Minkälainen on paras nettiyhteys kotiin?

Tuntuuko joskus siltä, että kotisi tai mökkisi nettiyhteys ei tahdo riittää kaikkeen? Ei ihme, sillä tarpeet voivat kasvaa sitä mukaa, kun tekniikka kehittyy, perheessä kasvaa uusia ja innokkaita netinkäyttäjiä, uusia näppäriä palveluita avautuu ja muutenkin tavat ottaa netistä ilo irti monipuolistuvat. Se mikä on joskus riittänyt, ei yhtenä päivänä enää ole ollenkaan tarpeeksi.
Yleensä videokuvan katsominen paljastaa, ettei nettiyhteys vastaa omia käyttötapoja. On todella ärsyttävää, jos videon katselu pätkii.
Nykyisin jo television katseluun tarvitaan paljon nettiä, kun käytössä on esimerkiksi Netflixin kaltainen viihteen runsaudensarvi. Töitäkin tehdään kotoa käsin yhä useammin. Nämä ovat kaikki hyviä syitä päivittää kodin nettiyhteys.
Yhteyden pitää olla tehokas, jos yksi perheenjäsen haluaa katsoa urheilulähetystä 4K-teräväpiirtotarkkuudella, toinen elokuvaa, kolmas puhuu videopuhelua ja neljäs pelaa nopeatempoista nettipeliä. Nopea netti on helpotus myös etätyössä, jos pitää toistuvasti ladata suuria tiedostoja.
Kiinteä netti riittää moniin tarpeisiin
Paras yhteystapa on yleensä nopea kiinteä nettiyhteys, jos sellainen vain on saatavilla. Sen etu on, että operaattori voi taata kiinteälle yhteydelle tietyn nopeuden. Toinen etu on pieni viive, millä on merkitystä erityisesti pelatessa. Lisäksi yhteys on säältä suojassa maan alla ja talon rakenteissa, jolloin se toimii vakaasti olosuhteista riippumatta.
Useimmiten kiinteä yhteys on toteutettu valokuitu- tai kaapeliteknologialla. Näiden teknologioiden avulla voidaan koteihin tuoda nopean netiksi lisäksi myös laadukas ja laaja kaapeli-tv-valikoima.
Sekä kaapeli- että valokuituyhteydet mahdollistavat tänä päivänä jo gigan nopeudet ja tulevaisuudessa vielä huomattavasti paljon enemmän. Molemmat ovat hyviä valintoja kodin netti ja tv-palveluiden toimivuuden kannalta.
Miten voi terästää kodin nettiyhteyksiä?
Jos haluaa parhaan netin, siihen vaikuttaa useita eri asioita. Ensinnäkin se, missä asut, määrittää valinnanvaran yhteystavoissa ja nopeuksissa. Toiseksi pitää huolehtia, että nettiliittymän nopeus on käyttötarkoituksiin nähden riittävä. Kolmanneksi täytyy varmistaa, että kodin WiFi-modeemi ei ole yhteyden pullonkaula.
Pienin suositeltava netin nopeus tänä päivänä on 100 Mbit/s – varsinkin, jos kodissa on useampia käyttäjiä ja jos he käyttävät videopalveluita.
Info
Kodin parhaan netin viisi vinkkiä
- Valitse kiinteä nopea yhteys, valokuitu tai kaapeli, jos se on saatavilla.
- 5G-yhteyden käyttöönotossa DNA:n avaimet käteen -asentaja mittaa ulkovastaanottimelle parhaan paikan ja varmistaa, että tukiasemaan luodaan vahva 5G-yhteys. Myös kotiverkko laitetaan käyttövalmiiksi: WiFi-laitteiden avulla asentaja luo kotiverkon ja liittää tärkeimmät laitteesi siihen.
- Valitse netille nopeus, joka vastaa kodin käyttötarpeita. Nopeuden kannattaa olla vähintään 100 Mbit/s, jos taloudessa on useita netin käyttäjiä.
- Varmista, että modeemi pysyy verkkoyhteyden vauhdissa mukana.
- Sijoita modeemi kodissa niin, että signaali yltää kaikkiin nettiä käyttäviin laitteisiin. Saatat tarvita kodin WiFi -verkolle vahvistimia, eli Mesh WiFi -laitteita silloin, kun neliöitä tai kerroksia on enemmän tai kotonasi on esim. paksuja kiviseiniä. Yksi Mesh WiFi -laite kattaa noin 70 m2 yhdessä kerroksessa.
Entä, jos kiinteää nopeaa yhteyttä ei ole saatavissa?
DNA:n 5G-verkon kuuluvuusalueella asuu nyt yli 3,5 miljoonaa suomalaista liki 140 eri paikkakunnalla. DNA Koti 5G tuo omakotitaloon, paritaloon tai rivitaloon nopean ja toimintavarman netin. Omalla ruuhkattomalla kaistalla etätyöt sujuvat ja isotkin tiedostot latautuvat hetkessä.
Valokuituyhteyden hankkimiseen verrattuna DNA Koti 5G:ssä on useita etuja:
- yhteys on huomattavasti edullisempi
- toimitusaika on vain muutaman viikon
- asennus hoituu ilman kaivuutöitä.
Saat toimintavarman kodin netin helposti ja huolettomasti, avaimet käteen -asennuksella.

DNA 5G toimii vaikka telttaillessa.
Info
5G-verkon nopeus, luotettavuus ja toimintavarmuus ovat ihan omaa luokkaansa.
Yhteys on paras mahdollinen, mutta verkko tökkii?
Vaikka yhteys olisi paras mahdollinen, kodin verkko voi silti tökkiä. Mistä se voi johtua?
- Kannattaa ensin tarkistaa modeemi; onko laitteen suorituskyky ajan tasalla ja modeemi on sijoitettu oikein?
- Modeemi sijoitetaan asunnossa mahdollisimman keskeiselle paikalle, josta signaali yltää joka puolelle kotia. Modeemi on myös hyvä sijoittaa mahdollisimman korkealle, vähintään pöytätason yläpuolelle.
- Muista myös päivittää modeemi aina uusimpaan ohjelmistoversioon. Se on yllättävän helppoa: laitteen etupaneelin nappi vilkkuu, kun uusi päivitys on saatavilla.
Siinä missä kodin muut älylaitteet ja puhelimet, modeemikin kannattaa välillä vaihtaa uuteen, jotta sen tietoturvaominaisuudet ja suorituskyky ovat varmasti ajan tasalla.
Info
Netillä on nykyisin suuri merkitys arjessamme
Hyvään nettiyhteyteen kannattaa panostaa, koska sillä varmistat perheenjäsenten tyytyväisyyden ja viihtymisen kotona.
Ota yhteyttä DNA:n Taloyhtiömyyntiin ja kysy lisää
Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö
Huomio
Kiinnostaako myös älylämmitys? Lue lisää >>
Hiilijalanjälkeä leikataan helposti kahden henkilöauton päästöjen verran
Lämpöjen säätäminen alkaa taas – liian kylmä ja liian kuuma
Käytä älylämmityksestä saatua dataa putkiremontin suunnitteluun
Vaivaako kerrostaloanne epätasainen lämmitys?
Vanhan talon lämmitysongelmiin moderni ratkaisu
Oikeudenmukaisuutta taloyhtiömaailmaan
Enemmän säästöjä, vähemmän päästöjä – älylämmityksen edut kannattaa hyödyntää vanhassakin talossa
Älylämmityspalvelu tuo ratkaisun kerrostalojen lämmitysongelmiin
Energiahaaste – emme nähneet muuta kuin voitettavaa
Äly auttaa kerrostalon lämmityksen tasapainotuksessa
Osakkaat haluavat säästää lämmityksessä ilmastonmuutoksen vuoksi
Energiahaaste 2021 -kilpailun voittaja julkistettu – säästöprosentit yllättivät asukkaatkin
Aiheeseen liittyvää

Päätöksenteko yhtiökokouksessa vaatii tietoa

Näin teet taloyhtiönetillä selvää säästöä taloyhtiön asukkaille

Puhelu ei kuulu kunnolla matalaenergiatalossa: Mikä avuksi?

Verkkorikolliset virittelevät ansoja – miten suojaudut niiltä

Miten sujuvoitat taloyhtiön viestintää?
