• Etusivu
  • Remontti

Älykäs vedenmittaus tuottaa reaaliaikaista dataa – mihin kaikkeen sitä voi hyödyntää?

Rakentajan toimitus
Kaupallinen yhteistyö
Smartvatten Oy logoSmartvatten OyLue lisää
Päivitetty 25.09.2024
20188_54253.jpg

Reaaliaikainen ja tarkka vedenmittausdata on enemmän kuin vesilaskun loppusumman määrittelijä. Tietoa voi hyödyntää monipuolisesti ja voitot laskea yhtä aikaa kovana käteisenä ja vihreinä arvoina.

Reaaliaikaisella vedenkulutuksen seurannalla on poikkeuksetta kulutusta hillitsevä vaikutus. Syy on yksinkertainen: kun omat valinnat konkretisoituvat tarkoiksi numeroiksi, on tottumuksiin helppo tehdä muutoksia. Kulutuksen mukainen laskutus tehostaa mittauksen vaikutusta entisestään.

Suomen johtava vedenkulutustiedon asiantuntija Verto on jo vuosia tilastoinut mittauksen vaikutuksia kohteissaan ja tulokset ovat vaikuttavia: kulutus laskee kolmanneksella. Pelkästään viime vuonna Verto-kodit säästivät vettä neljä miljoonaa kuutiota. Rahaksi käännettynä voittoa syntyi 20 000 000 euroa.

Nykyaikaisen kerrostalon energiankulutuksesta lähes puolet kuluu veden lämmittämiseen. Reaaliaikaisen vedenmittauksen vaikutus näkyy siis tuntuva vähennyksenä myös energialaskussa.

Datalla voi vaikuttaa myös asenteisiin

Vedenkulutusdataa voi hyödyntää sekä pitkäjänteisesti että juuri tässä ja nyt. Kulutustiedoissa näkyvät poikkeamat auttavat huomaamaan ja paikallistamaan laiteviat ja vesivuodot, kuten väärät asennukset ja vuotavat vessanpytyt. Vahinkojen ehkäisy on sekä asukkaiden että omistajien etu.

Pitkältä aikaväliltä kootut tiedot kertovat tulkitsijalleen paljon: ne auttavat valitsemaan laitteita, tunnistamaan energiansäästömahdollisuuksia ja dokumentoimaan kiinteistön energiatehokkuuden.

Asukkaiden arkielo on kokonaisuuden kannalta merkittävin vedenkulutukseen vaikuttava asia. Ja koska todellisuuden voi muuttaa vasta, kun sen tuntee, kannattaa kulutustietoja hyödyntää asukasviestinnässä: avata dataa helposti ymmärrettäviksi, konkreettisiksi faktoiksi ja vinkeiksi.

20188_54254.jpg

Kannattavaa ja kestävää asumista

Huoneisto on merkittävä sijoitus, kokonaisesta kiinteistöstä puhumattakaan ja siksi
taloyhtiön elinkaaren hallintaan pitää kiinnittää huomiota: tutkia, kuinka omaisuuden arvoa voi pitää yllä tai jopa kasvattaa.

Moderni tekniikka tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia kehittää asumista kannattavampaan ja kestävämpään suuntaan. Älykäs vedenmittaus on tuottava energiainvestointi, jonka vaikutukset näkyvät tänään ja tulevaisuudessa.

Kiinnostuitko? Pyydä yhteydenotto.


Smartvatten Oy
Remontti
vesiputkistot
käyttövesi
putkiremontti
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20204_63811.jpg
Älyominaisuuksilla on merkitystä vedenmittauksessa
Energiatehokkuusdirektiivi on määrännyt, että vesimittarit tulee asentaa taloyhtiöihin niin uudiskohteissa (2011) kuin saneerauskohteissa (2013). Valitettavasti direktiiviä on tulkittu siten, että mittarit on ollut pakko asentaa, mutta ei ottaa käyttöön. Lokakuussa 2020 astuu voimaan kulutuksen mukaisen vesilaskutuksen pakollistava asetus. Mitä tämä tarkoittaa sinun taloyhtiössäsi?
20201_62333.jpg
Pystyisitkö säästämään vettä luopumatta mistään?
TESTAA, PYSTYISITKÖ SÄÄSTÄMÄÄN VETTÄ LUOPUMATTA MISTÄÄNVesi on kodin suurin energiasyöppö. Saunaillassa suihkuttelu tulee kiukaan lämmitystä kalliimmaksi. Jo yksikin ruksi on onnitteluiden paikka - sinulla on mahdollisuus vaikuttaa!
202011_67502.jpg
Oikeudenmukainen vesilaskutus taloyhtiöön
Monissa taloyhtiöissä vesilaskutus on perustunut huoneiston henkilömäärään, veden yksikkökustannukseen pinta-alaa kohti ja ollut vuokraan sisällytettynä kiinteänä vesimaksuna. Eduskunta on nyt hyväksynyt lakimuutoksen, jolla uudistetaan veden mittaamista ja laskutusta. Lakiuudistuksen taustalla on EU:n energiatehokkuusdirektiivin muutoksen toimeenpano.
202010_67007.jpg
Vesilaskutus uudistuu - tarkoittaako se kallista investointia?
Putkiremontti on kallis projekti taloyhtiölle ja siksi siihen harvoin ryhdytään kevyin perustein. Energiatehokkuusdirektiivin muutoksen toimeenpaneva lakiuudistus on aiheuttanut täysin perusteltuja kysymyksiä taloyhtiöissä. Jos linjasaneeraus on tehty ennen mittariasennusten pakollistamista, tarkoittaako tämä, että kallis investointi olisi jälleen edessä?
20217_71704.jpg
Vuonna 2022 kulutetusta käyttövedestä annettava erittely asukkaalle
Vuoden 2022 alusta lähtien vesimaksuvastikkeen ja vedestä perittävän korvauksen yhteydessä on annettava tiedot vastikkeen tai korvauksen perusteista. Lisäksi asukkaalla on oikeus saada erittely kulutetusta kylmästä ja lämpimästä vedestä. Tämä tuo kompastuskiviä taloyhtiön ja isännöitsijän kiinteistönhallintaan ja vesilaskutukseen.
20208_66308.jpg
Rakennuttajan sekä asukkaan yhteinen asia - energiatehokkuus
Hyvä kiinteistö suunnitellaan ja rakennetaan nykypäivän tarpeiden mukaan. Asunnoista tehdään energiatehokkaita kaikki sääolosuhteet ympäri vuoden huomioiden. Niissä on hyvä sisäilma ja energiaa säästävät sähkölaitteet ja valaistus. Entä vedenkulutus?Kiinteistöjä suunniteltaessa ja rakennettaessa energiatehokkuuteen on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota. Lämmöneristyksellä, ikkunoiden energiatehokkuudella, ilmanpitävillä rakenteilla, koneellisella lämmön talteenottavalla ilmanvaihdolla ja energiatehokkailla sähkölaitteilla saadaan paljon säästöä taloyhtiölle pitkässä juoksussa. Usein kuitenkin unohtuu, miten suuret kustannukset vedenkulutukseen ja erityisesti veden lämmittämiseen liittyy.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton