• Etusivu
  • Remontti

Pelastustoimen maksut, palkkiot ja korvaukset

Rakentajan toimitus
Julkaistu 27.05.2011
20117_27155.jpg

Pelastuslaitos voi periä maksun mm. tehtävästä, jonka on aiheuttanut hätäkeskukseen liitetyn paloilmoittimen toistuva erheellinen toiminta

Pelastustoimen kustannuksista vastaa, jollei tässä laissa toisin säädetä, se, jonka velvollisuutena toimenpiteen tai tehtävän suorittaminen taikka siitä huolehtiminen on.

Pelastuslaitos voi periä maksun:

  1. valvontasuunnitelman mukaisen palotarkastuksen tai muun valvontatoimenpiteen suorittamisesta
  2. tehtävästä, jonka on aiheuttanut hätäkeskukseen liitetyn paloilmoittimen toistuva erheellinen toiminta
  3. tehtävästä, joka on muussa laissa erikseen säädetty maksulliseksi

Perittävien maksujen suuruudesta päättää alueen pelastustoimi hyväksymässään taksassa. Alueen pelastustoimen tulee määrätä suoritteistaan perimänsä maksut siten, että ne vastaavat suuruudeltaan enintään suoritteen tuottamisesta alueen pelastustoimelle aiheutuneiden kokonaiskustannusten määrää.

Paloilmoittimen toistuvasta erheellisestä toiminnasta perittävän maksun edellytyksenä on, että paloilmoitin on aikaisemmin aiheuttanut erheellisen hälytyksen ja alueen pelastusviranomainen on kirjallisesti kehottanut kohteen omistajaa, haltijaa tai toiminnanharjoittajaa korjaamaan sen.

1 ja 2 kohdan maksut saadaan periä kohteen omistajalta, haltijalta tai toiminnanharjoittajalta.

Lähde: Finlex.fi

Remontti
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20229_79562.jpg
Onko taloyhtiösi automaatio­laitteiden tietoturva kunnossa - lue mistä on kyse
Taloyhtiöissä ohjataan lukuisia tärkeitä toimintoja automaattisesti sekä etänä. Näitä ovat lämmönjakohuoneen tekniikka, ilmanvaihtokoneistot, hissien ja lukitusjärjestelmän tai yleisen kulunvalvonta, kameravalvonta, parkkipaikkojen sähkö- ja lataustolpat, ylipäätään kaikki sellaiset taloyhtiön toiminnot, joita halutaan ohjata etänä huoltoyhtiön kautta. Tähän saakka on keskitytty itse järjestelmien ja yhteyksien toimivuuteen, mikä sekin on tietysti tärkeää.
talvinen katunäkymä jossa useita pienkerrostaloja
Omaisuuden suojaus tulvalta asukkaan ja omistajan vastuulla
Suomen ympäristökeskus ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö tiedottavatAsukkaiden ja omistajien kannattaa varautua tulvavahinkoihin etukäteen jo nyt, kun kevään tulva-aika lähestyy. Oman alueen tulvavaroituksia ja -tiedottamista on syytä seurata, sillä kiinteistön omistajan ja asukkaan vastuulla on suojella itseään ja omaisuuttaan omilla toimillaan. Näin muistuttavat Suomen ympäristökeskus ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö.Tulva-aika näyttäisi tänä keväänä alkavan Etelä- ja Lounais-Suomessa keskimääräistä myöhemmin eli aikaisintaan maalis-huhtikuun vaihteessa. SYKE julkaisee tarkemman tulvaennusteen myöhemmin maaliskuussa. Tulvatilanteen kehittymistä ja ennusteita voi seurata mediasta ja esim. tästä linkistä.
Kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
TaloyhtiöTreffit: As Oy Annankatu 1, Turku
Taloyhtiön yleiskuvaus ja alustus:As Oy Annankatu 1 Turku on 35 asunnon yhtiö. Rakennukset ovat valmistuneet 1908 ja 1913. Kodikas pihamiljöö sijaitsee vain 2 km:n päässä kauppatorilta. Asunnot lämpiävät sähköpattereilla ja kakluuneilla. Viime vuosina on tehty erinäisiä korjauksia, mutta 1960-luvulla asennettujen vesijohtojen ja viemärien kunnosta ei ole varmaa tietoa. Yhtiö suorittaa lähiaikoina putkiston kuntotutkimuksen ja valmistelee lähestyvää putkiremonttia.Aloita keskustelu kirjoittamalla kommenttisi alla olevaan laatikkoon.Siirry takaisin ilmoituksiin...
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Viikon kysymys: Asuntokaupan purkaminen, mitä korvataan?
Ostimme kesäkuussa 2011 valmistuneesta asunto-osakeyhtiöstä uuden paritalon puolikkaan. Kerkesimme asua asunnossa kaksi kuukautta kunnes 40 millimetrin vesiputkiliitos ennen talokohtaista pääsulkua antoi periksi. Asuntoon tuli huomattavat vesivahingot kaikkialle, sillä vettä pääsi purkautumaan noin puolen tunnin ajan. Olemme juuri saaneet asunnon tyhjennettyä, asumme tilapäisesti hotellissa ja odottelemme vesivahinkokartoitusraporttia. Homma on tältä osin toiminut kohtalaisen hyvin ja kaikki tarvittavat rakentajan ja muiden kanssa on tehty.Olemme tulleet siihen päätökseen, että haluamme purkaa kaupan. Emme halua ja pysty enään asumaan talossa kaiken tämän jälkeen sekä lisäksi huoli asunnon arvosta ja jälleenmyynnistä huolettaa pitkällä aikavälillä.Miten asuntokaupan purkaminen täydestä arvosta onnistuu ja onko tähän riittävät perusteet? Mitä muuta meidän on hyvä ottaa huomioon ja olemmeko oikeutettuja muihin korvauksiin kuin tilapäisasumiseen/muuttoon liittyvissä kuluissa?
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Viikon kysymys: Myyjän vastuu rakennevirheestä?
Ostimme tämän vuoden keväällä v. 84 rakennetun rivitaloasunnon. Taloyhtiössä on nyt ilmennyt, että betonilaatan alla olevat käyttövesiputket ovat ilman eristeitä. Ongelma on tullut esille, kun uudet asukkaat purkivat alkuperäisen palikkaparketin päällä olevan uivan parketin. Tutkimusten mukaan eristämättömät käyttöveden putket ovat kondensoineet kosteutta lattiaan pilaten samalla alkuperäisen lattian.Onko tällainen käyttövesiputkien eristämättä jättäminen piilevä virhe, josta asunnon myyjä on virheestä johtuvien korjausten suhteen vastuussa? Onko sillä merkitystä, onko myyjä tai häntä edeltävä asukas laittanut toisen parketin edellisen päälle?
202210_79875.jpg
Älykäs vedenmittaus­järjestelmä taloyhtiössä säästää vettä ja energiaa
Taloyhtiön energiatehokkuuden parantamiseen on monta tapaa, joista yksi on uutta teknologiaa hyödyntävät älykkäät vedenmittausjärjestelmät. Vedenkulutuksen mittaamisen lisäksi taloyhtiö asukkaineen hyötyy vedenmittausjärjestelmien monipuolisista energiaa säästävistä toiminnoista.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton