• Etusivu
  • Remontti

Taloyhtiöön energiansäästöä ulko-ovien avulla

Mariana RavoniusKaupallinen yhteistyö Turner Group Oy
Päivitetty 14.05.2024
Turner alumiiniprofiiliovi

Taloyhtiön ulko-oviksi on tarjolla monia vaihtoehtoja.

Taloyhtiöissä toteutetaan tänäkin vuonna useita remonttiprojekteja ja kunnostushankkeita. Energiatehokkuuden ja käyttäjäystävällisyyden edistäminen parantavat usein mielikuvaa ja kokemusta taloyhtiöstä. Mutta koska viimeksi on taloyhtiössä kiinnitetty huomiota niinkin yksittäiseen asiaan kuin rappukäytävään johtavaan ulko-oveen?

Taloyhtiöissä lämmitys on suuri kuluerä ja silloin, kun kustannusten suuruuteen on mahdollista vaikuttaa, kannattaa parannusvaihtoehtoja tarkastella ajatuksella. Yksi eniten käytetyistä taloyhtiön ovista on rappukäytävään johtava ovi. Kyseisestä ovesta kuljetaan päivän aikana jopa satoja kertoja, joten on selvää että ahkera käyttö alkaa ajan myötä näkyä ovissa. Raskasta ovea on epämiellyttävää käyttää, etenkin silloin jos käsissä on useampia kantamuksia. Huonosti sulkeutuva ovi taas päästää lämmintä ilmaa karkuteille. Kun ovessa ilmenee iän ja käytön mukanaan tuomaa vikaa, on syytä ottaa oven vaihtaminen puheeksi.

Useita eri ratkaisuvaihtoehtoja taloyhtiön ulko-oviin

Alumiinista valmistetut laadukkaat, jämäkät sekä energiatehokkaat ulko-ovet lisäävät rappukäytävän viihtyisyyttä sekä nostavat taloyhtiön arvoa – alumiiniprofiiliovet ovat erinomainen vaihtoehto julkisrakennuksiin sekä kerrostalojen alaoveksi.

Erilaisia oviratkaisuja on tarjolla useampia. Ovet voivat olla yksittäisiä alumiiniovia, tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi alumiinisia pariovia. Yksittäiseen oveenkin on mahdollista toteuttaa avautuva sivuosa. Onko ovien sivuilla lasia? Turner Ovipalvelu tarjoaa myös ovien sivuilla olevat lasikokonaisuudet taloyhtiön tarpeiden mukaan.

Ovia on mahdollista muokata mieleisekseen ja taloyhtiön tyyliin sopivaksi lisävarusteiden avulla. Käyntiovet pystytään varustamaan potkupellein, ovipumpuin sekä vetimin. Ovipumpusta on olemassa kahta eri mallia oven leveydestä riippuen. Ovensulkijoihin voidaan lisätä näppärä aukipitotoiminto, jonka ansiosta erillisiä ovitappeja ei tarvita. Turnerin alumiiniprofiiliovi on myös mahdollista tilata sähköllä toimivana – oviin voidaan silloin valmistusvaiheessa asentaa sähkölukkojen putkitus.

Millainen alumiiniprofiiliovi on rakenteeltaan?

Alumiiniprofiiliovet valmistetaan nimensä mukaisesti alumiinista. Oven rungon muodostaa 78 millimetrin profiili. Ovi on lisäksi varustettu lämmöneristeellä, joka pitää taatusti pakkasen ulkona ja korroosionkestävyys takaa ovelle pitkän käyttöiän. Ovien ikkunoiden kohdalla turvallisuus on huomioitu siten, että lasit ovat kolminkertaista turvalasitusta. Tarvittaessa voidaan lasituksen tilalle valita myös kiinteä ja lämpöeristetty umpiosa.

Jos taloyhtiössä on käytössä tuulikaappi, voidaan ulko-oven vaihdon yhteydessä huolehtia myös tuulikaappiin uusi sisäovi, joka on profiililtaan ulko-ovea hieman ohuempi. Vetimet tai vaihtoehtona tarjottavat ovenvääntimet ovat laadukkaat sekä säänkestävät.

Asennuksessa rappukäytävän ovien sivut saavat täytteekseen energiatehokkaan uretaanin, ja ovien sekä sivurakenteiden liittymät paneloidaan tai pellitetään.

Miten nopeaa vaihto on?

Taloyhtiön ei tarvitse varata ovien vaihtoon useita päiviä tai miettiä miten turvata asukkaiden olo ulko-oven ollessa irti. Turner haluaa tarjota laatua sekä tuotteissaan että palvelussaan, näin ollen Turnerin oma luotettava työnjohto huolehtii aikataulutukset tarkasti sekä ammattitaidolla.

Taloyhtiön kanssa sovitaan ja lyödään lukkoon asennuspäivä, jolloin ovi vaihdetaan. Paikalle sovitaan myös lukkoliike huolehtimaan lukkojen asennus. Kerrostalon rappukäytävän oven asennus onnistuu Turnerilta jo saman päivän aikana ja uudet ovet ovat lukittavissa ennen illan ja yön tuloa. Asukkaat voivat siis nukkua yönsä huoletta.

Vanhat ovet eivät myöskään jää taloyhtiön nurkkiin odottamaan poisvientiä, vaan Turner huolehtii sekä vanhat ovet että purkujätteet pois työmaalta.

Turner alumiiniprofiiliovi detalji

Tarjolla ratkaisut myös autotalleihin

Kuten taloyhtiön alaoven vaihto, myös autotallinovien vaihto onnistuu avaimet käteen -periaatteella. Vanhat ovet poistetaan ja huolehditaan kierrätykseen asianmukaisesti ja uudet asennetaan paikoilleen vain yhden päivän aikana. Mutta miksi autotallinovet kannattaa vaihtaa?

Taloyhtiön autotallit on yleensä sijoitettu taloyhtiön välittömään läheisyyteen. Huonot ja epäkäytännölliset ovet vaikuttavat paitsi käyttäjien arkeen, myös taloyhtiön imagoon. Autotallinovien vaihdolla on siis positiivinen vaikutus taloyhtiön julkisivuun – eräänlainen pienen budjetin julkisivuremontti.

Turner autotallinovi taloyhtiöön

Paitsi ulkoasu, myös turvallisuus paranee. Vanhat kippiovet saattavat olla nimittäin melkoinen turvallisuusriski vanhoine mekanismeineen. Uudet ovet on varustettavissa moottorilla, joten ovet voi avata kaukosäätimellä jo kymmenien metrien päästä ja ajaa näin suoraan lämpöiseen talliin. Oven sulkeuduttua lämpö myös pysyy tallella, sillä energiatehokkaat Turner ovet on varustettu 45 millimetriä vahvalla uretaanilla. Vanhat ovet kuljetetaan paikalta pois Turnerin toimesta.

Info

Info

Turner on vuonna 1990 perustettu suomalainen perheyritys, joka
haluaa tarjota asiakkailleen käytännöllisiä sekä toimivia ratkaisuja.
Turner-ovilla on 10 vuoden takuu.


Turner Group Oy
Remontti
asuminen
eristys
huolto
ekologisuus
kunnossapito
ulko-ovi
julkisivu
ovet
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

Taloyhtiön autotallit kellarikerroksessa
Turvallinen autotallin­ovi suojaa sekä käyttäjää että omaisuutta
Vaikka kevät kovin jo vilkuttelee nurkan takana, muistavat varmasti monet meistä vielä kuluneen talven erityisen hyvin. Pakkanen, jää sekä lumi olivat tänä talvena vahvasti läsnä – samoin lumivallit ovien edessä sekä tiukasti kiinni jäätyneet ovet. Nämä ongelmat ovat tuttuja erityisesti ulospäin aukeavien vanhempien puuovien kanssa, joita vesi on mahdollisesti hieman turvottanut alkuperäisestä muodostaan.Ongelmaan löytyy kuitenkin ratkaisu, joka on vaivaton ja lopputuloksena ovat energiatehokkaat ja kevyesti aukeavat autotallinovet.
20226_78523.jpg
Turner autotallinovet taloyhtiöön
Turvalliset, helppokäyttöiset sekä tiiviit ja energiatehokkaat autotallinovet ovat tätä päivää. Turner tarjoaakin taloyhtiöille avaimet käteen -asennuspalvelulla uudet ovet, jotka voidaan halutessa varustaa myös automatiikalla. Asennus onnistuu sekä uudis- että saneerauskohteisiin.Joko teidän olisi aika hankkia taloyhtiöön yhtenäinen ilme myös autotalleihin?
20227_78921.jpg
Turvalliset ja energiatehokkaat auto­tallinovet taloyhtiöön
Se, mitä autotallinovelta kaipaa erityisesti, on kestävyys, energiatehokkuus sekä helppokäyttöisyys. Pohjoiset olosuhteet myös asettavat omat vaatimuskertoimensa sille, millainen ovi tulisi käyttöön valita.
Betonista valettu sokkeli ennen eristämistä.
Tiedätkö sokkelisi kunnon? Olisiko syytä tarkistaa
Olet varmasti kuullut tarinaa menneiltä sukupolvilta siitä, miten talveksi suljettiin perustusten kissanluukut ja talven tultua kasattiin lunta sokkelin vierustalle eristeeksi pitämään lämpöä talon alla. Tarkoitus on ollut silloin poistaa veto ja estää pakkasen pääsy rakennusten alapohjaan. Kylmän päästessä alustaan, oli todellakin paksuilla räsymatoilla sekä villasukilla tarvetta. Jalat kun tuntevat vedon todella nopeasti.
Mies pesee Kärcher terassipesurin avulla pihalaatoitusta
Apuvälineet keväisiin huoltotöihin
Lumien sulaminen ja kevään tulo paljastavat sen armotta – pinttynyttä likaa löytyy vaikka muille jakaa. Harvaa kiinnostaa perinteinen puhdistustyö hartiavoimin, joten apuvälineet ovat paikallaan. Näin saat siistin lopputuloksen kerralla, tehokkaasti ja ennen kaikkea nopeasti.
Mies pesee terassia käyttäen Kärcher T7-terassipesuria
Ennen kuin ostat painepesurin, lue tämä
Painepesuri on helppokäyttöinen apuri pihan kalusteiden, terassien ja oleskelualueiden sekä autojen ja kulkuteiden puhdistukseen. Kurat, siitepölyt ja pinttyneemmätkin liat on helppo häätää pois silmiä häiritsemästä. ”Painepesuri kuin painepesuri” voisi joku ajatella, mutta mitäpä jos hetkeksi pysähtyisikin miettimään, minkälaisia ominaisuuksia painepesurilta voisi tarvita omassa arjessa, ja kuinka usein painepesuria tarvitsee.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton