• Etusivu
  • Remontti

Rahaa ympäristöjärjestöjen avustuksiin ja Lahden Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 -hankkeelle

Rakentajan toimitus
Päivitetty 14.03.2025
201911_61418.jpg

Hallitus antoi tänään täydentävän talousarvioesityksensä, jonka mukaan luonto- ja ympäristöjärjestöjen avustuksiin varataan 400 000 euron lisäys ensi vuodelle.

"Luonnon köyhtyminen pysäytetään nyt. Se tarkoittaa, että lähikuukausina ja -vuosina käynnistyy ennätysmäärä luonnonhoito- ja ennallistamishankkeita. Tähän työhön tarvitaan avuksi myös järjestöt", ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo.

Esityksen mukaan valtio myös tukee Lahden Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 –hanketta kolmella miljoonalla eurolla. Lahti on ensimmäisenä suomalaiskaupunkina valittu Euroopan ympäristöpääkaupungiksi (European Green Capital) vuodelle 2021. Teemavuoden isännöinnin arvioidaan maksavan yhteensä yhdeksän miljoonaa euroa.

"Lahti tarjoaa näyteikkunan Suomen ympäristöinnovaatio-osaamiseen Euroopan suuntaan. Lahden kehittämiä ympäristöratkaisuja voidaan soveltaa myös muissa kaupungeissa ja erilaisissa olosuhteissa", ministeri Mikkonen sanoo.

Lahti on jo tehnyt mittavan energiakäännöksen ja lopettanut kivihiilen käytön huhtikuun alussa. Lahdessa pilotoidaan parhaillaan asukkaiden henkilökohtaista liikkumisen päästökauppaa. Kaupunki perustaa teemavuotta varten oman yksikön, johon palkataan muun muassa markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijoita.

Lisätietoja:

Ministeri Krista Mikkosen erityisavustaja Antti Heikkinen, antti.heikkinen@ym.fi, p. 050 348 1406

Lähde: Ympäristöministeriön tiedote 21.11.2019

Remontti
määräykset
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Osakeluettelo
Yhtiön hallituksen velvollisuutena on uuden asunto-osakeyhtiölain 2-luvun 12 §:n nojalla huolehtia siitä, että taloyhtiössä on asianmukaisesti laadittu ja ylläpidetty osakeluettelo. Osakeluetteloon merkitään kaikki yhtiön osakkeet osakeryhmittäin numerojärjestyksessä, huoneisto, jonka hallintaan osakeryhmä tuottaa oikeuden, osakekirjojen antamispäivä, osakekirjan omistajan nimi ja postiosoite sekä luonnollisen henkilön ollessa omistajana syntymäaika ja oikeushenkilön rekisterinumero.Osakkeen aiempaa omistajaa koskevat osakeluettelotiedot on säilytettävä kymmenen vuotta alkaen siitä, kun osakkeen uusi omistaja on merkitty osakeluetteloon.Osakeluettelo on julkinen asiakirja, joten jokaisella osakasasemasta riippumatta on oikeus tutustua osakeluetteloon ja saada siitä jäljennös. Jäljennöksen toimittamisesta voidaan periä yhtiölle hallituksen hyväksymä kohtuullinen maksu.
20208_66125.jpg
YM: osallistu kyselyyn ja anna kommenttisi rakentamisen vastuista pykäläluonnoksiin
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen työ on edennyt vaiheeseen, jossa ympäristöministeriö pyytää kommentteja rakentamisen vastuita koskevista alustavista pykäläluonnoksista ja niiden perusteluista.
20146_39589.jpg
Terassille uusi laatoitus
Terassin ei aina tarvitse olla perinteistä puuta. Rapattu omakotitalo saa tyylikkään silauksen tummista laatoista, jotka kestävät vuodesta toiseen ja jotka on helppo pitää puhtaana.
20224_77916.jpg
Kiinteistöverot ulos­mittauksessa - voiko isännöitsijää hakea korvaus­vastuuseen?
Mikä on isännöitsijän vastuu tilanteessa, jossa taloyhtiö on ajautunut tilanteeseen, että luotollinen tili on kunnolla miinuksella ja talonyhtiön kiinteistön tiedoista löytyy ulosmittausmerkintä, eikä isännöitsijä ole kertaakaan tilikauden aikana ottanut tilannetta taloyhtiön osakkaiden tai hallituksen kanssa esille?Entä mikä on toiminnantarkastajan vastuu edellä kuvatussa tilanteessa hänen antaessaan lausunnon, jonka mukaan mitään huomautettavaa ei ole löytynyt? Voiko luottotietojen menettämisestä vaatia em. kuvatussa tilanteessa isännöitsijältä ja toiminnantarkastajalta korvausta ja onko jokin kaava, jolla korvauksen suuruus lasketaan?Lisäkommentti:Kiinteistö on ulosmitattu maksamattomien kiinteistöverojen vuoksi. Lisäksi perinnässä noin 15 000 euron edestä laskuja pidemmältä ajalta ja vesilaskut 2 vuoden ajalta. Paljon on maksettu pieni osa laskuista, jotta vältyttäisiin ulosmittaukselta.Näitä virheitä nyt korjataan ylimääräisellä yhtiövastikkeilla/vastikkeen korotuksilla ja tavallaan syyttömätkin, jotka ovat taloon tulleet isännöitsijän vaihdon jälkeen maksavat edellisten virheet. Olisikohan isännöitsijä/hallitus mitenkään korvausvelvollinen?
Kopiokone
Viikon kysymys: Voiko taloyhtiön hallitus veloittaa pöytäkirjan kopiosta?
Kun haluaa kopion yhtiökokouksen pöytäkirjasta, voiko yhtiön hallitus veloittaa maksun kopion antamisesta?  Isännöitsijät kyllä ottavat maksun ja heillä on hinnoiteltu kyseinen palvelu, mutta riippuu monasti isännöitsijästä, periikö hän maksun.
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Viikon kysymys: Taloyhtiö ja kylpyhuoneen takaisin peruskuntoon saattaminen
Laitoimme sijoitusyksiömme myyntiin. Ostaja halusi kylpyhuoneen kosteusmittauksen. Mieheni kävi sen välittäjän kanssa tekemässä. Kosteutta löytyi suihkun alta, lattiakaivon ympäristöstä. Isännöitsijä oli tähän kohtaan n. 10 vuotta sitten vaihdattanut lattiamaton samalla repien ja takaisin liimaten seinämattoja. Nyt seinämatot hapsottivat alareunoista riskialttiisti, mutta seinissä ei kuitenkaan kosteutta löytynyt.Soitin isännöitsijälle tilanteesta ja hän kävi, kun kerkesi paikalla. Hän mainitsi seinistä että nämäkin pitäisi vaihtaa mutta ei pitänyt ajatuksesta kylpyhuoneen takaisin peruskuntoonsa saattamisesta, jos vaikka uusi ostaja haluaa laatat. Sovimme kuitenkin, että kaikki kylpyhuoneen matot vaihdetaan kun lattia on kuivattu. Aika kului, isännöitsijä vitkutteli olemalla vastaamatta puhelimeen ja lupailemalla turhia. Nyt kuukausia myöhemmin tuli viesti että hän ja hallitus (joka on nähnyt valokuvia kylpyhuoneesta) ovat päättäneet olla laittamatta mattoja viitaten "huolimattomaan asumiseen". Tämä oli ensimmäinen kerta kun tällaisesta on ollut puhetta. Talo on rakennettu vuonna 1980, matot ovat alkuperäiset lukuun ottamatta huoltoyhtiön vaihtamaa puolikasta. Kylpyhuoneessa ei ole muuten tehty remonttia.Meille olisi kelvannut vaikka muovimaton takaisinliimaus, mutta isännöitsijä revitytti seinämatot kun oli sovittu, että taloyhtiö laittaa uudet. Kuka matot ja työn maksaa? Onko mahdollista saada korvauksia mahdollisista menetetyistä vuokratuloista, yhtiövastikkeista ja ostajaehdokkaista?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton