• Etusivu
  • Osakas

Taloyhtiön vuosikello tikittää: Joulukuu

Tärkeät päivämäärät taloyhtiöille 2026

Mariana Ravonius
Päivitetty 26.11.2025
Taloyhtiön vuosikello joulukuu

Taloyhtiön joulukuu on suunnittelun ja valmistautumisen aikaa – budjetti, kunnossapitotarpeet ja tulevan vuoden kokoukset viimeistellään ennen vuoden vaihdetta. (Kuva Keijo Aulu)

Joulukuu on monessa taloyhtiössä hetki, jolloin pysähdytään katsomaan taaksepäin ja suunnataan katse tulevaan. Vuoden aikana tehdyt tutkimukset, tarvekartoitukset ja huollon havainnot antavat nyt kokonaiskuvan kiinteistön tilanteesta. Hallituksen on hyvä varmistaa, että korjaustarpeet on koottu yhteen, budjetti on realistinen ja kaikki keskeiset sopimukset ovat ajan tasalla ennen vuodenvaihdetta.

Samalla talvikausi tuo käytännön tehtäviä, jotka vaikuttavat asukkaiden turvallisuuteen ja arkeen. Lumityöt, liukkauden torjunta ja kattoturvallisuuden seuranta vaativat huollolta valppautta, ja hallituksen tehtävä on varmistaa, että työt hoidetaan asianmukaisesti.

Joulun ja vuodenvaihteen juhlien lähestyessä on tärkeää päivittää myös ohjeet vahinkotilanteita varten sekä muistuttaa asukkaita paloturvallisuudesta.

Jos kuulut taloyhtiön hallitukseen

Taloyhtiön päättäjän / hallituksen jäsenen muistilista

Joulukuussa hallituksen työ painottuu suunnitteluun ja varmistamiseen: mitä on tehty, mitä on opittu ja mitä on edessä ensi vuonna. Pitkin syksyä kertyneet tutkimukset, kuntokartoitukset ja tarvekyselyt antavat nyt kokonaiskuvan kiinteistön kunnosta. Tiedot kannattaa koota yhteen ennen vuodenvaihdetta, jotta tulevan vuoden korjaushankkeet voidaan valmistella hyvissä ajoin.

Käykää sopimukset huolellisesti läpi

Taloyhtiön sopimuksista syntyy helposti kokonaisuus, jota kukaan ei hahmota kerralla. Joulukuu on hyvä hetki tarkistaa:

  • isännöinti- ja huoltosopimusten sisältö
  • palveluiden hinnoittelun muutokset
  • mahdolliset lisäpalvelut, jotka ovat jääneet epäselviksi
  • sopimusten voimassaoloajat ja irtisanomisikkunat

Hallituksen kannattaa varmistaa, että työnjako isännöitsijän, huollon ja urakoitsijoiden välillä on selkeä. Tämä helpottaa reagoimista talven aikana mahdollisesti tuleviin tilanteisiin ja luo pohjan kevään yhtiökokouksen valmistelulle.

Isännöintialan hinnoittelusta sekä isännöintipalkkioista voit lukea lisää täältä.

Vinkki: Koska pyhäpäivät ovat edessä, viestikää taloyhtiön asukkaille, minne heidän tulee olla yhteydessä mahdollisten vahinkojen sattuessa. Kirjatkaa ylös tarvittavat yhteystiedot ja toimintaohjeet joko asukkaille jaettavaan tiedotteeseen tai vaihtoehtoisesti yhteiselle ilmoitustaululle.

202111_73848.jpg

Kiinteistön työt joulukuussa

Joulukuun vaihtelevat sääolosuhteet tekevät kiinteistönhoidosta kiireistä. Lämpötilat liikkuvat nopeasti nollan molemmin puolin, mikä lisää liukkauden riskiä ja kasvattaa katolle kertyvän lumen painoa. Huollon on seurattava säätä tarkasti ja reagoitava tilanteisiin ripeästi, jotta kulkureitit pysyvät turvallisina ja rakennus välttyy vaurioilta. Hallituksen tehtävä on varmistaa, että sovitut toimet tehdään ajallaan ja että huoltoyhtiöllä on riittävät resurssit talven vaihteleviin olosuhteisiin.

Lumityöt ja liukkauden torjunta ovat talvikuukausien ydintehtäviä. Kun lumi sulaa ja jäätyy vuorotellen, pinnat muuttuvat petollisen liukkaiksi. Sisäänkäynnit, pihat ja jätekatosten edustat on pidettävä hyvässä kunnossa, ja työvaiheiden toteutumista kannattaa seurata tiiviisti. Jos keli on erityisen haastava, on hyödyllistä varmistaa huollolta etukäteen, miten se aikoo varautua tuleviin tunteihin.

Lue lisää: Taloyhtiön pihan talvikunnossapito – kuka vastaa ja mistä? >>

Kattojen lumikuorma vaatii seurantaa koko talven ajan. Runsas lumi tai räystäille muodostuvat jääpuikot voivat olla vaaraksi jalankulkijoille ja pahimmillaan myös rakennuksen rakenteille. Kun lumen poistolle on todellinen tarve, työ on syytä teettää ammattilaisilla. Taloyhtiön asukkaiden ei pidä nousta katolle omatoimisesti, sillä työ on tapaturma-altis ja vaatii oikeat välineet.

Lue lisää: Kenen on vastuu kattojen lumikuorman aiheuttaessa vahinkoja? >>

Sään vaihtelut heijastuvat myös rakennuksen teknisiin järjestelmiin. Ilmanvaihdon, lämmityksen ja ulkoviemäreiden toiminta on hyvä tarkistaa erityisesti pakkasjaksojen aikana. Jos sisälämpötila vaihtelee tai asukkaat raportoivat vedosta, huollon on syytä tarkistaa järjestelmien säädöt. Läpivientien jäätyminen tai ilmanvaihdon poikkeava käyttäytyminen voi ennakoida ongelmia, jotka kannattaa hoitaa ennen kuin ne kasvavat kalliiksi.

Info

Info

Tärkeät päivämäärät taloyhtiöille 2026

  • 1.1.2026: Palovaroittimien hankinta ja kunnossapito siirtyy taloyhtiön vastuulle.
  • 1.1.2026: Uudisrakennuksilta edellytetään ilmastoselvitys ja hiilijalanjäljen raja-arvojen täyttymistä.
  • 30.6.2026 mennessä: Taloyhtiön on tehtävä ensimmäinen ilmoitus huoneistotietojärjestelmään. Tällöin järjestelmään kirjataan ainakin viimeisin merkittävä korjaushanke sekä kaikki 1.6.2023 jälkeen ilmoitetut osakkaiden muutostyöt. Tämä toimii lähtötietojen siirtona ennen jatkuvaa ylläpitoa.
  • 1.7.2026 alkaen: Huoneistotietojärjestelmän vuosittainen ylläpito käynnistyy. Taloyhtiön on ilmoitettava uudet remontti- ja muutostyöt kuukauden kuluessa yhtiökokouksesta ja pidettävä tiedot ajan tasalla myös pyydettäessä.
  • Kevät 2026 (arvio): Asunto-osakeyhtiölain uudistuksen hallituksen esitys etenee eduskuntaan.
  • 28.5.2026: EU:n rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) kansallinen toimeenpano astuu voimaan.

LUE LISÄÄ: Taloyhtiö 2026 – nämä lait ja määräajat jokaisen hallituksen on syytä tietää >>

Asukkaalle muistettavaa

Joulu sekä uusivuosi

Jouluna kertyy yllättävän paljon kaikenlaista roskaa. On siis aiheellista pitää huolta kierrättämisestä. Pulmallisimpia taitavat lähes jokaiselle taloyhtiön asukkaalle olla mehukkaan joulukinkun paistamisesta kertyvä kinkkurasva, jota ei missään nimessä tule kaataa viemäriin, vaan hävittää asianmukaisesti sille kuuluvaan keräyspisteeseen.
Myös erilaiset pakkaus- ja suojamateriaalit kuten käytetyt foliot kuuluu toimittaa esimerkiksi metallijätteeseen. Myös joulun jälkeen joulukuusi voi tuottaa pientä päänvaivaa – kuusi on kuitenkin helposti hävitettävissä.

Tässä pieniä vinkkejä jokaiselle

<p data-block-key="e3mz2">Nautitaan vuoden vaihtumisesta yhdessä ja ennen kaikkea turvallisesti.</p>
Nautitaan vuoden vaihtumisesta yhdessä ja ennen kaikkea turvallisesti.

Joulun jälkeen koittaa uuden vuoden juhlimisen vuoro. Tässäkin yhteydessä on hyvä ottaa selville taloyhtiössä vallitsevat säännöt sekä yleinen turvallisuus. Raketteja kun ei tule räjäytellä ilmaan aivan missä vain, vaan kaikkien turvallisuudesta on huolehdittava asianmukaisesti. Lisäksi on olemassa asuinalueita, joilla rakettien ampuminen on erikseen kiellettyä paloturvallisuuden vuoksi. Esimerkiksi pelastustoimen sivuilta on löydettävissä ajantasaiset ohjeet ilotulitteiden käsittelyyn.

Ajankohtaista jokaiselle

<p data-block-key="n84qh">Voisiko taloyhtiön kuusi sijaita rappukäytävän sijasta vaikka taloyhtiön pihalla?</p>
Voisiko taloyhtiön kuusi sijaita rappukäytävän sijasta vaikka taloyhtiön pihalla?

Marras – joulukuun taitteessa (25.11. – 1.12.) vietetään paloturvallisuusviikkoa, tämä tarkoittaakin sitä, että jokaisen kannattaa kiinnittää huomiota omaan käyttäytymiseensä ja varmistaa oma turvallisuus.

Muistakaa pitää omalla toiminnallanne huolta myös naapurin turvallisuudesta. Vaikka rappukäytävä olisikin mukava koristella jouluiseksi kannattaa pitää mielessä, että se on myös tarpeetonta palokuormaa. Jotkin taloyhtiöt voivat olla hyvinkin tarkkoja mitä rappukäytävään saa laittaa, joten tiedustele jo etukäteen taloyhtiön kantaa myös ovikoristeisiin. Kannattaa myös varmistaa se palovaroittimen toiminta.

Vinkit ihanaan ja sopuisaan jouluun

Yksinäisyys on asia joka koskettaa valitettavasti monia näin suurten juhlien alla. Ilahduta siis ystävää, kaukana asuvaa läheistä tai vaikka naapuriasi. Muistathan laittaa joulukortit läheisillesi matkaan viimeistään 13.12.2022.

Liputuksen aiheita tässä kuussa ovat 6.12. juhlittava itsenäisyyspäivä sekä 8.12. vietettävä Jean Sibeliuksen päivä.

Lue lisää: Lintujen ruokinta taloyhtiössä: yhteiset pelisäännöt ehkäisevät ongelmia >>

Huomio

Huomio

Muista siis:

  • Älä jätä palavaa kynttilää yksin.
  • Varmista, että jouluvalosi ovat ehjät ja turvalliset käyttää.
  • Tarkista palovaroittimesi toiminta.
  • Älä jätä liedelle syttyvää materiaalia, pidä liesi ja sen ympäristö siistinä ja tyhjänä.

Lue myös muut Vuosikellon osat

Osakas
taloyhtiön hallitus
asuminen
huoneisto
kustannukset
ohjeet
taloyhtiön hallinnointi
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen omataloyhtio.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Ennen levytystyön aloittamista...
Ennen levytystyön aloittamista...

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton