• Etusivu
  • Energia

Taloyhtiöiden energiatutkimus

Rakentajan toimitus
Päivitetty 25.04.2025
lämmitysremontti-taloyhtiössä-1920x1080

Omataloyhtiö.fi:n verkkolehdessä toteutettiin energiankäyttöä ja siihen liittyviä asenteita käsittelevä tutkimus. Tutkimus toteutettiin neljässä osassa: sähkö, vesi, lämmitysjärjestelmät sekä lämpöhäviöt, lisäksi esitimme kahden viimeisen osalta kysymyksiä energiatodistuksiin liittyen.

Osa-alueet sisälsivät kukin noin kymmenen kysymystä. Kysymysten lisäksi annoimme kutakin aihealuetta käsiteltäessä laskennallisia esimerkkejä parannuksista koituvien säästöjen havainnollistamiseksi.

Tutkimuksen kyselyihin vastasi keskimäärin 400 palvelun käyttäjää. Kyselyihin vastanneista noin 40 % oli asunto-osakeyhtiöiden hallituksen jäseniä, 40 % osakkaita ja loput isännöitsijöitä, kiinteistöhuollon työntekijöitä tai vuokralaisia. Ohessa esitetty tutkimustulokset aihealueittain.

Sähkö

Teettämämme kyselyn perusteella on selkeästi oletettavissa, että kyselyyn vastanneet kiinnittävät huomiota ostamiensa laitteiden energiankulutukseen. Motiivina ei ole välttämättä sähköenergian korkeaksi koettu hinta, vaan ylipäätään energiakulutuksen pienentäminen.

Halukkuutta panostaa taloyhtiökohtaisesti energiatehokkaisiin laitteisiin löytyy laajalti. Rajoittavana tekijänä hankinnoille pidetään informaation puutetta säästöjen suhteen. Tehokkaimmiksi sähkönsäästötoimenpiteiksi vastanneet totesivat käyttötottumuksiin sekä – aikoihin vaikuttamisen.

Vesi

Vedenkulutusta käsittelevän kyselyn tulosten perusteella lähes kaikki vastanneet kiinnittävänsä huomiota niin vedenkulutukseen kuin sen aiheuttamiin kustannuksiinkin. Yli puolet vastanneista sen sijaan uskoo käyttävänsä vähemmän vettä kuin keskiverto asukas taloyhtiössä.

Kuten sähkölaitteiden, myös vettä kuluttavien laitteiden osalta vastanneet ovat valmiita panostamaan vettä sekä energiaa säästäviin laitteistoihin. Parhaimmiksi keinoiksi vedenkulutuksen pienentämiseksi koetaan kulutustottumukset joihin voidaan vaikuttaa mm. vesimittareiden asentamisella.

Suurin osa kyselyyn osallistuneista on sitä mieltä, että he pystyisivät vähentämään veden kulutusta ilman, että se vaikuttaisi asumismukavuuteen. Huomattavaa on myös, että lähes kaikki tutkimukseemme vastanneita on valmiita puoltamaan yhtiössään vesimittareiden hankintaa.

Lämmitysjärjestelmät

Kyselyymme vastanneista lähes jokainen uskoo, että taloyhtiönsä lämmitysjärjestelmän tehokkuudessa on parannettavaa ja järjestelmän investoinneilla saavutettaisiin säästöjä lämmityskustannuksiin. 75 % vastaajista olisi puolestaan valmiita panostamaan uusiutuvien energialähteiden käyttöön osana lämmitysjärjestelmää. Valtaosa vastaajista arvelee, että yhtiön lämmityskustannukset pienenisivät, mikäli kulutus saataisiin kohdistettua paremmin käyttäjille. Lisäksi vastaajat kokevat huoneistokohtaisen lämpötilansäädön auttavan energianhallinnassa.

Lämpöhäviöt

Taloyhtiöiden energiantutkimuksen viimeinen osio käsitteli lämpöhäviöitä. Kyselyn tulosten perusteella 80 % vastaajista on sitä mieltä, että lämmöneristys heidän taloyhtiöissään on joko heikko tai kohtalainen. Parannuskohteista eristyksen osalta parhaiksi mielletään joko ikkunat tai ovet. Huomattavaa on, että 75 % vastanneista kokee lämpöhäviöiden aiheuttavan merkittäviä taloudellisia kuluja ja, että he olisivat myöskin valmiita teettämään energiansäästöpotentiaalia käsittelevän kartoituksen taloyhtiöön.

Energiatodistus

Lisäksi teimme kartoitusta energiatodistusten osalta. Noin puolet vastanneista totesi, että energiatodistus heidän yhtiöönsä on tehty, viidenneksen ollessa tietämättömiä siitä, että onko todistusta yhtiölle ylipäätään laadittu. Vastanneista 11 % ilmoitti laadittuun energiatodistukseen sisältyneen myös energiansäästölaskelmia ja -ehdotuksia. Niissä yhtiöissä, joissa säästöehdotuksia oli saatu, lähes kaikissa niitä oli myös pohdittu ja suurimmassa osassa myös toteutettu.

Yhteenvetoa tutkimuksesta

Taloyhtiön energiatehokkuuden parantaminen vaatii kaikkien osapuolien panostusta tavoitteiden eteen. Itse energiatehokkuuden parantaminen vaatii toki varoja, mutta perustana ovat kuitenkin kustannustehokkaat investoinnit ja kulutustottumuksien muuttuminen, joiden avulla kaikki ratkaisut pyritään tekemään niin, että saavutettavat säästöt kattavat muodostuneet kustannukset.

Toki on tilanteita, joissa kustannukset saattavat kasvaa, mutta merkittävää on myös taloyhtiön arvon nousu sekä yhteiskuntavastuun kantaminen. 83% vastaajistamme uskoo energiatehokkuutta parantavien korjausratkaisujen nostavan taloyhtiön arvoa normaaleja korjaustoimia enemmän.

Uusien rakennusten osalta energiatehokkuuteen ohjaa alati tiukentuvat rakennusmääräykset ja on vain ajan kysymys, koska kyseiset vaatimukset tulevat voimaan myös olemassa olevalle rakennuskannalle. Taloyhtiöiden osalta tämä tarkoittaa sitä, että korjaustarpeita kartoitettaessa on syytä kiinnittää huomiota aikaisempaa enemmän ratkaisuvaihtoehtoihin jo hanketta suunnitellessa.

Päätösprosessin ja kulutustottumuksien muuttamisen tueksi on syytä ottaa osakkaiden keskuudessa esille energiatehokkuuteen liittyviä asenteita ja valmiuksia sekä herättää keskustelua.

Energia
energiansäästö
taloyhtiön hallinnointi
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20229_79584.jpg
Energiansäästöä yleisistä tiloista - näin taloyhtiö säästää selvää rahaa
HSY:n Ilmastoinfon järjestämillä Taloyhtiön energiaekspertti -kursseilla kotitehtäväksi annettu oman talon sisälämpötilojen mittaus tuotti mielenkiintoisen tuloksen. Monen kerrostalon yleisten tilojen lämpötila oli vähintäänkin korkea, jopa trooppinen. Tämä havainto käynnisti MAX17-kampanjan, joka kannustaa taloyhtiöitä mittaamaan yleisten tilojen lämpötiloja ja laskemaan ne suositusten mukaiseen 17 asteeseen. 17 astetta on kerrostalojen porraskäytävien suosituslämpötila, varastotilojen suosituslämpötila on 12 astetta.
Geonovan myyntipäällikkö Iiro Hynninen
Maalämpö: Taloyhtiösi säästöjen ja kestävän kehityksen avain
Maalämpö sopii päälämmitysjärjestelmäksi lähes kaikkiin kerrostaloihin, niin uusiin kuin vanhoihinkin. Se on erinomainen vaihtoehto kaukolämmölle erityisesti alueilla, missä on kallis kaukolämpö – kuten Helsingissä.
20234_81410.jpg
Näin teidänkin talo­yhtiös­tänne saadaan energia­pihi - kuuntele KIVIJALKA-podcast
Taloyhtiöiden energiatehokkuus on ollut kuuma aihe, varsinkin vuoden 2022 energian hinnannousun jälkeen. Monissa taloyhtiöissä onkin mietitty, miten saataisiin parannettua energiatehokkuutta ja samalla pienennettyä kustannuksia. Kivijalka-podcast teki HSY:n Ilmastoinfon kanssa kolmen jakson paketin taloyhtiön energiaremonteista, niiden suunnittelusta ja toteutuksesta.
20235_81792.jpg
Miten toteutetaan onnistunut energia­remontti taloyhtiössä? Kuuntele uusin jakso
Energiaremontti on kuuma aihe tällä hetkellä ja monet taloyhtiöt miettivätkin sen toteuttamista. Mutta millainen on onnistunut energiaremontti? Miten remontin onnistumista voidaan mitata? Kuinka paljon säästöjä voidaan saada ja mikä on remontin takaisinmaksuaika? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saadaan vastaus tässä Kivijalka-podcastin jaksossa, joka tehtiin yhteistyössä HSY:n Ilmastoinfon kanssa.
201911_61042.jpg
Ministeri Mikkonen Montrealin ympäristökokouksessa
Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen edustaa Suomea ja EU:ta Montrealin pöytäkirjan osapuolikokouksessa Roomassa 7.11. Kokouksessa keskustellaan siitä, miten kylmälaitteissa käytettyjen HFC-yhdisteiden rajoittamisella voidaan vaikuttaa ruokahävikin ja ilmastonmuutoksen torjuntaan.
Kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Valtioneuvoston asetus väestönsuojista sekä niiden laitteista ja varusteista
Sen lisäksi, mitä pelastuslaissa säädetään, rakennuksen omistajan tulee huolehtia siitä, että väestönsuojan koko, rakenne ja sijainti täyttävät Valtioneuvoston asetuksen mukaiset vaatimukset.Väestönsuojista pelastuslaissa...

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton