Korjausrakentamisen energiamääräykset – mitä niistä pitäisi tietää?

Rakennuksen energiatehokkuutta on parannettava silloin, kun korjaus- tai muutostyö vaatii rakentamislain (847/2023) mukaisen rakennus- tai toimenpideluvan ja kun energiatehokkuuden parantaminen on teknisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti mahdollista.

Velvoite voi koskea esimerkiksi tilanteita, joissa rakennuksen ulkovaippaa korjataan tai uusitaan. Tällaisia ovat julkisivuremontit, ikkunoiden vaihdot tai yläpohjan lisäeristykset. Myös linjasaneerausten ja märkätilojen perusparannusten yhteydessä tarkastellaan usein lämpimän käyttöveden kulutusta ja mahdollisuutta parantaa järjestelmien energiatehokkuutta.

Jos ilmanvaihto tai lämmitysjärjestelmä uusitaan tai sitä muutetaan olennaisesti, voidaan samalla siirtyä energiatehokkaampiin ratkaisuihin, kuten lämmöntalteenottoon tai uusiutuvaan energiaan. Energiatehokkuusvaatimukset voivat tulla vastaan myös silloin, kun rakennuksen käyttötarkoitus muuttuu, esimerkiksi liikehuoneistosta asuinkäyttöön.

Säännösten taustalla on tavoite pienentää olemassa olevan rakennuskannan energiankulutusta ja vähentää rakennusten käytönaikaisia ilmastopäästöjä. Lain lähtökohta on, että energiatehokkuuden parantaminen tulee toteuttaa osana muuta korjaamista silloin, kun se on järkevää eikä aiheuta kohtuuttomia kustannuksia.

Energiatehokkuuden parantaminen voi tarkoittaa esimerkiksi:

• lisälämmöneristystä ulkoseinissä, yläpohjassa tai alapohjassa
• parempien ikkunoiden tai ovien asentamista
• lämmöntalteenotolla varustetun ilmanvaihtojärjestelmän asentamista
• lämmitysjärjestelmän muuttamista energiatehokkaammaksi.

Nämä toimenpiteet toteutetaan osana muuta korjaamista, eivät erillisenä vaatimuksena. Energiavaatimukset toimivat suunnittelun ja päätöksenteon tukena.

Energiatehokkuuden parantaminen ei ole automaattinen vaatimus kaikissa korjaustilanteissa. Lain mukaan se edellyttää kolmen eri näkökulman täyttymistä: ratkaisun on oltava teknisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti mahdollinen.

Teknisellä mahdollisuudella tarkoitetaan sitä, että ehdotettu energiatehokkuutta parantava toimenpide ei saa vaarantaa rakennuksen muiden järjestelmien tai rakenteiden toimintaa. Esimerkiksi lisäeristys ei saa heikentää rakenteiden kosteusteknistä toimivuutta, aiheuttaa sisäilmaongelmia tai vaarantaa paloturvallisuutta. Muutoksen täytyy siis sopia yhteen rakennuksen kokonaisuuden kanssa ja olla rakennusteknisesti perusteltu.

Toiminnallinen mahdollisuus tarkoittaa, että energiatehokkuustoimenpiteen ei tule haitata rakennuksen käyttötarkoitukseen liittyviä toimintoja. Esimerkiksi asuinrakennuksessa ei voida tehdä sellaista ratkaisua, joka estäisi huoneistojen asianmukaisen ilmanvaihdon, kulkureittien käytön tai tilojen muuhun käyttöön liittyvät vaatimukset. Energiatehokkuutta ei paranneta sellaisella tavalla, joka heikentäisi asumismukavuutta tai rakennuksen käyttökelpoisuutta.

Taloudellinen mahdollisuus tarkoittaa korjaustoimen kustannustehokkuutta. Energiatehokkuuden parantaminen on taloudellisesti perusteltua vain silloin, kun sen kustannukset ovat järkevässä suhteessa saavutettuihin säästöihin. Lainsäädännössä ei määritellä yksittäistä summaa tai prosenttia, vaan painopiste on kokonaisarvioinnissa: kuinka paljon toimenpide maksaa, kuinka paljon se säästää energiaa ja miten se vaikuttaa rakennuksen käyttöikään ja ylläpitokuluihin.

Arvioinnissa voidaan hyödyntää niin sanottua kustannusoptimaalisuusajattelua, jota Euroopan unioni edellyttää jäsenmailtaan. Siinä tarkastellaan rakennuksen koko elinkaaren aikaisia kustannuksia, mukaan lukien investoinnit, energiankulutus, huoltotoimet ja jäännösarvo. Tavoitteena on tunnistaa sellaiset ratkaisut, jotka tuottavat parhaimman hyödyn pitkällä aikavälillä.

Suomessa tätä arviointia ei tehdä yksittäisellä laskurilla, vaan suunnittelijat ja asiantuntijat käyttävät laskentapohjia, jotka perustuvat EU:n yhteisiin laskentaperusteisiin. Apuna voivat olla esimerkiksi energiatodistuslaskelmat tai elinkaarikustannusten arviointi suunnitteluvaiheessa.

Rakennushankkeeseen ryhtyvän tai taloyhtiön hallituksen tehtävänä on varmistaa, että energiatehokkuuden parantaminen ei aiheuta kohtuutonta taloudellista rasitetta verrattuna muihin mahdollisiin ratkaisuihin tai siihen, että toimenpide jätetään kokonaan tekemättä.

Energiatehokkuusvaatimuksia ei sovelleta, jos ne ovat ristiriidassa rakennuksen suojeluarvojen tai käyttötarkoituksen kanssa. Esimerkiksi:

• suojellut rakennukset, jos vaaditut toimet vaarantaisivat suojeluarvot
• alle 50 m² rakennukset
• vapaa-ajan asunnot, joihin ei ole suunniteltu kokovuotista lämmitysjärjestelmää
• tuotantorakennukset, joissa prosessi tuottaa lämpöä
• siirtokelpoiset tilapäisrakennukset
• kasvihuoneet, väestönsuojat ja uskonnolliset rakennukset

Yksityiskohtaiset poikkeukset määritellään ympäristöministeriön asetuksessa 216/2023.

Uusi rakentamislaki (847/2023) ohjaa kaikkea rakentamista ja korjaamista vuodesta 2025 alkaen. Korjausrakentamiseen liittyvät energiatehokkuusvaatimukset astuvat voimaan vain, jos toimenpide on luvanvarainen ja siinä samalla voidaan toteuttaa energiatehokkuuden parannus kustannustehokkaasti.

Rakennuslupaa tai toimenpidelupaa edellytetään esimerkiksi silloin, kun korjaus vaikuttaa rakennuksen energiatehokkuuteen, ulkonäköön, tilajärjestelyihin tai teknisiin järjestelmiin.

Lähteet:

• Rakentamislaki (847/2023)
• Ympäristöministeriön asetus rakennuksen energiatehokkuudesta korjausrakentamisessa (216/2023)
• Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi (EPBD, EU)