• Etusivu
  • Piha

Hyvin hoidettu piha kasvattaa kiinteistön arvoa

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Päivitetty 04.07.2023
20213_69461.jpg

Piha on taloyhtiön käyntikortti. Huolellisesti hoidetut piha-alueet ja ajallaan tehdyt pihan pintojen korjaukset auttavat säilyttämään ja nostamaan asunto-osakeyhtiön osakkeiden arvoa. Pihan kunto on jokaisen kävijän nähtävissä yhdellä silmäyksellä ja on vierailijaa vastassa ensimmäisenä. Rakennusten kunnon arvioimiseen taas täytyy usein perehtyä tarkemmin.

Samoin kuin rakennusten kunnossapito kertoo huolellisuudesta omaisuuden hoidossa, viestittää pihankin kunto huolehtimisen tasosta – hyvässä ja pahassa.

Viihtyisä piha kerää asukkaat yhteen

Taloyhtiön turvallisuus paranee, kun asukkaat viettävät aikaansa yhteisillä piha-alueilla. Kun pihoja käytetään, niille ei pyri ulkopuolisia aikaansa viettämään tai tutkailemaan sisäänpääsyn mahdollisuutta. Ja kun asukkaat tutustuvat toisiinsa, yhteisöllisyys ja vastuunkanto toinen toisistaan ja yhteisestä omaisuudesta kasvaa.

Istutukset ovat viihtyisän pihan kulmakiviä. Ne muuttavat avoimen pihatilan oleskeluun houkuttelevaksi ja antavat näkösuojaa. Puut tuovat kodikkuutta muodostamalla pihan katon, pensailla rajataan pihan eri toimintoja, havukasvit elävöittävät pihaa talvellakin ja erilaisten lehtimuotojen ja –värien yhdistely tuo monimuotoisuutta jne.

Kun asukkaat viihtyvät yhteispihoilla, lisääntyy keskinäinen luottamus ja vastuunkanto taloyhtiön asioista.
Kun asukkaat viihtyvät yhteispihoilla, lisääntyy keskinäinen luottamus ja vastuunkanto taloyhtiön asioista.
Info

Info

Pienilläkin panostuksilla voi pihan viihtyisyyttä lisätä:

  • Pihan käyttöä saattaa lisätä jo niinkin yksinkertainen keino kuin penkkien, pihatuolien tai puutarhakeinun hankkiminen. Jos talossa on vanhempaa väkeä, ottavat he mielellään penkit haltuunsa pihaparlamentin kokoontumispaikaksi.
  • Nuorimmat asukkaat arvostavat leikkivälineitä, jotka voivat olla varsin yksinkertaisia, kuten hiekkalaatikko. Jos lähialueilla ei ole leikkipuistoja ja talossa on eri ikäisiä lapsia, voivat asukkaat kaivata leikkivälineiltä enemmän monipuolisuutta.
  • Eri ikäisten asukkaiden yhdessäoloa saattaa lisätä viljelylaatikoiden tarjoaminen multasormien käyttöön. Kokkauksesta ja piknikeistä kiinnostuneet saattavat arvostaa grillipaikkaa ja pöytäryhmiä. Hedelmäpuut innostavat ajatusten vaihtoon ja kokoavat asukkaat sadonkorjuuseen jne.

Asukkaiden kiinnostuksen kohteet lopulta ratkaisevat, mitä toimintoja pihalle on mielekästä rakentaa. Kannattaakin aika ajoin kysyä asukkaiden toiveita, sillä ajan kuluessa ja asukkaiden vaihtuessa saattavat tarpeetkin muuttua.

Pihan kunnossapitosuunnitelma ohjaa käytännön toimia

20213_69463.jpg

Kunnossapitosuunnitelma käynnistetään kuntokartoituksella. Siinä tarkastellaan paitsi olemassa olevien kasvien kuntoa, myös pihan rakenteiden ja pinnoitteiden kuntoa. Jos esimerkiksi pihan kantavat rakenteet ovat painuneet, hulevedet saattavat kerääntyä kulkuväylille tai seinustoille. Myös valaistuksen riittävyyttä ja kulkuväylien turvallisuutta arvioidaan.

Kartoituksen jälkeen tehdään suunnitelma tulevista korjauksista tai muutostarpeista aikatauluineen. Siihen kirjataan myös, milloin tehdään seuraava kartoitus. Pihan kunnossapitosuunnitelma varmistaa hoidon ja parannusten toteutumisen.

Hoitovastuiden kirjaaminen kunnossapitosuunnitelmaan on oleellista, jotta työt saadaan todella tehdyiksi. Huoltoyhtiön vastuullahan on usein vain osa pihan hoitotöistä. Suunnitelmaan kirjataan, mitkä hoitotyöt kuuluvat huoltoyhtiölle, mitkä mahdollisesti osakkaille ja miten loput työt hoidetaan. Jos yhtiössä on talkooperinne, saadaan kunnossapitosuunnitelmasta myös runko vuosittaisiin talkootöihin. Ostopalveluna tehtävät hoitotyöt tarvitsevat oman budjettinsa.

Puutarhamyymälä Muhevaisen asiantuntija auttaa pihan kuntokartoituksessa ja hoitosuunnitelman laatimisessa.

Kasvillisuus tarvitsee oman osion suunnitelmaan

Uudet istutukset tarvitsevat kunnollisen jälkihoidon kasvattaakseen vahvat juuret. Ne tarvitsevat viikoittaista ja riittävää kastelua, rikkaruohojen kitkentää ja suojausta jyrsijöiltä tai koirien lirauttelulta. Ensimmäisiksi talviksi havukasvit saattavat tarvita routa-aikana suojauksen kevätauringolta.

20213_69464.jpg

Vanhat kasvit tarvitsevat nekin rikkakasvien torjuntaa mutta myös toisenlaista hoitoa, kuten lannoitusta, kalkitusta ja kasvualustan huoltoa, mahdollisesti leikkaamista tai harventamista, istutusalueiden reunojen siistimistä jne.

Säännöllisesti hoidetut kasvit pysyvät pitkään hyväkuntoisina ja edustavina. Hoitamattomina ne ränsistyvät ja luovuttavat elintilaa rikkakasveille muuttaen pihan ilmeen villiintyneeksi.

Info

Info

Pihan kunnossapitosuunnitelman muistilista:

  1. Kysy asukkaiden toiveita ja tarpeita pihan kehittämistyön pohjaksi.
  2. Tee kuntokartoitus, joka sisältää pihan rakenteet ja kasvillisuuden.
  3. Laadi kartoituksen pohjalta kunnostussuunnitelma, joka sisältää niin pienet kohennukset kuin pitkän aikavälin suuremmat parannuskohteet.
  4. Tee (tai teetä) myös pihan hoitosuunnitelma, johon on kirjattu säännölliset hoitotoimenpiteet aikatauluineen ja vastuutahoineen.

Pihatyöt jäävät kovin usein aktiiviasukkaiden vastuulle tai kokonaan tekemättä, ellei niiden tarvetta tiedosteta. Tärkein periaate onkin yleensä yhteisten alueiden istutusten helppohoitoisuus. Vaikka täysin huoltovapaita istutuksia ei olekaan, on tärkeää ottaa kasvivalinnoissa huomioon kasvupaikan olosuhteet ja valittujen kasvien sopivuus niihin. Kasvupaikassaan viihtyvät kasvit kukoistavat.

Puutarhamyymälä Muhevaisen puutarhasuunnittelijalta saat apua pihan suunnitteluun ja kasvivalintoihin.

Hyvin hoidettu piha kutsuu viihtymään. Parhaimmillaan se luo hyvinvointia asukkaille, mutta ylläpitää samalla osakkaiden omaisuuden arvon säilymistä ja jopa parantaa sitä vaikuttamalla merkittävästi asuntojen jälleenmyyntiarvoon.

Teksti: Tuuli Järvinen ja Sanna Numminen, Muhevainen Oy

Kuvat: iStock

Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Piha
kasvit
pihasuunnittelu
määräykset
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20233_81047.jpg
Yhteispiha asukkaiden hoidossa - näin se saadaan toimivaksi
Kun osakkaat huolehtivat itse yhteisten piha-alueiden hoidosta, on kyse suuremmasta kokonaisuudesta kuin lumitöiden tai nurmen leikkuun jakamisesta asukkaiden kesken. Pihan hoitoon saadaan suuntaa, kun yhtiön hallitus yhdessä asukkaiden kanssa pysähtyy ensin miettimään tarpeita ja tavoitteita – asioita, joihin pihan kohentamisessa tai hoidossa tähdätään.
Kukkiva syrikän oksa
Taloyhtiöpihan monimuotoisuuden lisääminen
Kestävä rakentaminen, luonnon monimuotoisuuden lisääminen ja luontokadon torjunta ovat yhä enemmän keskiössä, kun yhteinen tilannekuvamme ilmastokriisin haasteista kasvaa. Taloyhtiöissä asukkaat ja hallitukset miettivät, miten yhteispihan hoidossa tai uudistamisessa pitäisi toimia, jotta pihan vaikutus elonkirjoon olisi myönteisempi kuin aiemmin. Yhä useammin taloyhtiöiden hallitukset ovat kiinnostuneita tarkastelemaan ekologisia vaihtoehtoja, kun mietitään pihan hoito-ohjelmaa tai suunnitellaan piharemonttia.
Muhevainen sadettimet
Viihtyisä piha vaatii suunnittelua ja hyvää hoitoa
Tänä päivänä taloyhtiön yhteisiä piha-alueita halutaan käyttää ja niillä halutaan myös viihtyä. Pihoilla onkin iso rooli asukkaiden yhteisöllisyyden rakentamisessa ja toiveet yhteisten alueiden käytettävyyteen ovat kasvussa.
Pikkukrookukset
Näin valmistat puutarhan jo syksyllä ensi kevääseen
Syksyyn valmistautuvan puutarhan tuoksussa on jotain maagista. Ilman kosteus ja kesän kypsyttämät kasvit luovat ympärilleen uudenlaiset tuoksut, jotka viestivät sään viilenemisestä ja kasvukauden hiipumisesta. Aavistus syksyä on ilmassa, vaikka lämpöäkin vielä riittää.
202311_18788.jpg
Kuusiaita on hyvä näkösuoja
Kuusiaidasta on monia etuja, jotka tekevät siitä suositun valinnan etenkin pihojen ja tonttien rajaamiseen. Kuusi eristää hyvin ääntä ja sitoo pölyä ja muita ilman epäpuhtauksia. Kuusiaita on pitkäikäinen ja helppohoitoinen, sille riittää yksi leikkaus vuodessa. Kuusen aitataimia on hyvä istuttaa syksyllä.
20233_81304.jpg
Puut muodostavat puutarhan katon
Piha, rakennukset ja ympäristö sidotaan yhteen luontevasti puiden avulla. Ne tarjoavat kasvaessaan suojaa ja visuaalista monimuotoisuutta luomalla kasvillisuuteen korkeuseroja. Puut muodostavat ikään kuin puutarhan katon. Oikein tehtyjen valintojen vuoksi voit vuosien päästä onnitella itseäsi kestävistä päätöksistä sen sijaan, että toteat puiden kasvaneen vaikkapa liian suuriksi, jolloin ne joudutaan kaatamaan ja aloittamaan alusta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton