-osakeyhtiön vel-voitteista. Osakas on kuitenkin velvollinen maksamaan yhtiölle yhtiö-vastiketta, jonka määräämisperusteet on merkittävä yhtiöjärjestykseen.
Kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Osake ja osakekirja
Asunto-osakeyhtiössä osakkeita on oltava vähintään kolme. Jos osakkeelle on määrätty yhtiöjärjestyksessä nimellisarvo, tulee kunkin osakkeen nimellisarvon olla sama.Osakkeet tuottavat osakkeenomistajalle yhtäläiset oikeudet, jollei asunto-osakeyhtiölaista tai yhtiöjärjestyksen sisältämistä määräyksistä muuta johdu. Osakkeista on annettava osakekirja, joka lain nojalla on painettava hyväksytyssä painolaitoksessa.Monessa vanhemmassa osakeyhtiössä on olemassa osakekirjoja, joita ei ole painettu asunto-osakeyhtiölain tarkoittamassa turvapainossa. Tämä seikka ei tee osakekirjaa mitenkään mitättömäksi eikä sen uusimiseen ole myöskään lakiin perustuvaa velvoitetta.Osakekirja käsittää yhtiöjärjestyksen huoneisto- tai tilaselitelmässä mainitun huoneiston hallintaa koskevat kaikki osakkeet, joten osakekirja on osakeryhmäsidonnainen.Yhtiön perustamisvaiheessa osakekirja saadaan asettaa vain nimetylle henkilölle ja yhtiö voi luovuttaa sen vain osakeluetteloon merkitylle omistajalle. Osakekirjan luovuttaminen osakkeenomistajalle edellyttää, että osakkeenomistaja on maksanut osakkeesta täyden maksun ja että yhtiö tai osakepääoman korotus on rekisteröity.Taloyhtiön osakkeita luovutettaessa osakekirjaan tehdään yleensä siirto-merkintä, jolloin osakekirjan omistusketju on nähtävissä itse osakekirjassa.
Amrak saneerauskohde
Lisäkerrosten rakentaminen mahdollisti laajempia korjaustöitä
Rakennuksen elinkaareen kuuluu väistämättä tiettyjä korjaushankkeita, joilla ylläpidetään kiinteistöä hyvässä kunnossa. Siihen milloin korjaukset tulevat ajankohtaisiksi vaikuttavat talon rakenneratkaisut, materiaalit sekä rakennuspaikka ja ympäristö. Kun kalliita korjaustarpeita osuu lyhyelle aikavälille, voidaan kompensaatiota rahoitukseen hakea lisärakentamisen kautta.
20218_71758.jpg
10 tärkeintä tarkastus­kohtaa hissin määrä­aikaistarkas­tuksessa
Hissionnettomuuksia sattuu onneksi harvoin, mutta seuraukset voivat olla vakavia – kuten Kaunialan sairaalassa kuolemaan johtaneessa hissitapaturmassa. Sairaalan hoitaja ja pyörätuolissa ollut kuntoutuja olivat poistumassa hissikorista. Kesken poistumisen hissikori lähti liikkeelle ylöspäin. Kuntoutuja jäi puristukseen korin lattian ja kerrostason kulkuaukon yläkarmiin ja menehtyi.Tapaturmassa syynä oli nostokoneisten jarrun vikaantuminen. Hissien osat vaativat huoltoa ja tarkastustoimenpiteitä. Onnettomuuksilta vältytäänkin parhaiten ennakoimalla hissin huoltotoimenpiteitä säännöllisien ja lain vaatimien hissitarkastuksen avulla. Mutta mitä itse hissitarkastuksessa oikein tarkastetaan ja miksi? Onko teidän taloyhtiössänne hissiturvallisuus kunnossa?
24_P_111330_1.jpg
Vedeneristysjärjestelmä, joka säästää aikaa
weberSmart Vedeneristysjärjestelmä säästää aikaa. Perinteisen kolmen kerran vedeneneristys voidaan tehdä nyt yhdellä pohjustuksella, jonka jälkeen vedetään varsinainen vedeneristyskerros. Tuote säästää työvaiheissa ja sillä saavutetaan erinomainen vesihöyrytiiveys.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton