• Etusivu
  • Remontti

Putkiremontin tekotapa vaikuttaa kustannuksiin ja aikatauluun

Rakentajan toimitus
Päivitetty 21.02.2025
taloyhtiön-kunnossapitoselvitys-1920x1080

Kaikella materialla on elinkaarensa - niin myös rakennuksilla ja sen tekniikalla. Kaukonäköinen kiinteistön omistaja huoltaa kiinteistöään jatkuvasti ja varautuu tuleviin korjauskustannuksiin ennakolta. Asunto-osakeyhtiöissä varautuminen on usein vähäistä. Niinpä kun perusparannuksen luontoinen korjaus tulee välttämättömäksi, joudutaan se rahoittamaan joko lainalla tai osakkeenomistajien varoilla. Esimerkiksi putkiremontti maksaa satoja euroja per neliö ja on taloyhtiölle iso investointi. Silloin on hyvä miettiä tarkkaan, kenellä ja miten remontin teettää, jotta urakoitsija tekisi työn pitkäkestoisella rakennustavalla ja kantaisi vastuun työnsä jäljestä vielä takuuajan jälkeenkin.

Vanhat vesieristeet "pommeja"

Kun talon viemärijärjestelmä on tullut uusimisvaiheeseen sekä kustannus- että käyttöturvallisuussyistä, kannattaa uusia myös muut saman kestoiän rakennusosat, kuten vesijohdot ja sisäpuoliset vesieristeet. Esimerkiksi erilaiset putkistojen pinnoitus- ja sujutusmenetelmät korjaavat vain putkistot, mutta vanhat vesieristeet jäävät edelleen "pommeiksi" rakenteisiin eivätkä ne täytä enää nykynormeja. Saavutettu pieni kustannushyöty ei korvaa riskiä. Laskelmien mukaan sujutuksen kustannushyöty hupenee lähes kokonaan, mikäli myös märkätilojen vesieristykset uusitaan.

Vaikutus vakuutusmaksuihin

Kustannushyötyä tulee myös kiinteistövakuutuksen kautta. Riskienhallintainsinööri Miko Kortesalo Fenniasta kertoo, että putkiston iällä on merkitystä sekä kiinteistövakuutuksen maksuihin että vakuutuksesta maksettuihin korvauksiin. Vuoto- ja rikkoutumisvakuutusten perusteella korvattavissa vahingoissa tehdään ikävähennyksiä taloyhtiön putkiston iän perusteella. Jos putket uusitaan kokonaan, kaikki ikävähennykset nollataan ja lähdetään taas puhtaalta pöydältä. Pinnoittamalla saneeratun putken iäksi taas katsotaan alkuperäisen putkiston ikä. Tällöin esim. yli 40 vuotta vanhoista putkista aiheutuvista vuotovahingoista korvataan vain 50% vahingon määrästä, joka voi laajassa vuotovahingossa olla jopa satojatuhansia euroja. Uusien tai uusittujen putkien kohdalla korvaus on 100%.

Niputtamalla kustannussäästöjä

Putkiremontin yhteyteen kannattaa niputtaa myös muut tarvittavat peruskorjaukset. Koska vanhojen rakennusten ilmanvaihto ja sähkötekniikka eivät myöskään vastaa nykyajan määräyksiä ja asumisvaatimuksia, kannattaa nämäkin liittää mukaan perusparannukseen. Yhtäaikaisesti toteutettuna niiden kustannukset ovat selvästi edullisemmat kuin erikseen tehtyinä. Myös asukkaiden itse toteuttamat pesutila- ja muut muutokset tulevat halvemmiksi tehdä tällaisen remontin yhteydessä.

Remontti
putkiremontti
linjasaneeraus
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20113_24789.jpg
Taloyhtiöiden putkiremontteihin
Suomen rakennuskannasta noin 80 % on rakennettu 1960-luvun jälkeen. 1960 – luvun rakennuksia on korjattu jo jonkin aikaa, mutta 1970- ja 1980-lukujen suurten rakennuskantojen korjaukset ovat nyt käsillä. Tämä osaltaan tarkoittaa, että myös putkiremonttien tarve lisääntyy jatkuvasti.
201310_36504.jpg
Taloyhtiön linjasaneeraushanke
Linjasaneeraushanke koostuu useammasta vaiheesta. Projekti alkaa tarveselvityksestä, jossa määritetään nykyinen tila ja korjaustarve. Hankkeen valmisteluvaiheessa selvitetään hankkeen laajuus ja toimenpiteet ja tätä seuraa suunnitteluvaihe, jossa laaditaan työohjeistus kohdetietoihin perustuen. Itse toteutusvaihe käsittää varsinaisen työn suorittamisen ja valvonan ennen työn hyväksyntää eli vastaanottoa ja takuuaikaa.
Toimitusjohtaja Joona Mannonen
Remontti tilattu – mitä sitten tapahtuu ja pitää huomioida?
Tarjoukset on kilpailutettu ja osakas tai taloyhtiö on valinnut remontilleen tekijän. Mutta voiko tilaaja auttaa työn sujumista? Omataloyhtiö haastatteli urakoitsijaa, miten parempaan lopputulokseen päästään. Ota urakoijan vinkit talteen jo nyt, sillä kun kiireinen urakkatarjouspyyntöjen aika alkaa, olet askeleen edellä muita.
IDO Glow Art TurboFlush
Kylpyhuoneen onnistuneet ratkaisut muunneltavia
Taloyhtiöiden korjaushankkeet mielletään normaalisti osakkaita henkisesti ja taloudellisesti koetteleviksi kokonaisuuksiksi. Näin ollen päätös toteuttamisesta harvoin tulee yksimielisesti. Kyseenalaistajia taloyhtiön päätökselle sekä valitulle toteutusmallille löytyy lähes aina. Pääosin tämä johtuu yksinkertaisesti tiedon puutteesta. Mitä minä remontista hyödyn? Onko remontti todella tarpeen? Missä minä asun remontin aikana? Nämä kysymykset ovat hyvin inhimillisiä ja muistuttavat siitä, että varsinkin putkiremontti tulee todella lähelle osakkaita ja asukkaita.
202211_80131.jpg
Linjasaneerauksen aika - 8 yksinkertaista vaihetta onnistumiseen
Linjasaneeraus sanana nostaa monelle kylmän hien pintaan tai vähintäänkin epämukavan tunteen. Tiedossa pölyä, auki revittyä keittiötä ja kylpyhuonetta, tavaroiden pakkaamista, purkamista, väliaikaista asumista jossain muualla – epämukava tunne ei siis välttämättä ole mitenkään ihmettelyn aihe. Mutta onko linjasaneerauksen pakko olla tällaista, voisiko sen toteuttaa niin, että hyvä mieli säilyy sekä asukkaalla että tekijällä ja koko taloyhtiöllä?Mistä syntyy onnistunut putkiremontti?
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Hallituksen ja isännöitsijän vastuuvapaus?
Oli puhuttu lähitulevaisuuden ikkunaremontista, mutta 2019 yhtiökokouksessa olikin jo ikkunafirman edustaja kertomassa ikkunoista. Kaikkien mielestä se tuli yllättäen, mutta silti ikkunaremontti syksylle 2019 hyväksyttiin. Yhtiökokous luotti, että hankkeessa käytettäisiin asiantuntijaa, mutta ainoa asiantuntija oli ikkunafirman mittaaja. Hanke osoittautui huonosti valmistelluksi, mittaukset heittivät ja jouduttiin uusimaan 90 ikkunaa ja nekin olivat 1 cm:n heitoilla.Talomme on ns. arvotalo ja hallitus/isännöitsijä ovat huolimattomuudellaan alentaneet talon arvoa. Tiedotusta tapahtuneesta ei ole juuri annettu. Ei tietoa edes hinnanalennuksesta. Urakka viivästynyt ja asukkaat uupuneita. Mitä sopimuksia voimme vaatia selvitettäväksi, jos emme myönnä vastuuvapautta heille?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton