• Etusivu
  • Energia

Osakkaat haluavat säästää lämmityksessä ilmastonmuutoksen vuoksi

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Wattinen
Julkaistu 29.03.2021Päivitetty 20.07.2023
20213_69558.jpg

Moni taloyhtiö miettii lämmityksestä saatavia säästöjä ja sitä, miten säästöjä saataisiin aikaan ilman suurta tuskaa ja vaivaa. Pitkään asiaa mietittiin myös Pirkkalassa As Oy Pirkkalan Kyöstinrinne 2:ssa. Taloyhtiö sijaitsee rauhallisella Pirkkalan Kyöstin asuinalueella ja taloyhtiössä on yhteensä 30 huoneistoa ja asukkaita kaikista ikäryhmistä. Säästötoimien pitäisi siis olla kaikille helppo käyttää ja toteuttaa.

Taloyhtiön hallituksen jäsen Mira Alakoski kertoo taloyhtiön hallituksen olevan suhteellisen pieni: isännöitsijän lisäksi kolme henkilöä.
– Lähdin hallituksen jäseneksi, koska olen tottunut tekemään asioita itse. Kerrostalossa ihmiset usein passivoituvat, koska saatetaan esimerkiksi odottaa, että huoltoyhtiö käy leikkaamassa nurmikon. Itselläni ajatus on ollut aina se, että asioita voi tehdä myös itse. Ehkä tämän takia ajattelenkin, että voisiko taloyhtiö hoitaa myös lämmitysasioita itse, Alakoski kertoo. Hän näkeekin, että lämmitysasiat voisivat olla kohde, millä kehittäisivät itsenäistä tekemistä taloyhtiössä.

Yhtiökokouksessa oli ollut aikaisemmin jo puhetta älylämmityksen asentamisesta taloyhtiöön. Älylämmitys oli itse asiassa nostettu esille jo vuosi sitten. Tarkoituksena oli löytää sekä rahaa että vaivaa säästävä järjestelmä. Järjestelmän olisi lisäksi oltava helppokäyttöinen ja helposti säädettävissä kaikille asukkaille.

Taloyhtiö tapasi Wattisen edustajan joulukuussa 2020. Tapaamisen jälkeen Alakoski oli vakuuttunut palvelun tarjoamista mahdollisuuksista. Vaikutuksen teki ennen kaikkea Wattisen älylämmityksen tuomat energiasäästöt sekä mobiililaitteeseen asennettavan palvelun helppokäyttöisyys.

20213_69560.jpg

Vaikka suurin syy hankkeen käynnistämiselle olivat säästösyyt, nostaa Alakoski esille myös muita näkökulmia.
– Itse kiinnostuin monista muistakin palvelun tuomista mahdollisuuksista heti, kun saimme tarjouksen. Kiinnostuin etenkin ympäristöön liittyvistä näkökulmista. Jos samalla voimme saada taloudellista säästöä, niin se on aina parempi, Alakoski kertoo.

LUKUVINKKI!Oikeudenmukaisuutta taloyhtiöiden lämmityskuluihin >>

Keväällä 2020 tehdyn tutkimuksen mukaan taloyhtiöiden asukkaat ovet erittäin kiinnostuneita asuntojen lämmityksestä aiheutuvien ilmastopäästöjen vähentämisestä. Peräti 80 % kyselyyn vastanneista olisi valmis pienentämään nimenomaan päästöjä, vaikka säästöjäkin lämmityksen säätämisestä on tarjolla. Rahallisia säästöjä tärkeämpänä pidetään kuitenkin ilmastonmuutokseen vaikuttamista. Varsinkin pääkaupunkiseudulla ilmastosyyt nousevat kyselytuloksissa lämmityskustannuksia tärkeämmiksi.

Huomio

Huomio

Lämmitystutkimuksen tuloksia

80 % taloyhtiön asukkaista haluaa pienentää asumisensa ilmastopäästöjä
74 % haluaisi pienentää asumisestaan aiheutuvia lämmityskustannuksia
48 % ei koskaan alenna huoneiston lämpötilaa poissaolojen ajaksi
85 % haluaisi kuitenkin alentaa huoneiston lämpötilaa poissaolon ajaksi
65 % nukkuisi nykyistä viileämmässä huoneessa

Kyselyyn osallistui 1028 kerrostaloasukasta vuonna 2020.

- Kyselyn tulokset osoittavat, että ihmisillä on aito halu toimia ilmastonmuutoksen voittamiseksi. Asumisen energiankulutukseen liittyvät ratkaisut ovat aiemmin olleet työläitä ja hankalia, joten niihin on ollut vaikea ryhtyä. Meillä Suomessa on vanhoissa kerrostaloissa kuitenkin erittäin suuri energiansäästöpotentiaali, jonka laajalla käyttöönotolla voisimme pienentää ilmastopäästöjä todella merkittävästi, sanoo Wattinen-älylämmityspalvelusta vastaava kehitysjohtaja Mikko Lietsalmi DNA:lta.

Lukuvinkki!Älylämmityksen edut vanhassa talossa >>

20213_69559.jpg

Lämmityksen säätäminen ei ole kovinkaan houkutteleva vaihtoehto asukkaille, jos se on pois asumismukavuudesta
- Perinteisesti ihmisiä on kehotettu yksioikoisesti alentamaan asuntonsa lämpötilaa. Tämä ei ole kovin houkutteleva viesti, jos ihminen muutenkin vaikkapa kokee palelevansa kotonaan. Lämmitysenergiaa on kuitenkin mahdollista säästää myös paljon älykkäämmin niin, että sillä on peräti myönteinen vaikutus asumismukavuuteen, sanoo Lietsalmi.

Wattinen tuo tähän ongelmaan ratkaisun laskemalla lämpötilaa esimerkiksi yön ajaksi ja nostamalla sen taas aamulla hieman lämpimämmäksi. Sama koskee kotoa poistuttaessa, jolloin lämpötila säätyy alemmas ja jonka voi palauttaa jälleen omalle mukavuustasolleen kotimatkalla puhelimesta säätämällä.

Alakoski kertoo Wattisen älylämmityksen ja nykyteknologian tarjoamista mahdollisuuksista heidän taloyhtiössään.
– Kiinnostuin myös Wattisen mobiilipalvelusta ja sen helppokäyttöisyydestä. Mielenkiinnolla odotan, miten paljon energiasäästöä sen avulla pystymme tekemään pidemmällä aikavälillä sekä ihan vuositasolla. Tietysti toivoisin, että tämä hanke aktivoisi ihmisiä. Se kannustaa osallistumaan, kun asukkaat huomaavat, että omalla tekemisellä on oikeasti vaikutusta aisoihin, päättää Alanen.

Info

Info

Näin toimii Wattinen

  • Wattinen asennetaan olemassa olevaan lämmitysjärjestelmään
  • Asunnoissa riittää älytermostaattien vaihto.
  • Wattisen saa kätevästi täyden ylläpidon kattavalla kuukausimaksulla, ilman isoja investointeja.
  • Palvelu optimoi ja tasapainottaa lämmitysjärjestelmää tekoälyn avulla reaaliaikaisesti
  • Asukkaat voivat itse säätää lämmitystään omien mieltymyksiensä mukaan taloyhtiön sallimissa rajoissa.
  • Lämmityksen optimointi säästää energiaa ja vähentää kiinteistön ilmastopäästöjä

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Wattinen
Energia
energiaremontti
energiansäästö
energiankulutus
lämmitys
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20212_68531.jpg
Lämpöjen säätäminen alkaa taas - liian kylmä ja liian kuuma
Lämmityksen säätäminen taloyhtiössä on joskus kiittämätöntä puuhaa. Lämpötila, joka sopii toiselle, on liian kylmä tai kuuma toiselle. Miten säätää huoneistojen lämpötiloja niin, ettei asumismukavuus kärsi ja samalla kuitenkin saataisiin aikaan myös säästöjä?Wattisen järjestämässä Energiahaaste-kilpailussa kunniamaininnan saaneen Helsinkiläisen As Oy Oskelantie 5:n puheenjohtaja Pauli Verkka toteaakin, että lämmitystä tarkastaessa ja tasapainottaessa he törmäsivät tilanteeseen, jossa niin sanotusti ihminen tuli vastaan. Kärjistetysti sanoen lämpötilan nostaminen oli monen mielestä hyvä asia, mutta laskeminen nosti nopeasti negatiivista keskustelua. Ihmiset olivat niin tottuneita jopa 25 asteen lämpötilaan, että matalampi lämpötila tuntui aluksi epämiellyttävältä. Samaan aikaan kuitenkin saatettiin pitää tuuletusikkunaa auki, jolloin lämpöä meni harakoille.
20221_76562.jpg
Älylämmitys sata­vuotiaan talo­yhtiön avuksi energiaa säästämään
Taloyhtiöiden kunnossapitovelat kasvavat muualla, kuin Helsingissä sijaitsevassa As Oy Pohjansäteessä. Vaikka taloyhtiö on yli satavuotias, sen asukkaat ovat tottuneet viime vuosina erilaisiin remontteihin. Taloyhtiössä on remontoitu muun muassa käyttövesi- ja viemäriputket sekä kaivot, kylpyhuoneet ja vessat, ilmanvaihto sekä kellarit ja saunat. Kaikki asunnot saivat kylpyhuoneet ja ullakkotilatkin otettiin käyttöön hukkaneliöiden vähentämiseksi.– Remontteja on ollut enemmän tai vähemmän koko ajan sen ajan, mitä olen täällä asunut. Jo tänne muuttaessa kattoremontti oli käynnissä, taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Marika Kokkinen-Eurén toteaa hymyillen.
20233_81328.jpg
Ota äly­teknologia avuksi maalämpö­remontin suunnitteluun
Kiinnostaako maalämpö ja sen tuoma säästö lämmityskuluissa? Aika monia kiinnostaa, mutta maalämmön korkeat perustamiskustannukset ja pitkähkö odotus saattavat hidastaa päätöksen tekemistä. Ei hätää, avuksi rientää helposti ja nopeasti käyttöönotettava DNA:n Wattisen älyteknologia.
S1255 sisään
Lämpöpumpun vaihto kannattaa ennakoida ajoissa
Lämpöpumppuja on ollut jo toista kymmentä vuotta markkinoilla ja osa niistä alkaa olla vaihtoiässä. Ensimmäisiin malleihin verrattuna nykypäivän uudet lämpöpumput ovat selvästi energiatehokkaampia sekä älykkäämpiä ohjattavuudeltaan. Uuden laitteen myötä talo lämpiää entistä pienemmällä energialaskulla. Mutta milloin lämpöpumppu pitää vaihtaa? Tutustu eri lämpöpumpputyyppien tyypillisiin vaihtoaikoihin ja merkkeihin vaihdon lähestymisestä tästä artikkelista.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton