Miten taloyhtiöpäättäjät voivat vaikuttaa asumisen kustannuksiin?

Taloyhtiöissä kannattaa käydä keskustelua kulutukseen perustuvasta laskutuksesta. Kulutusperusteisella laskutuksella voidaan vaikuttaa nouseviin asumiskustannuksiin.
Asumisen kustannukset, samoin kuin rakentamisenkin, ovat nousseet voimakkaasti ja moni taloyhtiö miettii lisävastikkeen perimistä. Nopeita säästöjä lämmityskuluihin ei löydy enää suurista remonteista tälle lämmityskaudelle. Huomattavasti ketterämpi vaihtoehto saada lämmityskustannukset kuriin löytyy älyteknologiasta.
Samanaikaisesti energiakulujen kasvaessa monissa taloyhtiöissä joudutaan varautumaan myös kasvavaan korjaustarpeeseen. Suomalaisissa asuinrakennuksissa korjausvelka hipoo VTT:n arvion mukaan jo 10 miljardia euroa. Tuleviin remontteihin on hyvä varautua kaikenlaisella säästämisellä.
Vastuu omasta kuluttamisesta
Vastuun jakaminen kulujen osalta on suomalaisissa taloyhtiöissä tuttua. Jokainen maksaa hoitovastikkeessa osansa lämmityksestä, vedestä, kiinteästä nettiyhteydestä, hoitokuluista, korjauksista ja hallinnosta. Laskuttaminen on osin siirtynyt jo kulutusperusteiseksi esimerkiksi veden osalta, ja tässä yhteydessä veden kulutus onkin voinut laskea jopa 30 %.
Vaikuttaakin siltä, että kun asukas maksaa kulut vastikkeen sijaan omaan kulutukseensa perustuen, hän on säästöistä paljon aiempaa kiinnostuneempi. Veden ohella muutakin kulutusta voidaan mitata yhä tarkemmin ja monissa taloyhtiöissä ollaankin siirtymässä yhteisestä vastuusta kohti yksilön vastuuta.
– Osakkaan saamaan hyötyyn perustuva ajattelu yleistyy taloyhtiömaailmassa. Etenkin sellaiset hyödykkeet, joiden kulutukseen asukas voi itse vaikuttaa, olisi hyvä irrottaa kokonaan vastikkeesta. Mitä vähemmän kulutuksesta maksettaisiin vastikkeessa, sitä oikeudenmukaisempi ja parempi taloyhtiömaailma olisi, sanoo asunto-osakeyhtiöihin erikoistunut asianajaja Kai Haarma.
Haarma on ollut mukana kirjoittamassa yhtiövastikkeisiin liittyvää opaskirjaa ja kannattaa taloyhtiöissä käytävää avointa keskustelua kulutukseen ja hyötyyn perustuvasta laskuttamisesta.
Myös DNA:n taloyhtiöpalveluissa on tutkittu näitä ilmiöitä yhdessä asiakkaiden kanssa. Sitä kautta DNA on vienyt eteenpäin lämmitys- ja laajakaistapalveluita sekä rakennettu taloyhtiöille ratkaisuja, joilla voidaan vaikuttaa taloyhtiöiden nouseviin asumiskustannuksiin.
Kulutukseen perustuva laskutus
Taloyhtiöille suunnatuissa palveluissa on menty entistä enemmän asukkaan tarpeeseen tai käyttöön perustuvaan laskutukseen. Taloyhtiön laajakaista- ja tv-palveluiden osalta vastuullinen ja asukkaiden yksilölliset tarpeet huomioiva malli rakentuu entistä useammin niin, että kaikki asukkaat saavat nauttia vastikkeeseen kuuluvasta, edullisesta ja laadukkaasta kaapelitelevisiosta ja taloyhtiölaajakaistasta järkevällä perusnopeudella.

DNA Taloyhtiönetin perusnopeus riittää vaikka Pleikkarin pelaamiseen.
Perusnopeuden päälle jokainen voi oman talouden tarpeiden mukaan hankkia haluamansa lisänopeuden ja mahdolliset muut lisäpalvelut, jotka taloyhtiösopimus mahdollistaa usein erittäin edullisesti.
Jokainen asukas saa rahoillensa vastinetta eikä kenenkään tarvitse maksaa toisten netin käytöstä aivan kuten ei sähkön tai veden käytöstäkään.
Voiko lämmityksestä maksaa kulutuksen mukaan?
Myös lämmityskulujen irrottaminen hoitovastikkeesta puhuttaa. Pulmallisen tästä tekee se, että laskutuksen peruste ei ole yksinkertainen. Kaikki saman talon asunnot eivät ole yhtä energiatehokkaita, vaan yksi asunto vuotaa enemmän lämpöä harakoille kuin toinen. Sille asukas ei voi mitään. Siksi kulutettuun lämmitysenergiaan perustuva laskutus ei ole reilu.
– Kulutusta voitaisiin kuitenkin mitata myös toteutuneen sisälämpötilan mukaan. Eli jos haluaa asua 23 asteessa, sillä asumismukavuudella voisi myös olla hintalappu. Lämpötilahan on aivan keskeinen asumismukavuuden mittari, joten jos se haluttu olosuhde määrittelisi laskun summan, eikö se olisi yhdenvertaisuutta parhaimmillaan, Haarma kysyy.
Vastuullista lämmittämistä energiaa säästäen

DNA Wattisen Älylämmitys ottaa huomioon asukkaiden yksilölliset tarpeet
Koska lämmitysenergiaa hukkaavat vanhat asuinkiinteistöt ovat iso ongelma ja ilmastopäästöjen lähde Suomessa, DNA halusi lähteä ratkaisemaan tätä haastetta.
DNA:n Wattinen-älylämmityspalvelun avulla taloyhtiö voi vähentää lämmitysenergian kulutusta muun muassa tasapainottamalla lämmitysverkostoa ja poistamalla turhaa yli- ja alilämmittämistä. Lisäksi tilojen ja veden lämmityksen kulutuspiikkiä tasaamalla voidaan vaikuttaa kaukolämmön perusmaksuun.
Huomio
Näin säästettiin As Oy Oskelantie 5:ssä, Helsingissä
- Kerrostaloyhtiö otti Wattisen käyttöön syksyllä 2020.
- Energiasäästöjen osalta Oskelantiellä on saatu erittäin hyviä tuloksia.
- Tammi-toukokuussa 2022 kulutus laski 20 % edellisvuoteen verrattuna.
Taloyhtiössä puheenjohtajana toiminut Pauli Verkka kommentoi säästöjä näin:
–Saamamme energiansäästöt ovat hieno asia, vaikka nyt kun samaan aikaan kaukolämmön hinta on noussut, se kyllä peittää saavutettua hyötyä. Onneksi ollaan saatu kulutusta alas, niin energian hinta ei tunnu nyt ihan niin pahalta.
Helppoa energiansäätöä älylämmityksellä
Wattinen on asukaslähtöinen älylämmityspalvelu, joka pienentää asumisesta aiheutuvia ilmastopäästöjä ja samalla parantaa kodin asumismukavuutta.
Suurta remonttia älylämmityksen asentaminen ei kaipaa. Wattinen asennetaan olemassa olevaan lämmitysjärjestelmään ja asennuksen yhteydessä asunnoissa vaihdetaan ainoastaan patterien termostaatit. Wattinen asentaa myös kiinteistön yleisiin tiloihin yhteyslaitteet termostaattien verkkoyhteyttä varten, ja päävesimittariin laitteen kiinteistön vedenkulutuksen mittauksia ja vuotohälytyksiä varten.
Wattisen asennus on nopea. Se hoituu parhaimmillaan yhdessä päivässä, aina ilman putkimiestä ja kesken lämmityskaudenkin.
Palvelu tuo usein helpotusta jo edellä mainittuihin kasvaneisiin asumiskustannuksiin ja sen lisäksi se on mukava ja järkevä ilmastoteko vähentäessään ennen kaikkea turhaa energiankulutusta. Wattinen onkin jatkossa yksi keino olla auttamassa taloyhtiöitä asumiskustannusten hallinnassa ja samalla edistämässä entistä ilmastoviisaampia taloyhtiöitä.
Lue lisää:
Älylämmityksestä arvokasta dataa perinteiseen tasapainotustyöhön >>
Espoolainen taloyhtiö onnistui leikkaamaan 20 prosenttia kaukolämpökuluissa >>

Wattisen Älylämmityksestä kertyvää dataa voidaan käyttää myös taloyhtiön kulujen seurannassa.
Huomio
Tutustu Wattisen älylämmitykseen
Taloyhtiön lämmityskustannukset kuriin ja lisää asumismukavuutta.
Huomio
Edullinen taloyhtiölaajakaista taloyhtiöille
DNA Netti taloyhtiöille: Nopea, helppo ja huoleton – kaiken lisäksi edullinen.
Aiheeseen liittyvää

Yhdellä laitteella helposti upea äänimaailma kotisohvallesi

Osaatko taloyhtiönetin sanastoa? Osallistu samalla robotti-imurin arvontaan!

Miten sujuvoitat taloyhtiön viestintää?

Näin teidänkin taloyhtiöstänne saadaan energiapihi - kuuntele KIVIJALKA-podcast

Päätöksenteko yhtiökokouksessa vaatii tietoa
